Kierukan asennus

Sepi

Avovaimolleni asennettiin muutama kuukausi sitten kierukka. Rahaa säästääkseen hän suostui siihen, että asennus oli samalla opetustilaisuus. Paikalla oli gynekologin lisäksi viisi lääketieteen opiskelijaa. Kandeista kolme oli tyttöjä, ja kaksi poikaa.

Olen muutaman kerran yrittänyt kysellä, mitä siellä tarkkaan ottaen tapahtui. Vaimo ei kuitenkaan ole kovin tarkkaan tapahtumia kuvaillut. Minua kiihottaa kovasti tietää kaikki mitä hoitohuoneessa tapahtui, jotta voisin asettua paikalla olleen miesopiskelijan pään sisälle, ja ehkä kirjoittaa hänen tarinansa tälle tai "lääkärillä" palstalle.

Heti toimenpiteestä kotiin tultuaan, vaimo kertoi, että oli aika vaivaannuttavaa maata hoitopöydällä selällään haarukka auki. Toinen miesopiskelijoita oli kuulemma ollut toimenpiteen alussa ujonoloinen ja lopussa punastellut kovasti. Ettei vain ollut ensi kerta, kun kaveri näki vaginan lähietäisyydeltä.

12

16555

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tyhmä?

      joo tiedoksi että se on yksi kivuliaimmista toimenpiteistä mitä on eikä siinä ole saatana mitään kiihottavaa kun meinaa pyörtyä.

    • Petteri3

      Aluksi siinä lääkäri jutteli avovaimosi kanssa ja kyseli terveydentilanteen, viime kuukautisten ajankohdan ym. Opiskelijat istuivat ja kuuntelivat.
      Sitten lääkäri pyysi avoasi riisuutumaan, hän meni sermin taa ja riisui housunsa pois. Sitten hän tuli esiin ja nousi tutkimuspöydälle, asetti jalkansa tukiin ja levitti ne auki.
      Lääkäri tuli tuolillaan hänen jalkojensa väliin ja suuntasi kohdevalon sinne.
      Nyt opiskelijat kerääntyivat hänen ympärilleen, jotta näkivät kunnolla.
      Lääkäri teki gynekologisen tutkimuksen ja selitti opiskelijoille koko ajan mitä havaitsi.
      Sitten hän laittoi spekulan emättimeen ja suoritti sen pesun pumpulipallosilla.
      Seuraavaksi hän mittasi kohdun pituuden sondilla ja otti kierukan paketistaan ja mitoitti sen sopivaksi. Asentaessaan sen hän otti pihdeilla kiinni kohdunsuunsta ja asetti kierukan kohtuun.
      Lopuksi hän lyhensi kierukan langat sopiviksi ja otti spekulan pois. Ehkä hän vielä pyysi avoasi kokeilemaan itse tunteeko hän kierukan langat, jolloin avosi siinä samassa asennossa työnsi omat sormensa emättimeensä.
      Kaiken aikaa opiskelijat katselivat suoraan avosi paljasta jalkojen väliä.
      Sitten avosi sai nousta pöydältä ja kipittää sermin taa peppu paljaana pukeutumaan, arvaapa mitä miespuoliset opiskelijat katselivat?

      • vielä hieman

        Hieno tekninen kuvaus 'suorituksesta'.
        Tosin siitä puuttui kokonaan homman toinen puoli, eli tunteet. Se miten paljon pelottaa ylipäätään mennä kierukkaa hakemaan kun tietää sen sattuvan mahdollisesti aivan hel....tisti. Miten inhottavaa on joutua säästämään tuollaisessa kohdassa ja joutua vielä näyttämään kivun uteliaille silmäpareille. En minä sillä - pakkohan se on jotenkin tuo homma opetella. Mutta potilaan olo ei kyllä häävi ole. Fantasioida voi ja se on toinen juttu (kelle sitten tämä aihealue sopii). Mutta tositilanne ei oikeasti häävi ole.

      • Sepi
        vielä hieman kirjoitti:

        Tiedän toki, ettei kokemus ollut avolleni mikään mukava. Aika lailla kivuliashan operaatio oli.

        En voi kuitenkaan mitään sille, että itseäni homma enimmäkseen kiihottaa. Musta on kiva asettua opiskelijan asemaan, ja nähdä asia hänen silmin.

        Opetusmielessä gynekologi oli esitellyt opiskelijoille kaikki avovaimoni alapään rakenteet häpykarvoituksesta peräaukkoon. Avoni vagina ei ole mikään "viivapillu", vaan pikkuhäplärit ovat harvinaisen isot ja paksut.

        Eilen avolle suuseksiä antaessani katselin hänen häpyään suurinpiirtein samassa asennossa, jossa opiskelijat olivat hänet nähneet, ja voin sanoa näkymän olleen mahtava. Toki gynellä häpy ei ole kiihotuksesta paisunut.

      • Petteri3
        Sepi kirjoitti:

        Oletkos Sepi ajatellut mitä niiden miespuolisten opiskelijoiden mielissä pyöri silloin kun avosi pyydettiin riisuutumaan ja mihin heidän katseensa kohdistui kun hän tuli housuitta sermin takaa.
        Kenties katse oli hänen karvoituksessaan ja tarkasti seurasivat myös kun hän nousi tutkimuspöydälle levitti jalkansa paljastaen sen upean pillunsa kaikkien nähtäville.
        Etkös ole yhtään mustasukkainen kun avosi näytti kaikkein intiimeimmänsä kirkkaassa valossa usealle miehelle?

      • Sepi
        Petteri3 kirjoitti:

        Mustasukkainen? En tietenkään, jos olen onnistunut saamaan kauniin ja hoikan naisen, jonka pimppi on vielä harvinaisen kaunis, minusta on vain kiva muidenkin se nähdä.

        Yhteissaunoissa kaveriporukalla avoni posliiniksi ajeltu häpy aiheuttaa aina kiinnostunutta vilkuilua miesten suunnalta. Onhan se toki erinäköinen kuin "viivapillu", karvoilla tai ilman. Tosin saunassa ei juuri reisiä avata.

        Juuri se vaihe toimituksesta, kun selällään makaavan avoni kantapäät laitetaan telineisiin, ja telineitä siirretään sivuille, on varmaan ollut makeaa katseltavaa. Ovatkohan pikkuhäppärit auenneet mukana, vai onko gyne avannut ne sormin?

        Onneksi olkoon jos et ole mustasukkainen avosi esittelystä.
        Enpä tiedä siirretäänkö niitä telineitä sivuille silloin kun naisen jalat niissä ovat, joku nainen voisi valistaa, ne ovat valmiiksi sopivassa asennossa. Pikkuhäppärit ovat ehkä auennet kun avosi itse jalkojaan levitti telineisiin asettuessaan. Gyne kyllä itse niitä avasi kun hän etsi emättimenaukkoa spekulaa varten.

      • neiti*20

        Jalkoja varten olevat telineet ovat yleensä valmiina oikeassa asennossa. Itselleni on kierrukka asetettu, kun 4 opiskelijaa lääkäri ja hoitaja on ollut paikalla. Valitettavasti itselleni kandi laittoi kierrukan ja ei edes onnistunut ensimmäisellä kerralla.
        En tiiä mitä se porukan nuorimies mahtoi ajatella, mut samapa se. Varmasti tulee näkemään niin monta naista et huh huh...

    • Jutta-79

      Miksi miehiä kiinnostaa gynekäynnit? Ei niissä ole mitään ihmeellistä. En minä ainakaan jalat levitettynä pöydällä tule ajatelleeksi, että onko näky kiihottava, vaikka siellä opiskelijoita ympärillä pyöriikin. Työ erikseen ja huvit erikseen.

      En minua koskaan ole hävettänyt gynellä käynti. Ne on töissä siellä ja nähneet elämänsä aikana satoja pilluja. Itselläni on posliini, ehkä todellakaan levittele ujosti haarojani. Joskus on tullut jopa kommettia "kauniit paikat" naislääkärin toimesta, mutta en minä siitä mitään seksuaalisia kiksejä ota. Ihan sama se, käynkö yleislääkärillä näyttämässä kurkkua vai gynellä näyttämässä alapäätäni. Ei tästä mitään kiksejä vedetä, en minä potilaana eikä toivottavasti myöskään lääkärit. Jos vetävät, niin ei voi todeta muuta kuin että on lääkäri tehnyt väärän uravalinnan, jos asiakkaistaan kiksejä hakevat...

      • Petteri3

        Monille miehille ne tosiaan ovat salmyhkäisiä, niistähän ei paljon puhuta eikä niitä missään näytetä että mitä tapahtuu.
        Miehiä kiihottaa se tilanne kun lääkäri voi noin vain saada naisen riisumaan pöksynsä ja levittämään jalkansa tutkimuspöydällä vieraalle miehelle. Näky on varmasti kaikista miehistä kiihottava.

    • mietis_kelijä

      ..että kierukka,ainakin hormooni sellainen,laitetaan,kun on kuukautiset. Ei luulisi olevan herkkua katseltavaa....Tietysti,jos hormoonikierukan takia on kuukautiset loppuneet,silloin on siistiä puuhaa.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Missä kokoomuksen naiset?

      Hähmäistä ukkotarinaa kuultu koko viikonloppu. Kukaan ei ole kokoomuksessa edes yrittänyt pitää naisten puolta. Jopa
      Maailman menoa
      187
      4780
    2. Kela tukee virallisesti Pride-liikettä

      Iso kiitos Kansaneläkelaitokselle tuen osoittamisesta myös vähemmistöille. Näin toimii vastuullinen valtiollinen koko k
      Maailman menoa
      30
      3660
    3. Finland is now Petter place

      Audin B-ryhmän ralliautolla saatiin kansa voimaan hyvin. Kiitos kokoomus huumoripläjäyksestä.
      Maailman menoa
      39
      2572
    4. Ilman Stadia Suomessa ei olisi kunnon lihajalosteita

      HK, Helsingin makkaratehdas, Votkin, mitä näitä nyt onkaan. Böndellä ei ole kunnollisia jalostajia.
      Maailman menoa
      157
      2247
    5. Jorma Lind kuollut

      Ylen uutisankkurina 40 vuotta toiminut Jorma Lind on kuollut 85-vuotiaana. https://yle.fi/a/74-20230265 ARVl on näet
      Maailman menoa
      48
      1530
    6. Mikä on kaunein

      Ja hellyttävin hetki irl kaivattusi kanssa?
      Ikävä
      73
      1308
    7. Mahdatko ymmärtää sitä

      Mä en selviä jollei me jutella kunnolla. Tarvitsen sua siihen. Etkä sä voi sitä tietää kun en ole ilmaissut mutta olen
      Ikävä
      75
      1151
    8. Toivon että kuulut elämääni

      Mutta aika näyttää miten läheisesti. Lupaan kertoa jossain sivulauseessa, kun muutan paikkaa.
      Ikävä
      71
      1142
    9. En unohda sua

      En vaan unohda sua. Eikä se näköjään ole tarkoituskaan. Rakastan sua sitten omalla tavalla kauempaa kun mikään muu ei on
      Ikävä
      39
      1083
    10. Ensimmäisenä Helluntaina ei uudelleen kastettu KETÄÄN!

      Raamattu kertoo, että Helluntaina kastettiin. Mutta vaikka Raamattu ei erikseen kerro tiedän VARMASTI Ettei
      Kaste
      691
      1011
    Aihe