hei olen 24-vuotias jäbä ja oon muutaman vuoden harrastanu "tyttöilyä"ja nyt olen tullut siihen tulokseen että haluan sen pysyvästi...eli onko mun nyt liian myöhäistä aloittaa hormoni hoidot yms?..jos ei niin miten mun pitää toimia????
is it too late???
bon bon
131716
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 13
Vanhimmat
monet aloittaa hormonit paljon vanhempinakin
Ensin lääkäriltä lähete transtutkimuksiin ja siitä se lähtee
jos esittäydyt jäbänä, sinulla ei ole asiaa hormonihoitoon.
Kyllä minäkin esittäydyin "jäbänä" ennen kuin varsinaisesti lähdin prosessia läpikäymään. Ei se siihen katso..Sain helposti diagnoosini, ja nyt on jo kulunut hyvin aikaa siitäkin.
harrastelua! Ei pelkkä tyttöilyn harrastelu riitä. Onhan se tietysti sellainen exentrinen kiva elämäntapa kun jäbä muuttuukin gimmaksi. Mutta ellei todellakin tunne olevansa sisäisesti nainen, homma menee kiville.
Mutta jos todellakin tunnet olevasi nainen ja koet kestäväsi 24/7 naisena elämisen (kokeile vaikkapa viikon 100% naisena oloa) niin ei muuta kuin hakemaan lähetettä transtutkimuksiin. Mikäli et ole varma asiasta, tutkimukset eivät ole vielä mikään ratkaiseva asia. Kyllä ne sieltä heittävät maitojunaan mikäli et olekaan transsukupuolinen. Ikäsi kylläkin on juuri sopiva prosessiin. Tuossa iässä pitäisi jo olla nuoruuden haihattelut ohi ja pystyy elämään vakaasti.
Montako kertaa olet juttusi takia yrittänyt itsaria?
Älä viitsi aina tätä samaa Sari. En minäkään yrittänyt kertaakaan itsaria ja olin siitä huolimatta tutkimusryhmälle selvä tapaus. Ja nyt jo ollut vuosia ihan tyytyväisenä naisihmisenä.
Mä oireilin eri tavalla, masennuksella ja psykosomaattissilla taudeilla. Ollaan kaikki erilaisia ihmisiä.
kysymys, joka ei vaikuta yhtään mitään. Minulla ei koskaan tullut pätkääkään mieleen tehdä itsaria, eikä edes hakea apua mielenterveyshoidoista. Silti tutkittaessa diagnoosi tuli puhtaasti melkein minimi-ajassa. Eli olenko sitten siellä "janan" toisessa päässä, henkisesti täysin terve voi myös olla transsukupuolinen. Ei se itsaritaipumus tai mielenterveyshäiriöt ole mikään edellytys nykyaikana. Takavuosina kun hoitoihin pääsy oli paljon vaikeampaa, se ilmeisesti aiheutti noita mielenterveyshäiriöitäkin ja siksi tippui oheisdiagnoosejakin.
Eipä ole täälläkään koskaan itsaria yritetty, vaikka diagnoosi tulikin kuudessa kuukaudessa. Joillakin, kuten minulla on myös huollettavia, ehkä siitäkään syystä asia ole koskaan ollut edes mielessä. En vaan kykenisi tekemään koskaan niin paskaa ja itsekästä tekoa lapsiani kohtaan.
Tuon vakiokysymykseni tarkoitus on karsia turhat luulot pois.
Kyseessä on kirjaimellisesti kuolemanvakava asia, johon on myös syytä suhtautua asian vaatimalla vakavuudella. Kyseessä on synnynnäinen, lääketieteellistä väliintuloa vaativa tila, joka on yhtä kaukana "tyttöilystä" kuin Kuu on Maasta.
Transsukupuolisuuden diagnostinen kriteeri on sukupuolidysforia, eli kertakaikkinen kyvyttömyys elää omassa biologisessa sukupuolessaan, kyvyttömys elää sen sukupuoliroolissa ja identifioituminen vastakkaiseen. Se sitten voi ilmetä monin eri tavoin - suisidiaalisuutena, tuskana, psykosomaattisin oirein, ahdistuksena, masennuksena jne. Tuon kysymykseni "kuinka monta kertaa olet yrittänyt itsaria" tarkoitus on palauttaa mieleen, että kyse on juuri dysforiasta - ei mistään sen vähemmästä - kun puhutaan genitaalirempasta.
Sitten alkuperäiselle kirjoittajalle:
24 v ei missään tapauksessa ole liian myöhäinen ikä - itse olin about saman ikäinen kun ensimmäisen kerran hain tosissani apua tämän jutun kanssa - mutta aivan ensimmäisenä on syytä tehdä tarkka introspektio ja itsensä evaluointi. Eli kykenetkö elämään ylipäänsä mitenkään vanhassa sukupuolessasi
Yleensä tässä jutussa tulisi tehdä niin vähän toimenpiteitä kuin riittää itsensä kanssa tasapainoon pääsemiseksi. Minulle se vaati koko jutun läpikäymistä aina leikkaukseen saakka, mutta sen ei muille välttämättä tarvitse merkitä sitä. Joillekin saattaa riittää non-opiksi jääminen ja pelkkä sosiaalinen muutos, toisille voi riittää pelkkä mömmöille hakeutuminen jne. Kannattaa miettiä omalta osalta mikä on omalle kohdalle oikein.
Kun saa sydämen ja järjen sopusointuun, silloin tietää olevansa oikeilla jäljillä.
Täysin aiheeton ja tarpeeton kysymys. Kyllä monet ovat yrittäneet, ja tehneetkin itsemurhan, mutta se ei missään nimessä ole minkäänlainen todiste suuntaan tai toiseen. Esim. jos sattuu olemaan taipumusta vahingoittaa itseään ja on henkisesti epävakaa niin voisi ihan siitä johtuen yrittää sellaista. Ja toisaalta, meitä on monia jotka syö masennuslääkkeitä ja kaikkea tämän asian takia, eivätkä silti ole ikinä yrittäneet mitään tuollaista, edes ennen lääkkeiden saamista.
Relevantimpi kysymys olisi esim. oletko masentunut? tai kauan olet tuntenut näin?
kysymys olisikin, että kauanko olet tuntenut olevasi vastakkaista sukupuolta. Edes masennus ei ole mikään määrittelevä tekijä. En "osannut" masentua väärästä sukupuolestani, kun se ei ollut silloin muotia. Masennukset on tulleet vasta hoidon aikana, kun kaikki ei mennytkään putkeen ja niistäkin selvisi puhumalla, ilman pillereitä. Täytyy myöntää että tällä hetkellä on päällä enemmänkin v*tutus, ei niinkään masennus kun lääkärini viivyttelyjen takia hoitoni venähtää ylimääräisiä kuukausia.
tein virheen hakiessani syytä homoseksuaalisuuteeni. Jossain vaiheessa aloin pitää itseäni naismaisena ja sen mukana tuli pakkomielle että olen syntynyt väärään ruumiiseen. Kaikkea tuskaa ei voi edes sanoin kuvailla mutta mikä tänään olen? Täysin sukupuoleton ihmisen kuori. Väsynyt näytteleen edes sitä pientä ihmisen mallia joka vielä on jäljellä. Miettikää, ajatelkaa ja älkää kuunnelko ketään. Olette itsenne asiantuntijoita jonka minä tajusin liian myöhään.
Vedä itsesi jojoon täältä trollaamasta niin teet meille kaikille palveluksen