Sveti Konstantin ranta on osittain lahden pohjukassa ja paikoin vesi "seisoo". Veden laatu oli kyseenalainen. Rannalla oli myös monia isoja rottia.
Rottia
tomppa.
313812
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 15 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 31
Vanhimmat
taas lomalle. Olenkin jo kaivannut näitä sinun asiantuntevia ja omakohtaisia lomakertomuksiasi.
Sunny Beachin ja Kultahietikon hotellialueilla isoja hiiriä ja rottia.
karhun sekä käärmeitä läl läl lää. Pistä paremmaksi.
...rottia, on myös käärmeitä. Karhu juttuusi en usko.
Mekin näimme Sunny Beachillä viime kesänä karhun... paikalliset mustalaiset olivat sen tuoneet SB:n sivukadulle turisteille näytille (ymmärtääkseni laitonta sielläkin, josta johtuen oli valittu vähän rauhallisempi sivukatu)... näytti olevan rauhoitettu/huumattu oikein urakalla. Karhu oli ketingkisessä talutushihnassa ja siinä olisi päässyt kuvaan karhun kanssa maksua vastaan.
TOIVOTTAVASTI kovinkaan moni ei tällaista bisnestä kuitenkaan kannata.
Tämä oli ainut ikävä havaintomme koko viikon lomaltamme... olimme Bulgariassa 3. kertaa ja tämä oli eka kerta, kun tähän törmäsimme.. toivottavasti emme enää törmää. Ennemmin katson karhuja "vapaina" (aineista vapaina) ja villeinä vaikka eläintarhassa.
Luokittelisin tämän kyllä jo pahimman luokan eläinrääkkäykseksi!
Rotat viihtyvät kaatopaikkojen läheisyydessä. Bulgaria on haiseva kaatopaikka koko maa.
...Bulgarian hygieniataso. Roskat ja ruokajätteet kaduille ja rannoille, ei kovin siistiä. Ei ihme, että rotat viihtyvät ja lisääntyvät...
Sen kun tilasi rantatuolissa löhöillessä roskaruoka-annoksen, niin heti joku bulkki sen sinne rantaan kuskasi. Sama juttu roskien suhteen kaikki jättämäni tyhjät kaljatölkit ym. saasta jäi tuntikausiksi lojumaan rantaan eikä kukaan välittänyt.
Lisäksi näin vielä tosi ison rotankin joka paskansi suoraan mereen.
ja sen kaulassa oli lappu, jossa luli erkki.
...on usein huono hygieniataso ja sairaudet. Tunnetusti rotat levittävät tauteja ja ovat todella epämiellyttäviä vieraita lomakohteissa.
...tilanne, kun naiset ja lapset kirkuu kauhuissaan?
Enemmän olen törmännyt rottiin Helsingissä asuessani ja New Yorkissa matkustellessa kuin lomaillessani Bulgariassa (3 kertaa)... jossa en ole nähnyt yhen yhtäkään rottaa.
...keskustelussa ei ollu tarkoitus keskustella Helsingistä tai New Yorkista. Tämä osio on varattu Bulgarian matkailulle. Rotat eivät kuulu lomakohteisiin.
kukaan edes haluaa yleensä matkustaa bulgariaan?
...kysyä ja ihmetellä?
Kaikkein hulluimpia ovat muutamat tällä palstalla kirjoittelevat, joiden mielestä Bulgarian arvosteleminen on pyhäinhäväistystä, parempaa matkailumaata ei olekaan ja Bulgaria on kaikinpuolin luksusta...
Olen käynyt Bulgariassa ja sen voin vannoa, että uudelleen en mene koskaan, rottia lomakohteesa...prkl...!
Mitä nämä muutamat keuhkoavat täällä? Ei kai se nyt noin koville ota? Bulgarian epäkohdat kaikkien tietouteen, ei tule sitten niin suuria pettymyksiä ensikertalaisille...
...ja kuuleminen ottaa joillekin koville. Saahan sitä mainostaa Bulgariaa, vaikka millaisen luksus lomakohteena, eri asia kuinka moni lukijoista sen uskoo. Eihän tässä maailmassa halvalla mitään hyvää saa...
Meidän viikonmatkan hinta 2 henkee 1298€.
Ei niin hirveen halpaa! vai?
halpa matka, ei! Olen sanaton.
mihin ovat menossa.jumankauta rottia.
oli vielä pieni lapsi rattaissa mukana. Voit uskoa, että kyllä tuli huutoa naisten suusta...
Pelkäämättömät suomalaiset ottavat lomamatkan sieltä mistä halvimmalla saavat. Torakat,luteet,täit,käärmeet ja rotat ei siinä paljoa paina.Riittää että matka on 100 euroa halvempi kuin esim. Kreikkaan.
Jipii...mennään Bulgariaan, ei muulla väliä kun vaan on halpaa viinaa ja halpa matka!
maksoi 1298€/2 henk. Millaista tasoa sillä Bulgariassa, miten verrattuna Kreikkaan? Kummassakohan parempi taso ton hintaisella matkalla?
...varmuudella parempi taso Kreikassa! Satoja vuosia jatkunut kokemus matkailumaan Kreikassa nousee varmasti yli tälläisen entisen "Neuvostomaan" tason. Bulgarian hygienia ja siisteys saavuttavat länsimaisen tason luultavasti vasta kymmenien vuosien kuluttua!
töhryinen ja kosteikkoa lähellä riittää.Varmaan otolliset olosuhteet rotille lisääntyä,ruokaa ja ravintoa.
...edellisen viestin kirjoittajan kanssa. Likaiset ja sottaiset olosuhteet saavat rotat lisääntymään. Tästä hyvänä esimerkkinä kaatopaikat...
ON aivan hirveitä.Ei ihme,et rotat viihtyy lähistöllä..
eipähän tarvi tutustua, kuulee sen täällä.
Olen ollut kuusi kertaa GS:lla, eikä vielä ole tarvinna tutustua rannan hyyskiin! Asun aina ihan rannalla (tottakai) Iberostarissa, Admiralissa tai Asterassa. Näpäkkä piipahtaa "omassa" hotellissa pisillä tai eipä ole mistään hotellista pois ajettu, vaikka käväsee tarpeella aina hyvin siisteissä toileteissa.
PS: kerrattain pissasin mustaan mereen kuin kala!!
...parasta heittää mereen kumpikin lasti????
kokemuksen rintaäänellä.