VIEROITUS

Kertokaahan hyvät äidit, kuinka olette vierottaneet vauvanne tissistä. Meidän vaavi alkaa olla kohta vuoden ikäinen ja haluaisin lopetella tissuttelua. Meillä vaavi nukkuu illalla tissille ja aamulla herää aamuyöstä tissille, näin saadaan pari tuntia lisäaikaa unelle ja päikkäreille mennään tissin kautta. Neuvoja kaivataan! Kiitos vastauksista...
4245
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

et meillä kun ei syödä tuttia eikä -pulloa lainkaan.

Äänestä

ei noin iso tuttipulloa tarvitsekaan,opeta suoraan nokkamukille.

Äänestä
  • ollut jo puoli vuotta.

    Äänestä

Oma vauvani tulee vuoden ensi viikolla ja tissin syönti on nyt ihan lähiviikkoina tosi paljon vähentynyt. Meillä syödään vielä illalla kans ja välillä myös ennen päikkäreitä, mut oon huomannu, että suostuu hyvin nukahtamaan päikkäreille ilmankin, kun lähden vaunuja ulos työntelemään. Muutenkin melkein joudun niin tekemään, jos ei satu tissiin nukahtamaan. Eli oikeastaan ihan itestään on vähentynyt jonka seurauksena myös maidon tuotanto on yhtäkkiä tosi paljon hiipunut ja tissit näyttää ihanilta riippareilta :) Joo, mut koita vaan jättää antamatta, meillä ainakin toimi. Aamuyöstäkin olen vaan nostanut viereen kainaloon ja siihen se on takas pian nukahtanut ja ihan ilman tissiä :) Meilläkään ei ole tutit käytössä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


tisuliinista kirjoitti:

Kertokaahan hyvät äidit, kuinka olette vierottaneet vauvanne tissistä. Meidän vaavi alkaa olla kohta vuoden ikäinen ja haluaisin lopetella tissuttelua. Meillä vaavi nukkuu illalla tissille ja aamulla herää aamuyöstä tissille, näin saadaan pari tuntia lisäaikaa unelle ja päikkäreille mennään tissin kautta. Neuvoja kaivataan! Kiitos vastauksista...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu