Tuolla alempana puhuttiin tekouskovaisuudesta milteipä ongelmana vankiloissa. Mielestäni tekouskovaisuus ei ole se ongelma, vaan uskovaisuudestansa rehellisesti kertominen! On paljon vartijoita ketkä ovat uskovaisia, mutta silti eivät sitä suoraan kerro ja anna ymmärtää kiroillessaan ja muka ryyppyreissuistaan puhuessaan että ovat uskovaisia. Mutta kun aletaan puhumaan esimerkiksi lestoja sortavaan tyyliin, niin ollaan naama purppuraisena vaivautuneena. Kyllä totuus viimeistään siinä vaiheessa paljastuu, kun jatketaan ma-sopimuksia ja virkoja jaetaan uskonveljien kesken, mikäli johtaja samoissa seuroissa kesäisin käy. Myöskin seurojen aikaan on helppo katsoa työvuorolistasta kuka leikkii ei-uskovausta.
Vartijoissakin on hyviä näyttelijöitä!
Vartijoissakin on hyviä näyttelijöitä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
muuallakin kuin meille pelsolla?olen törmännyt tähän asiaan jo siitä kun tulin tänne kesävartijaksi ja sitä kautta kurssille.luulin ensin että uskovaisuus on etu kurssille haettaessa, mutta huomasin että kurssilla ei opetettukaan raamattua niin kuin vanhemmat uskovaiset vartijat kertoivat.nämä uskovaiset kylläkin ottaa kaikki pyhikset, niinpä luulen että he eivät pyhitä vapaa päiväänsä herralle?!näin meillä täällä suon suoralla miten muisssa taloissa?
Oletteko te pelsossa todellakin uskovaisia? Kovia juoppoja ainakin monet tuntemani pelson pojat.
Pohjoisen vankiloissa ennen eläkkeelle jäämistäni työntekijänä olleena voin sen sanoa että virkoja annetaan edelleenkin virkavuosien kertymällä vanhanajan tyyliin.Jos siis olet esimerkiksi oulussa vanhinpana virattomana odottanut virkaa viis vuotta ja sukevalta joku vanhapoika-vartija löytää naisen Tyrnävältä kirjevaihtoilmoituksen kautta ja hakee viidellä ja puolella virkavuodella ouluun vankilaan virkaan ja lähemmäs tyrnävän-tyttöä niin viran vie hän halutessaan talossa olleiden nenän edestä.Etelä-Suomessa virkoja jaetaan talossa siinä järjetyksessä missä on kyseiseen taloon töihin tultu.
vie meidän virat täällä pohjosen veten ääressä.muutama vuosi jossain maaseutulinnassa ja sitten vaan syömään muiden virkoja tänne pohjoseen.pysysivät vain etelässä etelän ihmiset!
vikahan on pohjoisen vankilassa eikä virkaa hakeneissa henkilöissä. Ennemmin etelästä kokenut vartija kuin joiku pelson suolla suksusiitolla istunut mörnöttäjä. Luojan kiitos pelson sukusiittoiset älyävät pysyä suolla sukulaistensa parissa! Mutta turhaan te valitatte kun ensin pää johtajan perseessä kuljette ja sitten vedetään taas mattoa alta. Lopettakaa ylityöt ja perseennuoleskelu oulussakin ja näyttäkää kuka määrää.