tietoa lisää turhista huostaanotoista. Ensi tiistaina tulee Ajankohtaisessa kakkosessa klo 21 jälkeen (siis 13.2.2007)ohjelma, jossa kerrotaan lapsen edun nimissä tehdystä ratkaisusta, jossa SYYTÖN joutui vankilaan ja lapsi ilmeisesti sijoitettiin?
Odotan tulevaa tiistaita kuin lehmä kesää!
Odotan tulevaa tiistaita kuin lehmä kesää!
Vastaukset 9
Vanhimmat
Kauhea juttu äsken
Kirjoittanut: Ajankoht. kakkonen 6.2.2007 klo 21.14
Kakkonen.
Siinä tuli taas loistava todiste täysin aiheettomasta huostaanotosta, joka kesti yli kaksi vuotta, ennen kuin saatiin puretuksi.
Millä ihmeen oikeudella viranomaiset tekevät Suomessa tuollaista?
Huostaanotto tehtiin aikanaan koulukuraattorin kuuleman HUHUN perusteella, että perheen tytär käyttäisi huumeita. Sossuja ei vakuuttanut mikään, ei negatiiviset huumetestit, ei vieroitushoito, ei mikään.
Siis HUHUN perusteella lapsi kahdeksi vuodeksi eroon vanhemmistaan!
mennä jo!
Kannattaa opetella numerot!(pvä määrät)
päivällä uusintana. En nyt muista tarkkaa kelloaikaa, mut katso lehdestä. Se oli kakskyt yli kaksi, tai kolme. Kai
Mulla myös meni ohi, pitää huomenna muistaa.
Muistakaa se, että näissä ohjelmissa puhuu vain "syyllinen". Viranomaisten suut ovat vaitiolovelvollisuuden vuoksi tukittu! Sieltä viraomaisen suusta voisi kuulua aivan toisenlainen tarina samasta ihmisestä,perheestä tai asiasta. Asioilla on aina kaksi puolta, ainakin.
papereissani lukee että sairastaisin depressiota (ei pidä paikkaansa) että näkisin ja kuulisin harhoja(valhetta) etä säteilen (!) ja että lapseni olisi jälkeenjäänyt! Jorvi totesi etä lapsi ikätasoinen ja kielsi käyttämästä oikeudessa mitään heidän kirjoittamia papereita. voisi sossun valheet nääs paljastua!!!
että minun ohjelmani vuosia sitten oli avoin. Pyysin itse myös sossujen näkökulman, vaan eivät antaneet?
Ohjelman kautta sain tukea ja neuvoja myös tulevaan toimintaan!
Kyllä kannattaa katsoa kaikki lastenriistoa koskevat ohjelmat, koska näin "suuri yleisö" tulee myös tietoiseksi lastensuojelun nykytilasta!
Ja tälläkin hetkellä ainakin 10 000 lasta asuu päihderiippuvaisessa perheessä, että vähän enempi saisi noita huostaanottoja olla!
oven läpi huostaamaan lapsiasi (jos niitä huostia mielestäsi kerran tarvitaan lisää)
ei mielessä käynyt kirjoittaa että päihderiippuvaisille perheille;
vanhemmille ja lapsille
tarvittaisiin lisää
kunnollisia, asiallisia ja ammattilaisten pyörittämiä hoitopaikkoja
saa hoitoon vain huostaanottouhan alla. Ei kannettu vesi kaivossa pysy. Täytyy olla muu motiivi kuntoutua kuin uhka lapsen (lue lapsilisän, elatustuen yms.) menetyksestä.