Hukassako?

Kertokaa nyt joku viisaampi, että mitä tämä on? Olen noin 11 vuotta ollut rajatiedon kannattaja ja uskon siihen yhä edelleen vakaasti. Olen tutkinut vuosia idän uskontoja ja erosin itse vuosi sitten ev.lut srk:sta, koska koin, että se ei anna minulle sitä mitä haluaisin, enkä voi sydämestäni tunnustaa uskontunnustusta, koska en ole uskonut pitkään aikaan siihen, että jonkun toisen teoilla voi saada omat pahat teot anteeksi.

Nykyään en kuulu mihinkään kuppikuntaan, enkä koe sitä tarvitsevanikaan. Mutta nyt minulle on tullut valtava tarve tutkia uutta testamenttia ja Jeesuksen parannustyötä. Olen monasti saanut apua omiin vaikeisiinkin sairauksiini henkiparantajalta, lääkäreillä ei olisi ollut hölkäsen pölähtämän tietoa sairauksistani.

Mutta mitä tämä tämmöinen oikein on? Olen kärsinyt kovasti eräästä riippuvuudestani, (tupakanpoltto), haluaisin siitä kovasti eroon.
Sain valtavan voimakkaan intuition pyytää siihen esirukousapua. Pyysin siis apua, mutta ei vielä ainakaan ole mitään tapahtunut. Olen kysellyt tätä rukouksen voimaa toisella palstalla, johon olen saanut vaan uskovaisten hallelujaa-vastauksia, että anna elämäsi Jeesukselle, niin kaikki korjaantuu. Voi olla, juu. Eikös se kaikki parannusenergia tule Jumalalta?

Mutta tämä tässä nyt kiinnostaa, että miksi tuo uusi testamentti on nyt niin vahvasti tullut elämääni.Minulla on suorastaan pakonomainen tarve tutkia nimenomaan Jeesuksen parannustyötä. Haenko vain todisteita jollekin, mitä itsekään en vielä oivalla. Vai onko tämä nyt sitten sitä värähtelytason nostamista? Vai etsikkoaikaa johonkin?

Onko jollain muulla ollut vastaavia kokemuksia?

Ps,. tupakasta haluan eroon, oli tämä mitä hyvänsä ja hyviä neuvoja otetaan vastaan.
5553
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on paras vaihtoehto, nikotiinipurkka ei niin hyvä. Laastarilla poltan pari päivässä, kun ennen meni 20-25. Kai se tapa loppuu lopulta itsestään.

Äänestä

Olen itse energiahoitaja, joten tiedän että kyseiset hoidot todellakin auttavat. Olen myös ollut aina kiinnostunut kaikesta henkisistä asioista ja olen tutkinut alaa todella paljon. Joten vähän samoilla linjoilla ollaan.

Riippuvuuteen ehdotan kokeilemaan EFT-hoitoa. Sillä on kuulema saatu hyviä tuloksia, ja se on helppo opetella itse, niin on hoitaja lähellä.

Jos tunnet vetoa tutkia raamattua, niin tutki ihmeessä. Vaikka et tunne kristinuskoa omaksesi, kuten en tunne minäkään sen rajoittuneisuuden takia, ei se tarkoita etteikö siinä olisi mitään hyvää. Uskon että Jeesus oli ja eli ja teki ihmetekoja, eli paransi.

Sisimpäsi tai henkioppaasi (tai Jeesus, kuka tietää) haluaa ohjata sinua tutkimaan parantamista, joten en näe mitään syytä vierastaa raamatun tutkimista vaikka kristinusko sinällään ei vetoasi sinuun.

Avoin mieli on viisauden alku.

-Pete

Äänestä
  • Mitä tuo EFT-hoito oikeastaan on ja kuka sitä hoitoa voi antaa? Yritin etsiä netistä tietoa, kovasti siellä lupaillaan hyviä tuloksia, mutta aika oudolta se tuntui, näin riippuvuuksia ajatellen. Mitään nikotiinikorvaushoitoja en halua, eihän alkoholistikan parane sillä, että hänelle annetaan viinaa.

    Kitos muuten kovasti kannustavasta viestistäsi.


    Osaakohan kukaan sanoa, että voiko energiahoidoilla tai rukouksella todella päästä eroon riippuvuuksista, vai onko se vaan halki poikki ja pinoon meininki, eli itse se työ on tehtävä.

    Äänestä

  • Etsivä löytää, vai.. kirjoitti:

    Mitä tuo EFT-hoito oikeastaan on ja kuka sitä hoitoa voi antaa? Yritin etsiä netistä tietoa, kovasti siellä lupaillaan hyviä tuloksia, mutta aika oudolta se tuntui, näin riippuvuuksia ajatellen. Mitään nikotiinikorvaushoitoja en halua, eihän alkoholistikan parane sillä, että hänelle annetaan viinaa.

    Kitos muuten kovasti kannustavasta viestistäsi.


    Osaakohan kukaan sanoa, että voiko energiahoidoilla tai rukouksella todella päästä eroon riippuvuuksista, vai onko se vaan halki poikki ja pinoon meininki, eli itse se työ on tehtävä.

    Jep, varmasti tuntuu oudolta, varsinkin kun näkee vierestä kun sitä tehdään. Mutta mitä väliä sillä on, kunhan se toimii.

    EFT kuuluu sarjaan meridiaaniterapiat. Ajatus homman takana on, että kun sinuun koskee, tai ahdistaa(riippuvuus johtuu monesti jonkinlaisesta ahdistuksesta, jota korjaillaan jollain aineella) tai muuten vaan on epämukava olo, niin sinun energiakehossasi ei kaikki ole hyvin. Tuolla EFT-naputuksella saadaan epätasapaino korjattua ja olo paranee hetkessä. Ihmeellistä ehkä, mutta toimii.

    Olen kokeillut kaveriini, ja äijän ilme olisi pitänyt saada kuvattua kun tuo "ihme naputus" auttoi pitkään jatkuneeseen rannekipuun noin puolen minuutin hoidolla.

    Mutta tästäkään ei voi olla varma toimiiko se sinulla, eli kehoitan kokeilemaan, tai opettelemaan tuon itse.

    Jos haluat lisätietoa aiheesta niin voin antaa sitä emailin kautta, jonka näet kun klikkaat minun nimimerkkiä. Homman kotisivut ovat: www.emofree.com

    -Pete

    Äänestä

"Kertokaa nyt joku viisaampi, että mitä tämä on? Olen noin 11 vuotta ollut rajatiedon kannattaja ja uskon siihen yhä edelleen vakaasti. Olen tutkinut vuosia idän uskontoja ja erosin itse vuosi sitten ev.lut srk:sta, koska koin, että se ei anna minulle sitä mitä haluaisin, enkä voi sydämestäni tunnustaa uskontunnustusta, koska en ole uskonut pitkään aikaan siihen, että jonkun toisen teoilla voi saada omat pahat teot anteeksi. "

Älä lokeroi tai ajattele itseäsi "rajatiedon vakaana kannattajana".
Kaikki rajatieteisiin liittyvä ei ole totta, vaan siihenkin (kuten kaikkeen) liittyy vääriä luuloja ja tietoja.
Rajatiedon vakaa kannattaja on yhtä kuin fundamentalistinen kristinuskon kannattaja.
Eli tällä tarkoitan sitä, että voi helposti sulkea pois asioita ja mahdollisuuksia, vain koska eivät kuulu omaan "uskomuspiiriin".
Eli usko itseesi, älä rajatieteisiin.


"Nykyään en kuulu mihinkään kuppikuntaan, enkä koe sitä tarvitsevanikaan. Mutta nyt minulle on tullut valtava tarve tutkia uutta testamenttia ja Jeesuksen parannustyötä. Olen monasti saanut apua omiin vaikeisiinkin sairauksiini henkiparantajalta, lääkäreillä ei olisi ollut hölkäsen pölähtämän tietoa sairauksistani. "

Itsellänikin on viimeaikoina herännyt kiinnostust Raamattua kohtaan, tajusin etten sitä ole koskaan lukenut. Itse en usko että Jeesus olisi ollut mikään ihmeparantaja, joka kosketuksellaan parantaa sokeat ja halvaantuneet. Uskon että Jeesus oli vain hyvin valaistunut ihminen.


"Mutta mitä tämä tämmöinen oikein on? Olen kärsinyt kovasti eräästä riippuvuudestani, (tupakanpoltto), haluaisin siitä kovasti eroon.
Sain valtavan voimakkaan intuition pyytää siihen esirukousapua. Pyysin siis apua, mutta ei vielä ainakaan ole mitään tapahtunut. Olen kysellyt tätä rukouksen voimaa toisella palstalla, johon olen saanut vaan uskovaisten hallelujaa-vastauksia, että anna elämäsi Jeesukselle, niin kaikki korjaantuu. Voi olla, juu. Eikös se kaikki parannusenergia tule Jumalalta? "

Rukoilu ei ole koskaan pahasta, mutta älä kuvittele rukoilevasi kristinuskon valkopartaiselle Jumala-hahmolle.
Rukoile kaikkeudelle ja rakkaudelle.
Jos jaksat ajatella (ja/tai rukoilla) että sinulla on voimaa addiktioisi voittamiseen, niin sinä tulet jossain vaiheessa pääsemään siitä yli.
Mutta älä kuvittele, että se voima tulee jostain ulkopuolelta, se kaikki voima tulee sinusta itsestäsi. Ja en sanoisi että kaikki parannusenergia tulee Jumalalta, vaan nimenomaan sinusta itsestäsi, ja toisistasi. Toisinsanoen rakkaudesta, sydämestä.

"Mutta tämä tässä nyt kiinnostaa, että miksi tuo uusi testamentti on nyt niin vahvasti tullut elämääni.Minulla on suorastaan pakonomainen tarve tutkia nimenomaan Jeesuksen parannustyötä. Haenko vain todisteita jollekin, mitä itsekään en vielä oivalla. Vai onko tämä nyt sitten sitä värähtelytason nostamista? Vai etsikkoaikaa johonkin? "

Onko sillä väliä miksi uusi testamentti on herättänyt kiinnostuksesi? Jos kerran on, luota intuitioosi ja tutki aihetta. Luota itseesi.
Se on vain yksi kirja muiden joukossa. Vaikka on todella voimakas kirja, silti vain yksi monista.



"Ps,. tupakasta haluan eroon, oli tämä mitä hyvänsä ja hyviä neuvoja otetaan vastaan."

Itse lopetin 1.1.2006
En tehnyt uudenvuodenlupausta, en päättänyt että "Nyt lopetan!".
Olin päivän ilman. Olin kaksi. Olin viikon. Kuukauden. Puoli vuotta.
Ja annoin sen anteeksi itselleni jos joskus oluen äärellä viikonloppuna ystävien kanssa seurustellessa poltin yhden tai kahden savukkeen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Etsivä löytää, vai... kirjoitti:

Kertokaa nyt joku viisaampi, että mitä tämä on? Olen noin 11 vuotta ollut rajatiedon kannattaja ja uskon siihen yhä edelleen vakaasti. Olen tutkinut vuosia idän uskontoja ja erosin itse vuosi sitten ev.lut srk:sta, koska koin, että se ei anna minulle sitä mitä haluaisin, enkä voi sydämestäni tunnustaa uskontunnustusta, koska en ole uskonut pitkään aikaan siihen, että jonkun toisen teoilla voi saada omat pahat teot anteeksi.

Nykyään en kuulu mihinkään kuppikuntaan, enkä koe sitä tarvitsevanikaan. Mutta nyt minulle on tullut valtava tarve tutkia uutta testamenttia ja Jeesuksen parannustyötä. Olen monasti saanut apua omiin vaikeisiinkin sairauksiini henkiparantajalta, lääkäreillä ei olisi ollut hölkäsen pölähtämän tietoa sairauksistani.

Mutta mitä tämä tämmöinen oikein on? Olen kärsinyt kovasti eräästä riippuvuudestani, (tupakanpoltto), haluaisin siitä kovasti eroon.
Sain valtavan voimakkaan intuition pyytää siihen esirukousapua. Pyysin siis apua, mutta ei vielä ainakaan ole mitään tapahtunut. Olen kysellyt tätä rukouksen voimaa toisella palstalla, johon olen saanut vaan uskovaisten hallelujaa-vastauksia, että anna elämäsi Jeesukselle, niin kaikki korjaantuu. Voi olla, juu. Eikös se kaikki parannusenergia tule Jumalalta?

Mutta tämä tässä nyt kiinnostaa, että miksi tuo uusi testamentti on nyt niin vahvasti tullut elämääni.Minulla on suorastaan pakonomainen tarve tutkia nimenomaan Jeesuksen parannustyötä. Haenko vain todisteita jollekin, mitä itsekään en vielä oivalla. Vai onko tämä nyt sitten sitä värähtelytason nostamista? Vai etsikkoaikaa johonkin?

Onko jollain muulla ollut vastaavia kokemuksia?

Ps,. tupakasta haluan eroon, oli tämä mitä hyvänsä ja hyviä neuvoja otetaan vastaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu