Pistin tämän joku aika sitten mutta nyt on tullut lisää tekstiä, jos siitä saisi enemmän otetta nyt. :)
-----------------------------------------
Luku 1
Aamu valkenee tavalliseen tapaansa, olen pukeutunut Armaniin ja nakkasin juuri autoni avaimet parkkipojalle. "Huomenta sir", ja hän oli hymyilevinään. Minä jos kuka tiedän, että tuon hymyn takana oli kateus. Minulla sentään on aihetta hymyyni, olenhan kaupungin menestynein liikemies, suoristan vielä kravaattini sen tueksi. Päivä on kirkas ja olen varma, että tänään tapahtuu jotain suurta, ehkä nainen tai liiketoimet saavat uutta pontta alleen. Kädet taskussa ja kaikin puolin rentona saavun eteisaulaan, hiukseni ovat hyvin ja vastaanottovirkailija toimii peilinä: "Näytatte hyvältä tänään, herra Ganton." Vastaan kliseeksi muodostuneeseen tapaani: "Kuten aina, Jane." Ah, olen huoneessani ja mikä autuas hiljaisuus. Asetan jalat pöydälle, mikä on tänään poikkeuksellisen tyhjä. Yleensä jalkani lepäävät paperipinkan lojuessa vasemman jalkani tuntumassa mutta nyt tämä pinkka on poissa, kadonnut. "Mary... miksei minulle ole töitä tänään, miksi pöydälläni ei ole paperin paperia allekirjoitettavaksi?" Odotan kymmenen sekunttia ja sitten sihteerin vastaus on lyhyt, eikä riitä sammuttamaan tiedon janoani: "Ettekö muista?" "Muista mitä Mary?", kysyn hämmästyneenä. "Tänään ei ole töitä, Cardony antoi vapaata, kun se viimeisin sopimus saatiin tehtyä." Mitä? Ei töitä... "Mary, mitä sinä sitten töissä teet?" "Jonkun pitää vastata puhelimeen ja sanoa, etä olemme tänään suljettu", hän kuullostaa ivalliselta. "Aivan Mary, aivan", tokaisen lopuksi.
Istun hetken paikoillani ja mietin. Vapaapäivä ei ole kovinkaan tuttua minulle, viime vapaapäivä taisi olla vuosi sitten, enkä edes muista siitä mitään. Se kului jossain kotini nurkilla, ehkä lähimmässä baarissa tai kotona viinilasin parissa. Kenkäni hiertävät, riisun ne ja kutsun Marya: "Mary, toisitko minulle jotain kevyempää päällepantavaa?" "Tapahtuu, odota hetki." Mary on hyvä sihteeri, valitsin hänet kuvan perusteella viime vuonna, hakijoita oli yli 700. Toisilla oli hyvä koulutus ja vakuuttava työkokemus, Harvard, plaah, ketä kiinnostaa. Aamulla töihin tullessa, en odota näkeväni hapanta naamaa, vaan hymyilevä kaunotar on omiaan piristämään päivääni, siinä ei ole koulutuksella mitään väliä. Mary saapuu hetken kuluttua huoneeseen, koputtaa ensin varoivaisesti oveen ja astuu sitten sisään: "Toin lenkkipukusi Harry." "Kelpaa hyvin, istutko hetken seurana?" Mary näyttää epäröivän: "Minun pitäisi mennä, se puhelin, tiedäthän." "Tiedän minä. Mary... sanothan, että tuovat autoni oven eteen?" "Minä sanon, Harry", hän oli kääntynyt jo oven suuntaan, aukaisi sen ja poistui. Niin, Mary ei jäänyt. Olin huomaavinani pienen uuden vivahteen hänen hiuksissaan, ne olivat aavistuksen vaaleammat kuin eilen. Ehkä hän odotti minun sanovan niistä jotain. Siitä päivästä lähtien, kun hän tuli töihin ensinmäisenä päivänä, olen ollut rakastunut häneen, omalla tavallani. Ehkä häntä ei vain kiinnosta, minulla on rahaa ja kaikkea, ehkä minulla ei sitten ole muuta tarjottavaa. Äh, onhan minulla naisia, yksi Mary sinne tai tänne. Mutta hänen silmänsä, hymynsä ja sanansa... Ne kaikki ovat kiinteä osa päivääni ja se kaikki on kaunista.
Hetken kuluttua olen pukeissa, Armani vaihtui Adidaksen verryttelypukuun ja lakatut kengät Niken lenkkareihin. Mikä ristiriita, Adidas ja Nike, sopivat yhtä hyvin yhteen kuin George Bush Jr. ja uskonto. Armanin puku makaa nyt tylysti kaapissa, muiden samankaltaisten joukossa ja niitä on useita, kaikki nätisti rivissä. Päätän lähteä puistoon, kaupungin ainoa viheralue ja se ei ole kovin laaja. Juuri sen suuruinen, että sinne mahtuu muutama kirkuva kakara, mummo ruokkimaan puluja ja nuoripari kuhertelemaan penkille. Penkki on täynnä pulunpaskaa mutta tämä kaksikko ei saa katsettaan irti toistensa silmistä, katsovat toisiansa rakastuneina, liittävät kätensä yhteen ja suutelevat. -Huoh- "Läps", lyön itseäni, rakkaus on heikkoja varten. Me olemme eläimiä, rakkaus hormoneja ja me kaikki lopulta haluamme vain seksiä. Tai sitten en ole koskaan ollut rakastunut, entä Mary... hmm, vain seksiä, se olkoon päätökseni. Boheemi poikamieselämä on ainoa oikea valinta, minulle siis, muut tehkööt mitä lystää. Sidon Niken nauhat, mikä sujuu huonosti, ja suljen Adidaksen vetoketjun, sekä takin että housujen. Housujen? Mistä lähtien tuulihousuissa on ollut vetoketju, ovatko valmistajat Kiinassa ajatelleet, että normilenkkeilijä lähtee kesken lenkin kuselle puun juurelle? Sanoin, että olemme eläimiä mutta rajansa kaikella, koirat kusevat puun juurelle, en minä.
Tiedättehän miltä näyttää, kun joku saapuu uudella citymaasturilla puiston reunamille, parkkeraa sen siihen ja ja astuu ulos lenkkipuvussa? Puvussa joka on sekoitus Adidasta ja Nikea. Se näyttää vähintäänkin oudolta. Ennen kuin tulin autostani ulos, katsoin tummennettujen autonlasien lävitse kadulle. Odotin kunnes viimeisinkin oli poistunut näkyvistä ja astuin varovasti ulos, tähyilin ympärilleni ja hetken päästä olin kadun toisella puolella lenkkipolulla. Olen soluttautuja. Löntystän hitaasti kohti aukeampaa aluetta ja kaiken sen keskellä on lampi, ihan penkin vastapäätä. Polku on haravoimaton ja täynnä lehtiä, ne tarttuvat kengän pohjiini, kuten katseeni nalautuu Maryyn. Tiedättekö, että hänellä on siniset silmät? Sinisemmät kuin pilvetön taivas yläpuolellani, uppoudun niihin aina salaa ja mietin miltä hänen huulensa tuntuisivat omiani vasten. Niin, se pulunpaska, sitä todellakin on penkillä. Nyt vetoketjuin koristellut Adidaksen tuulihousuni ovat saaneet valkoisen läntin takapuoleensa. Otan vaahteran lehden maasta ja yritän hangata sillä jälkeä pois, se vain leviää ja vaahteran kellertävä lehti on saanut oudon pigmentin.
Jos joku ei sitä jo tiedä, nyt on syksy, lehdet ruukaavat pudota silloin. Mutta vaahteranlehti? Eihän täällä ole vaahteroita, vain leppiä ja jotain muuta, minkä tunnistamiseen biologiani ei riitä. Löydän toisenkin, kolmannen ja kunnes lopulta olen seurannut niitä puiston toiselle laidalle. Vihdoin löydän etsimäni. Se on kuin onkin vaahtera ja puiston ainoa. Nyt muistan, se on se vaahtera. Puu jonka juurella vietin nuoruuteni päivät, minä ja ne muut. Lähestyn puuta, suorastaan juoksen sitä kohti ja kumarrun. Ihan alhaalla oikealla, se on siellä, "Harry
-----------------------------------------
Luku 1
Aamu valkenee tavalliseen tapaansa, olen pukeutunut Armaniin ja nakkasin juuri autoni avaimet parkkipojalle. "Huomenta sir", ja hän oli hymyilevinään. Minä jos kuka tiedän, että tuon hymyn takana oli kateus. Minulla sentään on aihetta hymyyni, olenhan kaupungin menestynein liikemies, suoristan vielä kravaattini sen tueksi. Päivä on kirkas ja olen varma, että tänään tapahtuu jotain suurta, ehkä nainen tai liiketoimet saavat uutta pontta alleen. Kädet taskussa ja kaikin puolin rentona saavun eteisaulaan, hiukseni ovat hyvin ja vastaanottovirkailija toimii peilinä: "Näytatte hyvältä tänään, herra Ganton." Vastaan kliseeksi muodostuneeseen tapaani: "Kuten aina, Jane." Ah, olen huoneessani ja mikä autuas hiljaisuus. Asetan jalat pöydälle, mikä on tänään poikkeuksellisen tyhjä. Yleensä jalkani lepäävät paperipinkan lojuessa vasemman jalkani tuntumassa mutta nyt tämä pinkka on poissa, kadonnut. "Mary... miksei minulle ole töitä tänään, miksi pöydälläni ei ole paperin paperia allekirjoitettavaksi?" Odotan kymmenen sekunttia ja sitten sihteerin vastaus on lyhyt, eikä riitä sammuttamaan tiedon janoani: "Ettekö muista?" "Muista mitä Mary?", kysyn hämmästyneenä. "Tänään ei ole töitä, Cardony antoi vapaata, kun se viimeisin sopimus saatiin tehtyä." Mitä? Ei töitä... "Mary, mitä sinä sitten töissä teet?" "Jonkun pitää vastata puhelimeen ja sanoa, etä olemme tänään suljettu", hän kuullostaa ivalliselta. "Aivan Mary, aivan", tokaisen lopuksi.
Istun hetken paikoillani ja mietin. Vapaapäivä ei ole kovinkaan tuttua minulle, viime vapaapäivä taisi olla vuosi sitten, enkä edes muista siitä mitään. Se kului jossain kotini nurkilla, ehkä lähimmässä baarissa tai kotona viinilasin parissa. Kenkäni hiertävät, riisun ne ja kutsun Marya: "Mary, toisitko minulle jotain kevyempää päällepantavaa?" "Tapahtuu, odota hetki." Mary on hyvä sihteeri, valitsin hänet kuvan perusteella viime vuonna, hakijoita oli yli 700. Toisilla oli hyvä koulutus ja vakuuttava työkokemus, Harvard, plaah, ketä kiinnostaa. Aamulla töihin tullessa, en odota näkeväni hapanta naamaa, vaan hymyilevä kaunotar on omiaan piristämään päivääni, siinä ei ole koulutuksella mitään väliä. Mary saapuu hetken kuluttua huoneeseen, koputtaa ensin varoivaisesti oveen ja astuu sitten sisään: "Toin lenkkipukusi Harry." "Kelpaa hyvin, istutko hetken seurana?" Mary näyttää epäröivän: "Minun pitäisi mennä, se puhelin, tiedäthän." "Tiedän minä. Mary... sanothan, että tuovat autoni oven eteen?" "Minä sanon, Harry", hän oli kääntynyt jo oven suuntaan, aukaisi sen ja poistui. Niin, Mary ei jäänyt. Olin huomaavinani pienen uuden vivahteen hänen hiuksissaan, ne olivat aavistuksen vaaleammat kuin eilen. Ehkä hän odotti minun sanovan niistä jotain. Siitä päivästä lähtien, kun hän tuli töihin ensinmäisenä päivänä, olen ollut rakastunut häneen, omalla tavallani. Ehkä häntä ei vain kiinnosta, minulla on rahaa ja kaikkea, ehkä minulla ei sitten ole muuta tarjottavaa. Äh, onhan minulla naisia, yksi Mary sinne tai tänne. Mutta hänen silmänsä, hymynsä ja sanansa... Ne kaikki ovat kiinteä osa päivääni ja se kaikki on kaunista.
Hetken kuluttua olen pukeissa, Armani vaihtui Adidaksen verryttelypukuun ja lakatut kengät Niken lenkkareihin. Mikä ristiriita, Adidas ja Nike, sopivat yhtä hyvin yhteen kuin George Bush Jr. ja uskonto. Armanin puku makaa nyt tylysti kaapissa, muiden samankaltaisten joukossa ja niitä on useita, kaikki nätisti rivissä. Päätän lähteä puistoon, kaupungin ainoa viheralue ja se ei ole kovin laaja. Juuri sen suuruinen, että sinne mahtuu muutama kirkuva kakara, mummo ruokkimaan puluja ja nuoripari kuhertelemaan penkille. Penkki on täynnä pulunpaskaa mutta tämä kaksikko ei saa katsettaan irti toistensa silmistä, katsovat toisiansa rakastuneina, liittävät kätensä yhteen ja suutelevat. -Huoh- "Läps", lyön itseäni, rakkaus on heikkoja varten. Me olemme eläimiä, rakkaus hormoneja ja me kaikki lopulta haluamme vain seksiä. Tai sitten en ole koskaan ollut rakastunut, entä Mary... hmm, vain seksiä, se olkoon päätökseni. Boheemi poikamieselämä on ainoa oikea valinta, minulle siis, muut tehkööt mitä lystää. Sidon Niken nauhat, mikä sujuu huonosti, ja suljen Adidaksen vetoketjun, sekä takin että housujen. Housujen? Mistä lähtien tuulihousuissa on ollut vetoketju, ovatko valmistajat Kiinassa ajatelleet, että normilenkkeilijä lähtee kesken lenkin kuselle puun juurelle? Sanoin, että olemme eläimiä mutta rajansa kaikella, koirat kusevat puun juurelle, en minä.
Tiedättehän miltä näyttää, kun joku saapuu uudella citymaasturilla puiston reunamille, parkkeraa sen siihen ja ja astuu ulos lenkkipuvussa? Puvussa joka on sekoitus Adidasta ja Nikea. Se näyttää vähintäänkin oudolta. Ennen kuin tulin autostani ulos, katsoin tummennettujen autonlasien lävitse kadulle. Odotin kunnes viimeisinkin oli poistunut näkyvistä ja astuin varovasti ulos, tähyilin ympärilleni ja hetken päästä olin kadun toisella puolella lenkkipolulla. Olen soluttautuja. Löntystän hitaasti kohti aukeampaa aluetta ja kaiken sen keskellä on lampi, ihan penkin vastapäätä. Polku on haravoimaton ja täynnä lehtiä, ne tarttuvat kengän pohjiini, kuten katseeni nalautuu Maryyn. Tiedättekö, että hänellä on siniset silmät? Sinisemmät kuin pilvetön taivas yläpuolellani, uppoudun niihin aina salaa ja mietin miltä hänen huulensa tuntuisivat omiani vasten. Niin, se pulunpaska, sitä todellakin on penkillä. Nyt vetoketjuin koristellut Adidaksen tuulihousuni ovat saaneet valkoisen läntin takapuoleensa. Otan vaahteran lehden maasta ja yritän hangata sillä jälkeä pois, se vain leviää ja vaahteran kellertävä lehti on saanut oudon pigmentin.
Jos joku ei sitä jo tiedä, nyt on syksy, lehdet ruukaavat pudota silloin. Mutta vaahteranlehti? Eihän täällä ole vaahteroita, vain leppiä ja jotain muuta, minkä tunnistamiseen biologiani ei riitä. Löydän toisenkin, kolmannen ja kunnes lopulta olen seurannut niitä puiston toiselle laidalle. Vihdoin löydän etsimäni. Se on kuin onkin vaahtera ja puiston ainoa. Nyt muistan, se on se vaahtera. Puu jonka juurella vietin nuoruuteni päivät, minä ja ne muut. Lähestyn puuta, suorastaan juoksen sitä kohti ja kumarrun. Ihan alhaalla oikealla, se on siellä, "Harry
Vastaukset 1
Vanhimmat
Luin silloin sen aiemman tekstisi ja kommentoin, että ihan jees Love Story, muistanet.
Sinun tekstiäsi:
”... puolella lenkkipolulla. Olen soluttautuja. Löntystän hitaasti kohti aukeampaa aluetta ja kaiken sen keskellä on lampi, ihan penkin vastapäätä. Polku on haravoimaton ja täynnä lehtiä, ne tarttuvat kengän pohjiini, kuten katseeni naulautuu Maryyn. Tiedättekö, että hänellä on siniset silmät? Sinisemmät kuin pilvetön taivas...”
¤
Otin tähän allaolevan tekstinpätkän S. Kingin kirjasta, koska kirjoittamisesi tyyli mielestäni muistuttaa hänen tyyliään! (Itse saatat olla ihan eri mieltä, mutta lukijathan tekevät aina omat johtopäätöksensä omien lukukokemustensa perusteella.)
Ja kun nyt omilla kriteereilläni näitä Sinun ja tätä pientä tekstinpätkää vertailen, niin Sinun tekstisi on sujuvaa, mutta se jokin eli ”taika” puuttuu. Ikäänkuin kiirehtisit ja ymppäisit tekstiä. Jos lisäät ilmavuutta ja arvoituksellisuutta, toisin sanoen lisäät tunteita ja tunnelmia, niin tekstisi paranee huomattavasti. Olet mielestäni hyvin pitkällä kirjoittajana, enkä todellakaan tiedä, vaikka olisit jo julkaissutkin kirjoituksiasi.
Lainaus: ”Hän avasi kuljettajanpuolen oven, liukui ohjauspyörän taa ja veti oven kiinni taas. Hän sulki silmänsä. Rauha virtasi häneen ja maailma tuntui palautuvan taas ehjyyteensä. Hän oli valehdellut Leighille, kyllä, mutta valhe oli vähäinen. Useimmissa suhteissa merkityksentön valhe. Ei – täysin merkityksetön valhe.
Hän ojensi kätensä avaamatta silmiään ja kosketti nahkaista suorakulmiota jossa avaimet olivat - se oli vanha ja nuhjaantunut ja kirjaimet R.D.L. oli siihen poltettu. Hän ei ollut huomannut tarvitsevansa uutta avainrengasta tai nahkanpalaa jossa olisi hänen omat nimikirjaimensa.
Mutta nahkalapussa johon avaimet oli kiinnitetty, tuntui olevan jotakin poikkeuksellista. Kyllä, todella. Jotain aivan omalaatuista.”
King kirjoittaa hyvinkin väljästi ja arvoituksellisesti. Arvoituksellisuus johtuu tietysti opusten laadusta, scifi, jännitys.
Minun mielestäni kirjoittaapa sitten mitä hyvänsä, niin sellainen tietty arvoituksellisuus tuo aina hyvän lisän tekstiin. Toiset kohdat Sinullakin ovat ihan jees, mutta toisissa et ole irroittanut tarpeeksi vaan tulee jankkauksen maku.
Nakkikioskin dialogi etenee mielestäni jopa ihailtavasti, eli juttu kulkee ja tarina etenee. (Minulla itselläni on dialogeissa usein vaikeutta saada ne etenemään Aristoteles´n oppien mukaan.)
Myös biljardi-juttu on hyvin kirjoitettu (= asiantuntevasti). Olen usein törmännyt kirjoittaessani siihen, että täytyy kaivella useammastakin tietolähteestä saadakseen jonkun jutun ”kulkemaan” prikulleen oikein, ja sellaiseen kuluu yllättävän paljon aikaa ja hikipisaroita. Loppujenlopuksi usean päivän urakka onkin paperilla sitten vain n. puoli sivua mustaa valkoisella, mutta sanat oikeassa järjestyksessä. Ja sitähän se kirjoittaminen on. Jos kirjoittaa biljardinpeluusta niin sitä sen on oltava eikä keilausta. Nykyisin nettailemalla voi hyvinkin nopeasti tarkistaa faktoja, mutta ihan kaikkeen mitä netistä faktana löytää ei voi kuitenkaan 100%:sti luottaa.
Lisää siis tekstiisi vielä enemmän viipyilyä, tunteita ja väljyyttä niin varmasti se oikea rytmi löytyy ja hyvä tulee! Toivottavasti edes jotakin käsitit mitä yritin seli-seli-selittää. Usein käy kyllä niin, että selitän mitä hyvänsä niin toiset ei tajua hönkkäsenpöläystä.
Tsemppiä!