Onko näitä muunkin rotuisia kuin ihmis rotuisia. Veikkaan, että on eri olento roduilla, eri olevaisuuden taajuuksilla, myös eri rotuisia tällaisia. Niin ja Velhohan käsittääkseni tarkoittaa tietäjää, joka kulkee kainin teitä, eli on pimee tyyppi, jonka kanssa ei kannata olla missään tekemisissä jos moiseen törmää vaikkapa spiritistisessä istunnossa. Ei se kivaa olis jos kesken spiritistisen istunnon joku musta kaapu tyyppi ilmestyis, kyllä siinä menis yö unet vähän pidemmäksikin aikaa, sen sileän tien, mut en ole kokeilu spiritismiä, enkä kokeile, sitäpaitsi spiritismissä kaikenlaisten esineiden taulujen ynnä muiden juttujen putoaminen sen aikana, tai jälkeen on kuulemani mukaan erittäin yleistä, lisäksi eläinten omituinen käyttäytyminen sen aikana, tai jälkeen, kertoo ei toivottujen henkien läsnä olosta. Eräs henkilö jonka tunnen kertoi, kun oli kokeillut tuota, olivat kissat menneet ihan sekaisin ja ne olivat hyppineet pitkin pöytiä hädissään, sen jälkeen ei hän ole uskaltanut enää kokeilla spiritismiä.
Tietäjistä
KYSYMYS ?ja muuta
3393
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
:) ..
?*^^
voi repiä melkein mistä vaan.Toivottavasti
joku lukija voi sinua kysymyksissäsi auttaa,
minä en valitettavasti vielä osaa.