Anteeksi huone +50

Pyydän nöyrimmästi anteeksi aiheuttamastani hämmennyksestä asiattomalla kirjoituksella. Ymmärsin, ettei pidäkään uskoa kaikkea, mitä minulle kerrotaan. Liian vähin perustein aloin syytellä huoneen henkeä. Tarkempi analyysi osoitti, että minut "aivopestiin" kirjoittamaan tänne muutamien taholta. Anteeksi, kun viskasin sen ensimmäisen kiven, nyt niitä tulee takasin säkkikaupalla. Anteeksi kun sorruin syyttelyn tielle. Aloitan itsetutkiskelun välittömästi.
121172
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Itse en käy 50:ssä, mutten voi olla ihmettelemättä erästä ilmiötä. Kyseisen ilmiön voi tietysti tavata yhtä usein reaalimaailmassa. Jaa, mikä se ilmiö on? Sehän on tietenkin se vanha tuttu se-koira-älähtää -ilmiö.

Nimimerkki VIP osoittaa selkeästi omaavansa selkärankaa ja vaikka ehkä hieman sarkastisesti toteaakin alkavansa tehdä välittömästi itsetutkiskelua, antaa meille kaikille siinä selvän viestin: Jokaisen, jota jokin asia tuntuu pistävän sisimpään kannattaisi todellakin tehdä itsetutkiskelua! Siitä on paljon enemmän hyötyä kuin toisten osoittelusta.

Äänestä

Olen käynyt joskus 50 huoneessa, enkä ole ainaskaan huomannut, että siellä ketään aivopestään. En tosin ole siellä yöaikaan, joten en tiedä, mitä siellä silloin tapahtuu.
Yritetään nyt kaikki iloisin mielin mennä kevättä kohden.
Hyvää kevään odotusta kaikille !

Äänestä

anteeksi, koska PELKKÄÄ ASIAA PUHUIT!

Olisi todellakin korkea aika saada 50 huone taas samanlaiseksi, mitä se oli ennen noitten strippariklubilasten "voih kun oot ihana", "sää oot paras kaikista", "sä oot tosi mahtava" jne. ilmaantumista Kirjoituksellesi...10 pistettä =ten points!!!

Äänestä
  • pysy vain sanojesi takana aikuisilta ihmisiltä aikuisten käytöstä ja tyhmät pöhköilyt pois ne ei ole edes huumoria nuo naiivit esiintymiset muutaman chattailijan taholta ja jotka on siellä aina äänessä .
    Ihan asiaa sä Vip kirjoittelit ja perään kuuluttelit . On ihan paikallaan jos olis sellainen asiallisempi aikuisten chattihuone jossa kirjoitella toisillemme ettei tarvitse mennä privaan pois noiden typeryyksien tieltä .
    Lisäksi ne turhat kinailut ja toisien moittimiset vois siellä yleisellä jäädä pois siinäkin toivois ihmisten käyttävän järkeään ja puhuvan privassa keskinäiset kinansa.

    Äänestä

anteeksi, koska PELKKÄÄ ASIAA PUHUIT!

Olisi todellakin korkea aika saada 50 huone taas samanlaiseksi, mitä se oli ennen noitten strippariklubilasten "voih kun oot ihana", "sää oot paras kaikista", "sä oot tosi mahtava" jne. ilmaantumista Kirjoituksellesi...10 pistettä =ten points!!!

Äänestä

.. ei aloittanut alkuperäisen 50..jutun kirjoittaja, vaikka otsake ja nikki ovatkin molemat tarkkaan samoin kirjoitetut.

Alkuperäisen jutun takana on turvallisuusalan korkeakoulupiskelijoista muidostettu työryhmä, apunaan ja valvojanaan huoneen 50 VIP.
Näistä henkilöistä muodostuu se henkilöstö, joka alkaa tulevaisuudessa tutkia virtuaalimaailman lieveilmiöitä ja niistä tehtyjä tutkintapyyntöjä.
Sama työryhmä antaa myöskin Eduskunnalle lausunnon, siellä parhaillaan olevaan Sanavapauslain muutosesitykseen, jolla on tarkoitus nimenomaan tarkentaa lainsäädäntöä koskien virtuaalimaailmassa tapahtuvan anonyymikirjoittelun vastuukysymyksiä.

Tämä nyt aloitettu keskustelu on hyvin arvokasta lisäaineistoa tutkimukselle.

Laadimme tästä nyt saamastamme aineistosta teille aikanaan yhettenvedon.

Syy siihen, että juuri huone 50 oli tarkkailukke kohde, oli se,kun huomasimme näitä palstoja lukiessamme juuri sitä koskevaa kirjoittelua runsaimmin esiintyvän.
Edustajame ovat ko. huoneessa vuoron perään istuneet, ja dokumentoineet kaiken yleisellä käydyn aineiston. Se tullaan tarkkaan analysoimaan, samoin kuin nämä tälläkin palstalla käydyt keskustelut, mukaanlukien "sensuroitu" keskustelusarja.

Äänestä
  • Tuli ihan oikeasti mieleen ,kun luin näitä juttuja,että HALOO....ja ,että missä teidän Järki on.....jos sitä nyt on milloinkaan ollutkaan....*lukee itesensä samaan* mutta silti........huh huh....koittakaahan nyt lopettaa jo.....pikkuhiljaa....

    Äänestä

  • Hah Hah kirjoitti:

    Tuli ihan oikeasti mieleen ,kun luin näitä juttuja,että HALOO....ja ,että missä teidän Järki on.....jos sitä nyt on milloinkaan ollutkaan....*lukee itesensä samaan* mutta silti........huh huh....koittakaahan nyt lopettaa jo.....pikkuhiljaa....

    juttuja tarkkailutilanteista
    Joo oikeasti olis paikallaan tarkkailla joka paikassa kinastelut ja muut yleisen kirjoittelut muttei se mikään ole mitä kirjoititte joku teidän oma yhteinen esitys ja kirjoitus ja esimeduskunnalle esitys höpö höpö ja mitä turhaa kirjoittelua sekin että ne sensuroidut mitä lienevätkin sitte .
    Aina joku ehkä uskoo tuollaista soopaa kirjoittajalta muttei onneksi suurin osa mene mukaan ja pelkää . sitä harmia ja hankalaa kun tuntuu joka ikisessä ikäluokassa olevan ja miten huomannutkin että enitenhän tuota tyhmyyttä ja riitelyä esiintyy tuolla 40 lla hyvä etteivät ole livenä tiedossa toisille kävisivät varmaan toisiinsä kiinni ovat niin riitaisia ja mukaan riitoihin meneviä ei tarvitse edes kunnon aiheita
    Siispä onko niin että chattihuoneissa on niin huonon itsetunnon omaavia ja niin tyhmiä lapsellisia ihmisiä etteivät osaa aikuisen tavalla käyttäytyä ja jutella ollenkaan.
    No ehkä siellä on aivan pienen pieni osa jotka osaa keskustella asiallisesti ne vain harvoja poikkeuksia siis.
    Eli yhteenvetona aikuiset fiksut ihmiset ei chattaile siis.

    Äänestä

Ei mitään syytä anteeksipyytelyihi, vaikka sinänsä kaunis ele.
Olet ollut oikeassa.

Itse lopetin huone 50 käymisen viime kesänä, koska en katsonut kuuluvani joukkoon, jossa todellakaan kaikki chattailijät eivät olleet saman arvoisia.
Määrätty ryhmä määräsi keskustelun suunnan ja tahdin, muut sysättiin tylysti syrjään.

En tiedä, mikä on meininki tänä päivänä, koska olen lopettanut siellä käymisen, mutta arvelen itseriittoisuuden jatkuvan, varsinkin jos siellä samat ihmiset pyörivät huoneessa.

En missään nimessä tuomitse kaikkia 50 chattailijöitä.
Hyvin monesta sain todella hyviä ystäviä, jotka vaikuttavat tämänkin päivän elämässäni.
Tässäkin pätee vanha viisaus, että kaikkea ja kaikkia ei pidä yleistää.

Hyvää jatkoa kaikille chattailijöille ja kaunista kevään odotusta!

Äänestä

Kiitokset teille, jotka kannustavat, mutta olen todella ollut väärässä. Päätin itse ottaa selvää näiltä, joita syytin. Olen puhunut asianomaisten kanssa ja mieleni kirkastuin. Nämä syytetyt ovat aivan muuta, mitä väitetään. Todella fiksuja, empaattisia ja upeita. Lopettakaa nyt syytökset. Nämä syyttämäni ovat helmiä tässä huoneessa. Huomasin, että ei pidä muodostaa kuvaa sen perusteella, mitä toiset kertovat. Olin väärässä. Älkää enää ikinä uskoko mitä muut sanovat. Se voi viedä väärälle polulle.

Äänestä

HAISTA !

Äänestä
  • on vaarallinen kaveri.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


VIP... kirjoitti:

Pyydän nöyrimmästi anteeksi aiheuttamastani hämmennyksestä asiattomalla kirjoituksella. Ymmärsin, ettei pidäkään uskoa kaikkea, mitä minulle kerrotaan. Liian vähin perustein aloin syytellä huoneen henkeä. Tarkempi analyysi osoitti, että minut "aivopestiin" kirjoittamaan tänne muutamien taholta. Anteeksi, kun viskasin sen ensimmäisen kiven, nyt niitä tulee takasin säkkikaupalla. Anteeksi kun sorruin syyttelyn tielle. Aloitan itsetutkiskelun välittömästi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu