Ihmettelen tätä nykyajan touhua, kun on niin tavanomaista, että vielä 3 vuotiaitakin imetetään. Miksi äitiä pitää painostaa tällaisissa asioissa? Minun lapsuudessani on äitiä kehuttu sankariksi jos hän on jaksanut imettää 3kk. Kun poikani oli vauva 8 vuotta sitten, niin imetin häntä työllä ja tuskalla 1/2vuotta, jonka olin asettanut tavoitteeksi. Käsittääkseni tämän piti riittää vallan mainiosti ja se olikin silloin suositeltava aika. Nyt minulla on vauva 2kk ja ajttelin pyrkiä taas tähän puoleen vuoteen, MUTTA olen saanut joka paikasta kamalaa kritiikkiä ja moralisointia siitä, että kehtaan imettää niin VÄHÄN aikaa! käsittäkseni puolen vuoden jälkeen lapsi ei edes enää saa maidosta mitään ravintoaineita ja imetys alkaa olla äidillekin epäterveellistä. Minulta kysyttiin nyt synnytyssairaalassa, että miksi lopetin poikani imettämisen niin aikaisin, vaikka olin luullut että imetin pitkään... Niin se ainakin oli vielä 8 vuotta sitten. Imetän nytkin vauvaani rinnat ruvella ja minuun sattuu joka kerta aivan kamalasti, mutta sen 1/2 vuotta meinaan kestää ja sitten lopetan. Mielestäni sen pitää riittää, mutta tulen varmasti kuulemaan olevani huono äiti tämän jälkeen vielä monta kertaa....
Miksi!?
-Bella-
141171
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
mielipiteet olivat lääketieteen vastaisia, joten ota selvää asioista, äläkä levitä väärää tietoa.
Äidinmaito on lääkäreiden suosituksesta ja useiden tutkimusten perusteella suositeltavaa yksivuotiaaksi asti, koska se on lapselle luonnollisinta ja terveellisintä ravintoa.
Äidinmaidon koostumus ei imetyksen keston myötä muutu mihinkään, eikä imetys ole äidille koskaan haitallista.
myös äidille (lapsen hyötyjä en edes luettele, koska jokaisen luulisin ne tänäpäivänä tietävän). Esimerkiksi rintasyövän riski ALENEE merkittävästi, mikäli äiti on imettänyt pari vuotta yhteensä elämässään.
NÄIN ON!että kaikkien tulisi imettää lapsiaan 3-vuotiaaksi asti, sillä VAIN ja AINOASTAAN äidinmaito on lapselle terveellistä!Korvikehan on todella epäterveellistä verrattuna äidinmaitoon...voi ei, mitäköhän minunkin lapsestani tulee kun imetin häntä vaan 4 kk:tta ja sitten jatkoin korvikkeella...suositushan on että lapsi saa äidinmaitoa TAI KORVIKETTA 1-vuotiaaksi asti jonka jälkeen vasta saa antaa lehmänmaitoa...ei se että lapsen tulisi saada äidinmaitoa eikä korviketta..
muukaan. Väitteesi äidinmaidon huononemisesta ja äidille epäsuotuisuudesta ovat silti vääriä.
Jos sinulla on imetyksestä pahaolla, niin puhu neuvolassa, älä täällä tuntemattomia hauku.
Hampaat menee piloille.
Imetys on liiallisuuksiin mennessään haitallista hampaille, koska äidinmaidon koostumut muuttuu sokerilitkuksi, uskoit tai et.
Äidinmaito tai mikä tahansa on haitallista hampaille, jos ei se jälkeen illalla pese hampaita. Tuosta syystä iltamaito on pahaksi. Ihan sama onko se äidistä vai lehmästä. Äidinmaidon koostumus on aina hyvin laktoosi, eli sokeripitoista. Ei se mihinkään muutu.
sokerilitkuksi, missään vaiheessa, mistä ihmeestä tollanenkintieto on revitty?
eikä vauvaa imetetä pelkästään enää 6 kuukauden jälkeen , vaan saa kasvavassa määrin kiinteetä ravintoa.
vastasyntyneelle korvike on jossain määrin epäterveellistä tosiaan, verrattuna äidinmaitoon, koska sen suolisto pystyy hyödyntämään ainoastaan äidinmaidosta tarvittavat ravintoaineet ja vasta-aineet.
pesimerkiksi minä imetin lastani yli vuoden ikäisenä kerran päivässä, eikä se tosiaankaan tuhoa hampaita.
päinvastoin tuntuu että kun itse olen nyt työelämässä, ja lapsi yli 2v. ja imetän joka toinen päivä, että en aina edes huomaisi tai jaksaisi antaa lapselle sitä läheisyyttä jota se tarvitsee. imetyshetki on ihana rauhoittumisen hetki äidille ja lapselle, ja silloin taaperokin saa rauhassa vajota vauva-asteelle, mitä se välillä tarvitseekin kun on niin pieni. imetys on kerta kaikkiaan ihanaa! suosittelen lämpimästi!
Pieni lisäys....en ole ap kirjoittaja....
siis allekirjoitan:äidinmaito on paras ravintovaihtoehto alle 6kk ikäiselle lapselle.
mutta ei nyt sentään tuo korvike mitenkää epätervellistä ole!!
vitamiinit ovat samat siinä on myös sellaisia öljyjä ja maitoa ja vettä millä yritetään "matkia"äidinmaitoa.mutta sun tissistä tulee yhtälailla läpi tervelliset ja epätervelliset kamat.
korvikkeista puuttuu hormoonit mitkä sitä vastustuskykyä antavat.se on se ero!se voi vaikuttaa pitkällekin,torjua viirukset ,sairaudet(,mutta enintään siihenkin tarvitaan sit myöhemmin sitä lapsen asennetta,ja tervellistä elämäntapojen harrastamista.jos sitä ei ole Luojakaan ei pelasta.)ei mitään suolisto-shitti!!haloo!
Äidinmaito on niin sokeripitoista että se on hampaille vaarallista jo silloin kun niitä ei vielä ole. Mutta toki kaikista terveellisintä ravintoa ja ei ne hampaatkaan heti mene vaan se alkaa olla hampaille vaarallista jos lapsi vielä puolen vuoden iän jälkeen roikkuu tissillä. Siis esim. yölläkin lutkuttaa puolet yöstä. Juuri kävin hammaslääkärissä jossa näyttivät kuvia vastapuhjenneista hampaista jotka olivat valmiiksi mustia. Ja vaikka onkin maitohampaita, vaikuttaa niiden kunto erittäin paljon pysyviinkin hampaisiin. Tuli ehkä väärään kohtaan tää viesti, mut näin on.
MUUTU sokerilitkuksi.
sen sijaan on hyvä että kiinnitätte ruoka-aineiden sokeripitoisuuksiin huomiota ettekä varmaankaan juota lapsilenne esim. mehuja, koska jos vauva on saanut esim. vanhemmiltaan karies bakteeritartunnan (jonka ei pitäisi tarttua jos seuraa synnytysvalmennusohjeita) se voi tosiaankin vahingoittaa yhdessä sokerin kanssa hampaita. ilman bakteeria näin ei käy. ja karieshan saadaan ainoastaan tartunnasta (esim jos nuollaan vauvan tuttia tai lusikkaa, niinkuin ennen tehtiiin)
terveisin tohtori äiti!
minun mielestäni ei ole tavanomaista että lapsia imetettän näinä päivinä kolme vuotiaaksi asti - pikemminkin pikkeuksellista. lisäksi en jaksa ymmärtää tuota vaikeutta ottaa vastaan kritiikkiä... mitä sitten jos sitä saat?? oletko niin muiden mielipiteistä riippuvainen, että tänne täytyy tulla asiasta pillaamaan? tee kuule ihan niinkuin sinusta hyvältä tuntuu! minä ajattelin oman imetämiseni olevan aivan minun oma asiani eikä minun sitä tarvinnut kertaakaan kennellekkään selittää. tosin olen muutenkin itsenäinen ja vahva persoona, jonka tekemisiä on harvemmin tarvinnut kritisoida tai moralisoida. imetin lastani yksi vuotiaaksi saakka, vaikka mitäpä se kenellekkään kuuluu.. ;)
kun hyvältä tuntuu! Mitään takarajoja ei kannata itselleen asetella, saattaa vaan tehdä asiasta entistä vaikeamman. Jos imettäminen tuntuu äidistä pahalta ja hällä on huono olla, niin lapsi vaistoaa sen, eikä hänelläkään ole silloin hyvä olla. Älä välitä fanaatikkojen puheista, itse sinä saat päätöksesi tehdä! Kun äiti voi hyvin niin vauvakin voi hyvin, söi se tissiä tai pulloa!
Itselläni on 3 kk ikänen poika ja imetän häntä, lisäksi hän saa korviketta. Aion imettää niin kauan kuin hyvältä tuntuu, välittämättä toisten puheista!
äidistä pahalta kun se tuntuu vauvasta niin hyvältä? kysyn vaan, miten paljon tätpahoinvointia vauvat tässä maassa äideilleen oikein aiheuttaa? musta imetys on ihanaa (alussa se on tietty välillä rasittavaa, mutta vauvan hyvinvointi korvaa pienen epämukavuuden!) ja lapsestani parasta mitä hänelle voin tarjota!
joku varmaan paheksuu tätäkin!