En tiedä mikä minussa on vikana, mutten näytä sopeutuvan tämän maailmanmenoon. Olenko liian kiltti vai menenkö liian paljon toisten asioihin?
Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että hädässä olevaa on autettava- näemmä niin ei ( enää) olekaan.
Olen apteekissa töissä eräällä pienellä paikkakunnalla ja olen aika yksinäinen. Niimpä olen pyrkinyt luomaan moniin asiakkaisiin hyvät suhteet ja tämä on myös tehnyt työni hyvin tärkeäksi minulle. Monet asiakkaistani ovat uskoutuneet minulle ja minusta on ollut mukava auttaa heitä. Olen jopa huomannut, että monesti viikonloppuisinkin saatan jopa miettiä, esim. onkohan herra Nieminen saanut nyt lääkäriltä oikeanlaisen lääkemuodon joka sopisi hänelle paremmin. Niimpä asiakkaistani onkin tullut aivan kuin omia lapsiani/ tuttaviani jotka näemmä ovat olleet mielessäni, todellakin jopa viikonloppuisinkin. Ja todellakin olen vain halunnut auttaa heitä, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.
Nyt olen itse ongelmissa- olen saanut niin hankalan naapurin, että oma terveyteni alkaa olla
jo vaarassa. Olen joutunut viettämään jopa öitä hostelleissa- mikä on kuitenkin kallista. Olen puhunut asiasta monen viranomaisen kanssa, mutta kukaan ei ole minua auttanut.
Monille asiakkaillenikin, joita kadullakin on tullut, vastaan olen vihjannut asiastani hienovaraisesti; yksikin heistä on juristi. Olen kysynyt ystäviltänikin, olisi minulla mahdollisuus yöpyä heillä ihan maksua vastaan, ei mitenkään ilmaiseksi, mutta kenellekään tämä ei ole käynyt. Kukaan ei ole reilusti antanut ymmärtää, että ymmärrän että olet syytön tapahtuneeseen, ja tottakai minä autan sinua- ei kukaan !
Kaikki ovat kyllä kuunnelleet mitä minulla on sanottavana, mutta kun sanon asian, hymy heidän kasvoiltaan on kadonnut ja sanotaan vain " sinun täytyy nyt vain selvittää ongelmasi". Ja sen jälkeen minusta yritetään vain nopeasti päästä eroon eikä jotkut enää sen jälkeen tervehdi edes
vastaantullessa.
Onko todella näin, että minun on sitten vain muutettava pois, vaikka olen naapurin käytökseen täysin syytön.
Olen neuvonut ja ohjannut henkilöitä, joilla on varaa ja suhteita täysin ilmaiseksi ja ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, mutta sitten kun itse olen todellisessa hädässä, minua ei auta kukaan- ei edes omat sukulaiseni. Myöskään minkäänlaista myötätunnon sanaa ei tule.
Ihmettelen vain.
Joka tapauksessa olen ymmärtänyt, että hädässä olevaa on autettava- näemmä niin ei ( enää) olekaan.
Olen apteekissa töissä eräällä pienellä paikkakunnalla ja olen aika yksinäinen. Niimpä olen pyrkinyt luomaan moniin asiakkaisiin hyvät suhteet ja tämä on myös tehnyt työni hyvin tärkeäksi minulle. Monet asiakkaistani ovat uskoutuneet minulle ja minusta on ollut mukava auttaa heitä. Olen jopa huomannut, että monesti viikonloppuisinkin saatan jopa miettiä, esim. onkohan herra Nieminen saanut nyt lääkäriltä oikeanlaisen lääkemuodon joka sopisi hänelle paremmin. Niimpä asiakkaistani onkin tullut aivan kuin omia lapsiani/ tuttaviani jotka näemmä ovat olleet mielessäni, todellakin jopa viikonloppuisinkin. Ja todellakin olen vain halunnut auttaa heitä, ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia.
Nyt olen itse ongelmissa- olen saanut niin hankalan naapurin, että oma terveyteni alkaa olla
jo vaarassa. Olen joutunut viettämään jopa öitä hostelleissa- mikä on kuitenkin kallista. Olen puhunut asiasta monen viranomaisen kanssa, mutta kukaan ei ole minua auttanut.
Monille asiakkaillenikin, joita kadullakin on tullut, vastaan olen vihjannut asiastani hienovaraisesti; yksikin heistä on juristi. Olen kysynyt ystäviltänikin, olisi minulla mahdollisuus yöpyä heillä ihan maksua vastaan, ei mitenkään ilmaiseksi, mutta kenellekään tämä ei ole käynyt. Kukaan ei ole reilusti antanut ymmärtää, että ymmärrän että olet syytön tapahtuneeseen, ja tottakai minä autan sinua- ei kukaan !
Kaikki ovat kyllä kuunnelleet mitä minulla on sanottavana, mutta kun sanon asian, hymy heidän kasvoiltaan on kadonnut ja sanotaan vain " sinun täytyy nyt vain selvittää ongelmasi". Ja sen jälkeen minusta yritetään vain nopeasti päästä eroon eikä jotkut enää sen jälkeen tervehdi edes
vastaantullessa.
Onko todella näin, että minun on sitten vain muutettava pois, vaikka olen naapurin käytökseen täysin syytön.
Olen neuvonut ja ohjannut henkilöitä, joilla on varaa ja suhteita täysin ilmaiseksi ja ilman minkäänlaisia taka-ajatuksia, mutta sitten kun itse olen todellisessa hädässä, minua ei auta kukaan- ei edes omat sukulaiseni. Myöskään minkäänlaista myötätunnon sanaa ei tule.
Ihmettelen vain.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Vedät parempia provoja kuin minä. Uskomattoman hieno kirjoitustyyli a la viiskytluvun hieno neiti.
Ihminen joka on katkera, kateellinen. Ei tunnista kuin vaihtoehdot huora/ hieno neiti. Jos mieli ei olisi täynnä mustaa. Voisi huomata välimaastossakin jotain.
Tuli vain kirjoituksista silmille. Täysin ulkopuolinen olen.
Vaikuttaa kuin sinua pidettäisiin vastuullisena ongelmastasi. Miksiköhän?
Jos itsekin epäilet, että tuppaat liikaa nenäsi toisten asioihin, tässä voi olla perää. Ihmiset haluavat ottaa etäisyyttä eivätkä hevin avaa kotinsa ovia.
Eipä silti, on minullakin kokemusta siitä että vaikka toisia olen tukenut, itselle ei apua heru.
Totta se on, että tämä maailma on niin itsekäs paikka. Sinua tarvitaan ja saat auttaa ystävääsi vuosi kaudet. Mutta kun pyydät vastapalvelusta itsellesi. Sen saaminen onkin jo ihan toinen juttu.
Omakohtaisesti voin sanoa, että parhaiten pääsee ystävistään eroon, kun auttaa heitä hädän hetkellä. Ja kun tulee se "laskun maksun" aika, heitä ei näy mailla halmeilla. Eli ystävyys nimikkeen alla tapahtuu varsin usein suoranaista hyväksikäyttöä.
aika usein. Miten hyvin pitääkään paikkansa sanonta: Kiittämättömyys on maailman palkka tai Hädässä ystävä tunnetaan.
Voimia sinulle.