Päästäisittekö 16-vuotiaan pojan kaverinsa bileisiin yöksi jonne tulee 4 poikaa ja 4 tyttöä? Tänne siis poika haluaisi viikonloppun. Vanhemmat silloin matkoilla, niin hänen kaverilla kämppä tyhjä.
Pitäkö päästää?
äippeliini
9957
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
minusta sinun pitäisi tuntea poikasi ihan itsestään niin hyvin, että tietäisit ilman muuta päästääkö vai ei.
jos epäiset luvan antamista, älä päästä.
jos kuitenkin mietit vain "mitä muutkin ajattelevat jos pojan päästän" ja muuten uskot lapsesi käyttäytyvän asiallisesti, niin puhu huolestasi pojalle.
nyt pitäisi tietää poikasi ja hänen kavereidensa tavat. onko alkoholi kuinka vahvana kuvioissa? entä seksikokeilut? puhuthan ehkäisystä ja tytön oikeudesta kieltäytyä pitkällekin vedätetyssä tilanteessa. ettei tule raiskaussyytteitä myöhemmin.
ja ehkä he vain ovat kahdeksastaan vain hyviä kavereitä? sekin voi olla totisinta totta.
puhu sille pojalle ja pane hänet miettimään itse vastuutaan tilanteesta.
Harvemmin kotibileistä mitään ylimääräistä seuraa -etenkin kun porukka on pieni ja oletettavasti tuntevat toisensa jo entuudestaan. Jutelkaa pojan kanssa asiasta, mielestäni on hieno merkki jos poikasi on ylipäätään kysynyt lupaa päästä mukaan! Hän taitaa olla varsin fiksu, äitiään arvostava nuori mies. :) Kerro hänelle että luotat ja osoita se antamalla hänen mennä.
Itse koin menoikäisenä todella tärkeäksi sen että vanhempani luottivat minuun ja antoivat liikkua kavereiden kanssa. Heiltä minä sain kohtuullisesti juomisia mukaan, toisin kuin kaverini jotka löysivät aina jonkun välittämään alkoholia aivan tolkuttomia määriä. Vanhempani halusivat näin varmistaa ettei kokeilut mene kohdallani yli. Olen aina voinut olla rehellinen heille menoistani. Juhlimisen jälkeen oli hyvä istua äidin kanssa olohuoneessa ja keskustella hymyssä suin illan kulusta ja tapahtumista. Harvoin sitä tuli mitään töpeksittyä sillä arvoperusta, mielipiteet ja tietämys huumeista, seksistä, viinan käytöstä ja sen seurauksista jne. ovat olleet aina vahvasti sisäistettyjä kasvatuksen yhteydessä.
Lähtiessäni ulos kavereiden kanssa äitini vannotti minut aina soittamaan vuorokauden ajasta riippumatta, jos jotain sattuisi -he tulisivat välittömästi hakemaan minut kotiin. Vielä tänään, omillani eläessä minun on turvallista liikkua ja kokeilla siipiäni uusien juttujen kanssa sillä tiedän että voin aina palata kotiin nuolemaan haavojani ilman syyllistämistä tms. Koen että vanhempani ymmärtävät ja voin luottaa siihen että he ovat aina puolellani tapahtui mitä vain.
Kaikki lähtee pienistä asioista, mutta luottamus ja avoin suhtautuminen sekä keskustelu kasvavan nuoren kanssa jättävät jälkeensä arvokkaan kokemuksen itsenä olemisesta. Vanhempien merkitys on suurempi kuin nuori myöntää ja heiltä saatu hyväksyntä sanoinkuvaamattoman tärkeää. Kotoa lähtee terve itseluottamus, uskallus kokeilla omia juttujaan ihmissuhteissa sekä vahvuus kohdata edessä siintävät haasteet.
Anna lapsellesi mahdollisuus olla ja kokeilla. Opeta häntä arvostamaan itseään ja ohjaa hänet erottamaan oikea väärästä. Pienet eleet auttavat eteenpäin. Anna hänen mennä ja tehdä itse omia päätöksiään ja jos jotain joskus sattuukin, ota hänet avosylin vastaan luottaen siihen että hän itse ymmärtää tehneensä väärin.
Satunpa vain tietämään, että siellä poltellaan ja juodaan viinaa, vaikka olen sen ankarasti kieltänyt.
Polttaako poikasi vai vain pojan kaverit? Valitettavasti jos poikasi polttaa, et mahda sille enää tässä vaiheessa mitään sillä hän on itse valintansa tehnyt. Mikäli poikasi tupakoi, hän tekee niin muuallakin kuin kotibileissä, kuten esimerkiksi koulumatkalla, tauoilla, ym. Jos ei, en usko että seura saa häntä polttamaankaan (esimerkkinä oma täysin savuton veljeni, joka kuitenkin pyörii kaveriporukassa, jossa tupakka on enemmänkin sääntö kuin poikkeus).
Takuulla poikasi tulee jossain vaiheessa elämäänsä tutuksi myös alkoholin kanssa (ellei ole tullut jo).
Eräs ystäväni nauroi täysi-ikäiseksi päästyään kuinka hänen vanhemmillaan oli ollut herkkä hetki tarjotessaan pikku tytölleen "ensimmäistä siideriä syntymäpäivien kunniaksi saatesanoin "juo varovasti ettei se nouse ihan heti päähän." Todellisuudessa tyttö on kaikkea muuta kuin enkeli. Kapinoidakseen vanhempiensa auktoriteettia hän aloitti polttamaankin jo vuosia sitten eikä vanhemmilla ole nykyäänkään mitään vihiä lapsukaisensa tottumuksista. Kun vanhemmat eivät osaa asiaan suhtautua, ei ole muuta keinoa kuin salata se.
Eikä ylläoleva ole ainoa tapaus jota olen päässyt seuraamaan sivusta. Älä ole sinisilmäinen lapsesi suhteen. Turvallisempi hänen on kokeilunsa kokeilla neljän seinän sisällä kuin ulkosalla jonain muuna ajankohtana.
Itse kuitenkin päätät päästätkö hänet menemään.. Ja taidat olla jo päätöksesi tehnytkin?
En ole vielä päättänyt. Kumpaa vaihtoehtoa kannatit? En oikeen tajunnut.
että päästä poikasi menemään ja pidä välisi avoimina hänen menoistaan.
Jos kiellät, veikkaan ettei hän enää jatkossa ja iän lisääntyessä edes kysy mielipidettäsi/ kerro mihin todella on lähdössä. Voin olla toki väärässäkin.
tai edes voivat vaatia,koska itse rikkoivat lakia:
"Heiltä minä sain kohtuullisesti juomisia mukaan, toisin kuin kaverini jotka löysivät aina jonkun välittämään alkoholia aivan tolkuttomia määriä. Vanhempani halusivat näin varmistaa ettei kokeilut mene kohdallani yli. Olen aina voinut olla rehellinen heille menoistani..."
Alkoholin välittäminen alaikäiselle on rikos!
Kyllä ne voivat kokeilla neljän seinän sisällä,ja muuallakin.Lapseni ovat itse kertoneet myöhemmin itse.Tai jos tarjoat siideriä(että tiedetään mitä juo).Niin juovat ensin sen siiderin ja sitten jotain muuta.Se siitä sinisilmäisyydestä.
kyllä päästäisin onhan ikääkin jo 16