Siis miksi ihmeessä pitää vouhkata jotain vauvakuumetta? Mistä se tulee ? Eikö voisi millään ajatella elämässä olevan muitakin arvoja kuin raskaustestin positiivinen tulos. Jos sellainen sattuu joskus omalle kohdalle, hip hei, kiitos, mutta jos ei niin miksi jauhaa samaa asiaa, alistaa itsensä ja parisuhteensa älyttömiin testeihin, vatvoa hedelmättömyyttään alituiseen. Eikö voisi käyttää elämäänsä ja aikaansa johonkin muuhun, kenties "varmuuden vuoksi" sellaiseen, mitä ei todellakaan tehdä sitten kun ehkä joskus on raskaana, imettävänä, pienen lapsen vanhempana. Sellaistakin on, ihmisyyttä ilman jälkeläisiä ja liki pakonomaista lisääntymistä..
vauvakuume ??
zyrac
5622
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Kysyn sinulta ensin, miksi kyselet tällaista asiaa vauvakuumepalstalla? Tämä on erittäin hyvä palsta tällaiseen, sillä arkielämässä vauvakuumeesta ei niin paljon puhuta (esim. työkavereiden, ystävien, vanhempien kanssa)!
Kuitenkin haluan sanoa, että olen osittain samaa mieltä kanssasi. Nimittäin minulla on pieni vauvakuume(muuten en olisi tällä palstalla),mutta mieheni kanssa olemme ajatelleet, ettemme hanki vielä 1.lasta, koska haluamme nauttia näistä "lapsettomista" ajoista! Nautimme joka hetkestä esim:voimme lähteä lappiin laskettelemaan ilman suurempia järjestelyitä ja suunnitelmia, voimme mennä ystäviemme luo siiderille ja saunomaan ilman hoito-ongelmia, voin nauttia hyvästä viinistä hyvässä seurassa, voin olla tarvittaessa pitempään töissä, eikä tarvitse mennä laittamaan lapsille ruokaa... Näistä pienistä jutuista haluamme nauttia suunnattomasti NYT! (Haluamme yrittää lasta kuitenkin tässä tämän vuoden aikana.)
NOOOOOOO, ehkäpä joskus sinäkin koet vauvakuumeen :) Ja TOIVOTTAVASTI ET joudu kokemaan pitkää yrittämistä...ajattelin itsekin noin joskus, mutta nyt kun odotus raskaaksi tulosta ja vaikeudet tulla raskaaksi osuivat omalle kohdalleni ovat ajatukset muuttuneet..
Itseasiassa mulla on jo kiintiö täynnä, kolme tenavaa, mutta yhdenkään kohdalla ei iskenyt vauvakuume. Oma kokemukseni lapsettomuudesta ~ajatuksesta, etten saisi omaa lasta~ on sekin läpikäyty: ensimmäinen lapseni syntyi kahden vuoden jälkeen klomifen-terolut - yhdistelmällä, mutta suurin vika kait silloisessa parisuhteessa. Olin kuitenkin tyytynyt ajatukseen, jo ensimmäisen tuulimunaraskauden jälkeen, että jos ei näillä kurin (hormonihoidot) jälkeläistä kuulu, antaa olla, jatketaan elämää muine eväin, mutta ihmeekseni 14v. takaperin sainkin oman esikoiseni. Tosin hänen elämänsä oli hiuskarvan varassa pitkään, joten mikään itsestään selvyys tuokaan lapsi ei ole ollut missään vaiheessa. Tiedän kuitenkin, etten ole koskaan "sairastunut" vauvakuumeeseen, jota pidän pitkälti itselietsottuna. Ehkä näin ei ole, ehkä se pakko nousee jostain selkäydintasolta.
Omalla kohdallani uusi kumppani "ratkaisi" oman "hedelmättömyyteni", johon olin jo alle kolmekymppisenä tyytynyt . Tosin edellämainittu ei ollut ainut tai suurin syy eroon, mutta joka tapauksessa siihen se kulminoitui.
Ehkä se on luonnekysymys, miten suhtautuu kaikkeen mitä saa, mitä kohtaa.
Pystyykö sen vauvakuumeen siirtämään syrjään ? Useinhan juuri, kun järjestää elämänsä niin, ettei millään vauva/ lapsi siihen sovi, "ei käynyt mielessäkään" silloihan se on just kohdalla.
Joka tapauksessa, myönnän, äitiys, vanhemmuus on niin iso asia, että sen eteen kannattaa toki tehdä kaikki se minkä jaksaa, voi, haluaa tehdä, mutta kuitenkaan fyysisesti omasynnyttämä lapsi ei ole ainut tapa toteuttaa omaa ihmisyyttään.
Itselläni on aika kova vauvakuume ja en todellakaan tiedä mistä se yhtäkkiä putkahti. En ole pahemmin ollut pienten lasten seurassa, kaveri ei ole raskaana tms., mutta silti vähän aikaa sitten kirkastui päähän ajatus, että ainoa mitä varmasti haluan tulevaisuudelta on olla jonkun äiti. Tietysti on paljon muita ja erilaisia toiveita, mutta ne ei ole yhtä "kristallinkirkkaita".
Tosin ei minulla ole mitään pakkomiellettä siitä, että vauvan pitää olla minun synnyttämäni ja minun munasolusta lähtöisin. Olisi tietysti ihanaa kokea raskaus ym., mutta aivan yhtä ihanaa olisi adoptoida lapsi. Siinä taas pelottaa se, että Suomessa adoptiovanhempien kriteerit ovat aika korkeat, joten entäs jos me emme kelpaisikaan. Outoa ehkä miettiä näitä kun ei olla vielä edes lasta yritetty... :)
Mä itse ajattelin ja ajattelen osaksi vieläkin noin. Ja vannoin etten ikinä halua lapsia. Mutta, mutta kylläpä vaan kummasti on jotenkin alkanut heräillä ne mun vauva ajatukset...