Mikä bugg-tyyli?

Mitä bugg-tyyliä tanssitaan Suomen Tanssistudioiden sivulla olevassa videoklipissä? Onko snurra-buggia vai mitä? Itsekin olen oppinut, että ykkösaskel eteen, mutta samalla on käännetty ykkösaskelta vähän vinoon, myös kädet ovat kääntyneet.
71457
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Snurraa, eli pyörivää buggia! Tyttö kiertää pojan ympäri. Jotkut opettaa ykkösellä etuaskelta miehelle , jotkut taka-askelta.

Äänestä

Tuon kuvaamasi tyylin (poika ottaa ykkösen eteen, samoin tyttö, kädet käännetään eteen ja niillä vispataan ylös-alas - tätähän tarkoitit?) minäkin opin aikoinani.

Nykyisin opetetaan pääosin niin, että tyttö ottaa ykkösen taakse, poika joko eteen (siis tyttöä kohti) tai paikallaan. Kädethän menevät tällöin suoraan tyttö kohti eikä niitä käännetä vinoon.

Äänestä

Vanhan ajan buggia tämä näyte ja mies vielä niiaa kakkosella, kuten 70-luvulla mentiin. Kenkävalinnatkin täysin pielessä buggia ajatellen. Kuvannee tekijöiden asennetta buggiin.

Äänestä
  • Anteeksi vain, mutta buggia ei tanssittu 70-luvulla millään tyylillä. (olen kolunnut härmäläisiä tanssipaikkoja jo silloin) Eikä sitä tanssittu millään tyylillä juuri vielä 80-luvullakaan Tänä päivänä kyllä buggia tanssitaan seuratanssina (ei kilpa-buggina)juuri tuolla tyylillä lavoilla enimmäkseen. Sanoisin jopa onneksi. Vaikka loppujen lopuksi seuratansseista puhuttaessa kaikki tyylit ovat oikein.
    Sitäpaitsi tuo pari osa tanssia helkutin hyvin. Minulle riittäisi kyllä, jos osaisin vaikka tuolla tyylillä ja taidolla tanssia, mutta ei taida meikältä onnistua kokemuksen vuosista huolimatta.

    Äänestä

  • Kokemusta on kirjoitti:

    Anteeksi vain, mutta buggia ei tanssittu 70-luvulla millään tyylillä. (olen kolunnut härmäläisiä tanssipaikkoja jo silloin) Eikä sitä tanssittu millään tyylillä juuri vielä 80-luvullakaan Tänä päivänä kyllä buggia tanssitaan seuratanssina (ei kilpa-buggina)juuri tuolla tyylillä lavoilla enimmäkseen. Sanoisin jopa onneksi. Vaikka loppujen lopuksi seuratansseista puhuttaessa kaikki tyylit ovat oikein.
    Sitäpaitsi tuo pari osa tanssia helkutin hyvin. Minulle riittäisi kyllä, jos osaisin vaikka tuolla tyylillä ja taidolla tanssia, mutta ei taida meikältä onnistua kokemuksen vuosista huolimatta.

    ..kun palstalle tullaan ex tempore.

    Harva käy vilkaisemassa, mitä edellisellä sivulla mahtoi olla.

    Siellähän nimittäin juuri tästä samaisesta klipistä rönsysi vallan mahdoton debatti ja lopulta riita. Toivottavasti ei enää!

    Niin, ihan juuri sitä buggia tuo on, mitä lavoilla nytkin tanssitaan. Hiukan matala (ja epäbuggmainen) baunssi noilla, mutta eihän lavalla kilpatyylillä tarvitsekaan mennä.

    Tuolla tavoin voi hyvin viedä sellaisiakin, jotka eivät ole buggia ennen tanssineet, mutta r'n's -taustaa kuitenkin löytyy.

    "Anteeksi vain, mutta buggia ei tanssittu 70-luvulla millään tyylillä. (olen kolunnut härmäläisiä tanssipaikkoja jo silloin) Eikä sitä tanssittu millään tyylillä juuri vielä 80-luvullakaan"

    Kyllä buggia on tanssittu kovastikin jo 70-luvullakin. Ei tosin Suomessa.

    Äänestä

  • old_profile_31173 kirjoitti:

    ..kun palstalle tullaan ex tempore.

    Harva käy vilkaisemassa, mitä edellisellä sivulla mahtoi olla.

    Siellähän nimittäin juuri tästä samaisesta klipistä rönsysi vallan mahdoton debatti ja lopulta riita. Toivottavasti ei enää!

    Niin, ihan juuri sitä buggia tuo on, mitä lavoilla nytkin tanssitaan. Hiukan matala (ja epäbuggmainen) baunssi noilla, mutta eihän lavalla kilpatyylillä tarvitsekaan mennä.

    Tuolla tavoin voi hyvin viedä sellaisiakin, jotka eivät ole buggia ennen tanssineet, mutta r'n's -taustaa kuitenkin löytyy.

    One step swingiä, eli kävelemällä avoimen otteen swingiä, on tanssittu niin kauan kuin yleensäkin one steppiä. Ruosalaiset kehitti one step swingistä omannäköisensä tanssin jo 60-luvulla. Ruotsalainen one step swingi perustui pyöriviin kuvioihin ja muutenkin edestakaisin pyörähtelevään askellukseen, siis eräänlaiseen twistiin.
    Bugin historiasta on olemassa faktatietoa. Niitä en tähän hätään löytänyt.

    Asiasta tarkemmin tietävät voisivat kirjoittaa pienen bugg historiikin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Bugg hukassa kirjoitti:

Mitä bugg-tyyliä tanssitaan Suomen Tanssistudioiden sivulla olevassa videoklipissä? Onko snurra-buggia vai mitä? Itsekin olen oppinut, että ykkösaskel eteen, mutta samalla on käännetty ykkösaskelta vähän vinoon, myös kädet ovat kääntyneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu