Katsoitteko eilen TV2 dokumenttielokuvan alkoholismista nähtynä lapsen silmin? Elokuvan tekijän kuvaus omasta isästään.
Tässä esittely ohjelmatiedoista kuka ei katsonut. Saa jonkinlaisen käsityksen mistä kysymys.
Dokumenttiprojekti: Isä meidän
TV2 klo 22.05
TV2 tiistaina 6.2.2007
Dokumenttiprojekti: Isä meidän
Dokumentti alkoholismista ja sen vaikutuksesta perheeseen.
Tekijän taakka
Isä meidän - elokuva on ollut pitkä prosessi. Olin jo pitkään halunnut tehdä elokuvan alkoholismista - koin että minulla oli takana riittävästi tutkimusmateriaalia koettuani alkoholistiperheen arkea liki 20 vuotta. Suunnittelin tekeväni elokuvan kipeästä aiheesta, joka koskettaa tuhansia perheitä. Tuon tarinan kertomisessa ajattelin käyttää hyväksi omaa asiantuntemustani ja kokemustani saavuttaakseni koskettavan elokuvan. Kuvittelin, että vieras päähenkilö olisi elokuvan kannalta hyvä ratkaisu ja että omien kokemusteni sekoittaminen tähän tarinaan olisi huono asia. Olin väärässä. Tärkeä aihe tutkittuna etäältä olisi saattanut saada aikaan hyvänkin jutun, mutta hieno elokuva vaatii enemmän. Sen saa aikaan vain sitoutumalla ja antamalla osan itsestään, joten minusta ja isästäni tuli loppujen lopuksi elokuvan päähenkilöt.
Suurin pelkoni oli, että elokuvasta tulee liian subjektiivinen dokumentti, minkä vuoksi ponnekkaasti taistelin pysyäkseni kameran takana. Subjektiivisessa dokumentissa on todella vaikea tuoda tekijän omaa persoonallisuutta peliin niin, ettei tekijä liiaksi sorru oman napansa kaiveluun ja traumojensa tilitykseen. Silloin katsoja helposti vieraantuu elokuvan tarinasta. Halusin, että Isä meidän on jotain muuta kuin oma psykoterapiani tai selvittelyä siitä miksi isäni juo? Halusin näyttää katsojalle kipeiden asioiden lisäksi ihmisarvoa, rakkautta ja huumoria - esiintymättä itse elokuvassa.
Minusta kuitenkin tuli elokuvan henkilö myös kameran etupuolella. Testimateriaali, jossa itsekin esiinnyin, paljasti, että ollessani itse mukana kuvissa, voin näyttää kipeitä asioita, rakkautta ja huumoria. Kameran takaa minun olisi pitänyt selittää ne muulla tavoin.
Liki kaksi vuotta kuvauksia on nyt takana ja tarina on saanut päätöksensä. Tuotanto on ollut raskas, käytännössä olemme olleet kuvausvalmiudessa joka päivä. Itsensä kanssa on joutunut jatkuvasti käymään keskustelua siitä, miksi kamera täytyy päästää omaan olohuoneeseen. Miksi elokuvaa tehdessä on itkettävä ja näytettävä sekin? Materiaalia katsoessa on turtunut näkemäänsä. On vaikea nähdä mikä oman perheen elämässä on kiinnostavaa tai hyvää materiaalia. Itseään on vaikea katsoa objektiivisesti, erityisesti koska en edelleenkään halua elokuvani olevan turhan subjektiivinen kuvaus. Ensimmäisten materiaalinäyttöjen perusteella voin katsoa saavuttaneeni tavoitteeni - pelkkä raakamateriaali herättää keskustelua alkoholismista ja yleisö on katsellessaan nauranut ja itkenyt, riippumatta siitä, olenko itse ollut edes paikalla.
Tuotanto/käsikirjoitus/ohjaus/kuvaus: Anne Laurila
Käsikirjoitus/kuvaus: Janne Niskala
Tuotanto Vaski Filmi Oy, [email protected]
tai vielä linkki ihan samaan:
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?serial=t0238111723813&l=f&mode=www
Minusta oli hieno ohjelma. Miten nuo alkoholisti-isien lauseet ja sanonnat voivatkin olla niin samanlaisia jopa ihan eri puolella Suomea. Millaista niitä onkaan kuunnella vuodesta toiseen. Vaikuttaako alkoholi aivoihin tehden kommunikoinnin juuri tuollaiseksi? Toivoisin uusintaa. Vaikuttaakohan tämänkaltainen filmi mitenkään itse alkoholisteihin..Rohkea teko minusta tyttäreltä!
Tässä esittely ohjelmatiedoista kuka ei katsonut. Saa jonkinlaisen käsityksen mistä kysymys.
Dokumenttiprojekti: Isä meidän
TV2 klo 22.05
TV2 tiistaina 6.2.2007
Dokumenttiprojekti: Isä meidän
Dokumentti alkoholismista ja sen vaikutuksesta perheeseen.
Tekijän taakka
Isä meidän - elokuva on ollut pitkä prosessi. Olin jo pitkään halunnut tehdä elokuvan alkoholismista - koin että minulla oli takana riittävästi tutkimusmateriaalia koettuani alkoholistiperheen arkea liki 20 vuotta. Suunnittelin tekeväni elokuvan kipeästä aiheesta, joka koskettaa tuhansia perheitä. Tuon tarinan kertomisessa ajattelin käyttää hyväksi omaa asiantuntemustani ja kokemustani saavuttaakseni koskettavan elokuvan. Kuvittelin, että vieras päähenkilö olisi elokuvan kannalta hyvä ratkaisu ja että omien kokemusteni sekoittaminen tähän tarinaan olisi huono asia. Olin väärässä. Tärkeä aihe tutkittuna etäältä olisi saattanut saada aikaan hyvänkin jutun, mutta hieno elokuva vaatii enemmän. Sen saa aikaan vain sitoutumalla ja antamalla osan itsestään, joten minusta ja isästäni tuli loppujen lopuksi elokuvan päähenkilöt.
Suurin pelkoni oli, että elokuvasta tulee liian subjektiivinen dokumentti, minkä vuoksi ponnekkaasti taistelin pysyäkseni kameran takana. Subjektiivisessa dokumentissa on todella vaikea tuoda tekijän omaa persoonallisuutta peliin niin, ettei tekijä liiaksi sorru oman napansa kaiveluun ja traumojensa tilitykseen. Silloin katsoja helposti vieraantuu elokuvan tarinasta. Halusin, että Isä meidän on jotain muuta kuin oma psykoterapiani tai selvittelyä siitä miksi isäni juo? Halusin näyttää katsojalle kipeiden asioiden lisäksi ihmisarvoa, rakkautta ja huumoria - esiintymättä itse elokuvassa.
Minusta kuitenkin tuli elokuvan henkilö myös kameran etupuolella. Testimateriaali, jossa itsekin esiinnyin, paljasti, että ollessani itse mukana kuvissa, voin näyttää kipeitä asioita, rakkautta ja huumoria. Kameran takaa minun olisi pitänyt selittää ne muulla tavoin.
Liki kaksi vuotta kuvauksia on nyt takana ja tarina on saanut päätöksensä. Tuotanto on ollut raskas, käytännössä olemme olleet kuvausvalmiudessa joka päivä. Itsensä kanssa on joutunut jatkuvasti käymään keskustelua siitä, miksi kamera täytyy päästää omaan olohuoneeseen. Miksi elokuvaa tehdessä on itkettävä ja näytettävä sekin? Materiaalia katsoessa on turtunut näkemäänsä. On vaikea nähdä mikä oman perheen elämässä on kiinnostavaa tai hyvää materiaalia. Itseään on vaikea katsoa objektiivisesti, erityisesti koska en edelleenkään halua elokuvani olevan turhan subjektiivinen kuvaus. Ensimmäisten materiaalinäyttöjen perusteella voin katsoa saavuttaneeni tavoitteeni - pelkkä raakamateriaali herättää keskustelua alkoholismista ja yleisö on katsellessaan nauranut ja itkenyt, riippumatta siitä, olenko itse ollut edes paikalla.
Tuotanto/käsikirjoitus/ohjaus/kuvaus: Anne Laurila
Käsikirjoitus/kuvaus: Janne Niskala
Tuotanto Vaski Filmi Oy, [email protected]
tai vielä linkki ihan samaan:
http://www.yle.fi/etusivu/ohjelmaopas/ohjelma.php?serial=t0238111723813&l=f&mode=www
Minusta oli hieno ohjelma. Miten nuo alkoholisti-isien lauseet ja sanonnat voivatkin olla niin samanlaisia jopa ihan eri puolella Suomea. Millaista niitä onkaan kuunnella vuodesta toiseen. Vaikuttaako alkoholi aivoihin tehden kommunikoinnin juuri tuollaiseksi? Toivoisin uusintaa. Vaikuttaakohan tämänkaltainen filmi mitenkään itse alkoholisteihin..Rohkea teko minusta tyttäreltä!
Vastaukset 24
Vanhimmat
Oli ihan hyvä ohjelma. Ihmettelen vaan sitä tytärtä,että jaksoi yli vuoden katsella isänsä pämppäämistä kotonaan. Itse olisin pistänyt äijän mäkeen jo parin lipsumisen jälkeen. Kyllä ohjelma kosketti, pitkään mietin näkemääni vielä nukkumaan käydessänikin.
sitä mietin itsekin. On kokemusta lähes samanlaisesta, (meillä kuitenkin äiti kotona, tässä ei puhuttu äidistä mitään). On se aika vaikea sanoa vastaan tai laittaa omaa isää menemään, jos sattuu väkivaltaista sorttia olemaan. Itse olen soittanut jopa poliisit viemään putkaan. Siitä muuten kuulin...
Tässä ilmeisesti isä asusteli tyttären huushollissa aika paljon.
Kokemusta löytyy täältäkin. Isä joi ja äiti kärsi,kuten minäkin,kun siinä penskana kotona olin.Muistan vieneeni villasukat ulos jemmaan,jos tulee lähtö pakkasella pakoon. Minua isä ei piessyt,mutta äiti sai usein siipeensä.Isä on ollut haudassa jo yli 20 vuotta,äiti elää.On ollut puhetta,että miksi äiti ei ottanut minua matkaansa ja olisimme jättäneet isän. Äiti totesi,että mihin sitä 70-luvulla maaseudulla lapsen kanssa olisi lähtenyt,kotirouva??!!Ei tietenkään ollut turvakoteja,kuten nyt on,mikä on hyvä asia.
Isä väkivaltainen, äiti ja me muut kärsimme. Meitä ei pahoinpidelty toisin kuin äitiä, vaikka isä tuli joskus kirveen avulla sisään kun ovi oli lukittu. Pelko ja turvattomuus ovat olleet ainainen seuralaiseni. Äitiä vein joskus pahoinpideltynä päivystykseen. Ilmeisesti ulkoiset seikat pitivät heidät yhdessä loppuun asti. Isä kuollut vuosia sitten, äiti elää loppuja vanhuuden vuosiaan helpottuneena.
Nykymaailman aikaan toivon, että ymmärtävät erota tällaiset parit ajoissa. Vaikeuksia on ollut, mutta omaan elämääni olen tyytyväinen tällä hetkellä.
Vaikka näin pentuna,millaista on elämä juopon ukon kanssa,niin pitihän se itsekin sitten kokea!Entinen avomies pahoinpiteli kännissä,kerrankin oli molemmat silmät mustina kuin pandalla. Mies lopetti juomisen,kun lapsi syntyi,mutta suhde oli jo karilla.Erosimme,kun lapsi oli 12 vuotta.Näin jälkeenpäin katsottuna olisi pitänyt lähteä läiskimään jo aikaisemmin.Vaikka mies ei juonut ja piessyt enää,tilalle tuli henkinen väkivalta.Nyt elän parisuhteessa,jossa voin hyvin.Ei tarvitse pelätä mitään!!!
samaa kaavaa :) Mielenkiintoista sinänsä, toistaako alitajuisesti samaa kuviota, vaikka on vannonnut tekevänsä toisin. Samoin mulla omassa avioliitossa väkivaltaa, ei pahoja vammoja sentään. Pelko oli pahinta, sairastuin itse sitten. Erosin myös kun lapset toisella kymmenellä. Hyvät välit silti yhäkin lasten isään.
Elän yksin enkä todella pelkää mitään tai ketään sillä tavalla kuin ennen.
Meillä taas ei ole minkäänlaisia välejä ex-mieheen.Lapsi on jo 17 vuotias,mutta kertaakaan ei ole käynyt isänsä luona!!Minä en häntä kieltänyt,ei vaan tahtonut mennä!!!Sossun akat ihmettelivät,että miksi ei halua!!Luulivat,että minä kiellän.Lapsi vaan sai aikoinaan kokea isältään solvaamista ja suoranaista vittuilua,niin tuskin semmoisen ihmisen luo haluaa mennä.
tilanne oli parempi. Isänä exää ei voi moittia, hoitikin heitä paljon eikä ollut paha koskaan heille. Kokonaistilanteen kannalta oli kuitenkin paras - joskin kivuliasta - erota. Ei ole moitteen sanaa mistään kuulunut ratkaisustani.
Mutta nyt - joku muukin saa kommentoida! Lähden arkipuuhiin. Hyvät pakkaspäivänjatkot! Palataan keskusteluihin :)
Hyvää päivän jatkoa ja palaillaan!!!!
on toivottu että puhuttais asiaa. Eikös tässä nyt olis?
humalassa kotiin, kävellen horjuen, oli vaikka kuinka kaunis kesäpäivä, tuntui kuin ukkospilvi olisi sen tummentanut.
Ja kun äiti sätti isääni, ymmärrän senkin, ja taas sai jostakin esineestä päähänsä, voi vain miettiä minkälaisia vaikutuksia se pikkutyttöön tekikään.
Silti kysyn, eikö äitini olisi voinut jättää syytöksensä seuraavaan päivään?
Tai miksei hän yrittänyt saada isääsi hoitoon?
50-luvulla oli käytössä esim. viinakortti, joka varmasti vähensi Alkossa käyntiä tähän päivään verraten. Eikä tavallisella ihmisellä ollut varaa jatkuvasti kulkea ravintoloissa. Tällä yritän vain sanoa, että ei isänikään ollut jatkuvasti humalassa. Työviikon lopuksi yleensä tuli horjuen kotiin.
Kyllä vanhempani erosivatkin, kun olin vielä alle 10 vuotta.
Olivat loppuelämänsä ystäviä.
Alkoholisti-isän tytär nai 80%:n varmuudella alkoholistimiehen
Mahtaako niin olla? 80%?
Ehkäpä tänä päivänä alkoholisteja onkin enemmän, koska kaljottelu alkaa jo teini-iässä.
Luin siitä tutkimuksen jokin aika sitten, että teini-ikäisen alkoholinkäyttö johtaa alkoholismiin sitä varmemmin, mitä nuorempana aloittaa.
Kun kaikilla se kaljapullo on käpälässä, niin kai se sitten on se 80 % varmistettu.
tuo pätee, ei vain alkoholismissa. Tyttäret usein valitsevat isänsä kaltaisen miehen, pojat äitinsä kaltaisen naisen. He hakeutuvat tutulta tuntuvaan seuraan.
Kai sitä jonkinlainen tietoinen "menneisyyden kanssa sinuiksi"-prosessi on käytävä, ettei luisu siihen tuttuuteen, vaan hakeutuu "vieraalta tuntuvaan" seuraan.
(Osasinko kertoa ajatukseni ymmärrettävästi?)
alkoholisti? Saisinko jonkunlaisen määritelmän? En tainnut mainita sitä sanaa ainakaan kertoessani omasta elämästäni. En ole koskaan käyttänyt sanaa isästäni tai puolisostani puhuessani.
En väitä, etteikö joku muu niin voisi määritellä, en kuitenkaan itse. Molemmat kävivät töissä ihan normaalisti, ei poissaoloja alkoholin takia. Tämä ei ole asian kaunistelua tai sitä etten näkisi ongelmaa (väkivaltainen käytös). Olen vain tarkka sanojen merkityksistä. Osaan jopa nähdä ja ymmärtää molempien käyttäytymisen syytkin enkä tuomitse kumpaakaan.
Kun menin naimisiin, niin näin ensikertaa juopon, appi joi kuin pesusieni. En ymmärtänyt sitä solidaarisuutta, jota hänen perheensä osoitti hänelle. Hän ajoi jatkuvasti humalassa, tyhjensi perheen tilit ja huorasi, mutta aina annettin apua ja hyysättiin. Anoppi oli liian kiltti, kun oli luvannut aikoinaan rakastaa myötä- ja vastamäessä, niin veti rekensä loppun saakka.
Tyttäret naivat varoituksista huolimaatta holistin. Uskoivat voivansa pelastaa, liitot päättyivät viinaan ja väkivaltaa.
yleensä jonkinlaisessa johtoasemassa eikä häntä uskalleta arvostella
tietysti on. Sitä minä vaan, että asiat eivät ole niin musta-valkoisia. Jokainen alkoholistikin on ihminen ja yksilö omine hyvine puolineen myös. Siksi kai eroaminen vaikeaa onkin. Eihän se olisi mikään ongelma jos ihminen olisi läpeensä paha. Kuka tahansa sellaisen helposti jättäisi.
Aika tajuta että nämä miehet ovat vain loukanneet ja nöyryyttäneet perheitään!
alkoholistin lapsi heitä ihannoisi?
Silti, kun näin vanhaksi on elänyt, voi ymmärtää. Se lienee ihmisen paras ominaisuus.
Itsekin tiedät, ettei kukaan voi ihannoida sellaista elämää, joka aiheuttaa kärsimystä kaikille. Miksi edes kysyit? Sellaisen kuvanko sait viesteistä, huh huh.
Miten auttaisit alkoholistia?
Vastaus on kysymyksessäsi. "Ei kukaan voi ihannoida..."