liian tyytyväinenkö

Meillä on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi, nukkuu hyvin yöt läpeensä, päiväunet x 2 ja viihtyy lattialla, sitterissä melkein missä vaan. Mutta, viihtyy niin hyvin ettei juurikaan yritä kääntyillä tai liikkua eteenpäin...
Tyttö on jo 6kk, vain pari kertaa on vahingossa kääntynyt selältä vatsalleen ja toiste päin.
Onko muilla "rauhallisten" lasten vanhemmilla samaa,eli tuntuu että lapsi oppii muita hitaammin asioita?
3336
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

lähti liikkumaan vasta 7 ja puolen kuukauden ikäisenä ja silloinkin iteään taaksepäin työnnelle. Nyt on 8 kuukautta ja samalla tavalla liikkuu.Ei vielä ryömi ei konttaa.

Äänestä

Se on ainakin meillä ollut tavoite aina. Ei kiirettä liikkeelle, toiset kehittää ensin kielellisiä lahjoja, toiset motorisia taitoja. Kukin ajallaan.

Vasta 8-10-kuinen alkaa tavallisesti opetteleen sitä ryömimistä. Sit voi lähtä hyvinkin nopeesti käveleen. Meillä nousi seisoon ennen kuin oppi konttaan, samalle päivälle oppi molemmat -vain tunti väliä.

Äänestä

meillä vauva 5kk ja rauhallinen eikä oikein tunnu olevan kiinnostusta liikkua VAIKKA osaa jo kääntyillä, mutta hyvin harvoin hyödyntää taitoa. Jos meillä joku asia huolettaa niin pidetään myös tuota 20v rajana, tosin niin että sitten se ei enää meille edes kuulu :)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


ei opi kirjoitti:

Meillä on todella tyytyväinen ja iloinen lapsi, nukkuu hyvin yöt läpeensä, päiväunet x 2 ja viihtyy lattialla, sitterissä melkein missä vaan. Mutta, viihtyy niin hyvin ettei juurikaan yritä kääntyillä tai liikkua eteenpäin...
Tyttö on jo 6kk, vain pari kertaa on vahingossa kääntynyt selältä vatsalleen ja toiste päin.
Onko muilla "rauhallisten" lasten vanhemmilla samaa,eli tuntuu että lapsi oppii muita hitaammin asioita?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu