oliskohan

Eli karkkiskääpiö aivastelee muutaman kerran päivässä ja nenä vuotaa. Ei kuiteskaan aivastele "sisäänpäin", niin että tuskin kait nenäpunkeista on kyse. Muuten on terve ja syö hyvin. Ulos se ei viitti lähteä kun on pakkaset. Käy vain tarpeillaan ja nekin hoitaa varsin pikaisesti. Ajattelin, että johtuisko noi aivastelut ja nenän vuotaminen vaan kuivasta ilmasta? Jos jollain jotain fiksumpaa tietoa niin kovasti olisin kiitollinen. Madotukset on kunnossa eikä viitsisi heti ellille lähteä jos kyse on vaan pienestä vilustumisesta. Vai onko sittenkään?
3263
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

meillä nenästä vuotaa kirkas vesi ja pärskivät,ei kuumetta,ruoka maistuu.Nuorempi oli yhden päivan normaalia hiljaisempi,vanhempi käyttäytyi oudommin tavallisesti nukkuu meidän sängyssä yönsä nyt nukkui sängyn alla lisäksi hiukan vapisutti niin kuin olisi kuumetta ei kuitenkaan mitatessa ollut.Tänäin sitten alkoi ryystämään ilmaa sisään päin, joten melko varmasti nenä punkki lääke on jo laitettu nahkaan,odotellaan oliko kyse punkista.

Äänestä
  • Joo tämä oma hauveli voi jo paremmin. Nämä pakkaset kun lauhtuivat niin aivastelu ja nenän vuotaminenkin väheni samaan tahtiin. Eli ei kait ollu kyse mistään nenäpunkeista. Ilmeisesti koirillakin voi olla jotain virusperäistä nuhaa, niin kuin ihmiselläkin. Mutta jos se nyt alkaa uudestaan kun lupasi taas pakkasta, niin täytyy sitten varmuuden vuoksi käydä ellillä. Minkä hintasta se ihoon siveltävä lääke oikein oli? Loppu kevennykseksi olen täysin varma siitä, että koiran hajuaisti on paljon huonompi kuin ihmisen, ei kait ne muuten tunkisi nenäänsä toisen peräosaan jos niillä hyvä hajuaisti olisi ;-)

    Äänestä

  • paranee. kirjoitti:

    Joo tämä oma hauveli voi jo paremmin. Nämä pakkaset kun lauhtuivat niin aivastelu ja nenän vuotaminenkin väheni samaan tahtiin. Eli ei kait ollu kyse mistään nenäpunkeista. Ilmeisesti koirillakin voi olla jotain virusperäistä nuhaa, niin kuin ihmiselläkin. Mutta jos se nyt alkaa uudestaan kun lupasi taas pakkasta, niin täytyy sitten varmuuden vuoksi käydä ellillä. Minkä hintasta se ihoon siveltävä lääke oikein oli? Loppu kevennykseksi olen täysin varma siitä, että koiran hajuaisti on paljon huonompi kuin ihmisen, ei kait ne muuten tunkisi nenäänsä toisen peräosaan jos niillä hyvä hajuaisti olisi ;-)

    laitettuna stronghold vajaa 30euroa lääkäriltä ostettuna.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


flunssaa? kirjoitti:

Eli karkkiskääpiö aivastelee muutaman kerran päivässä ja nenä vuotaa. Ei kuiteskaan aivastele "sisäänpäin", niin että tuskin kait nenäpunkeista on kyse. Muuten on terve ja syö hyvin. Ulos se ei viitti lähteä kun on pakkaset. Käy vain tarpeillaan ja nekin hoitaa varsin pikaisesti. Ajattelin, että johtuisko noi aivastelut ja nenän vuotaminen vaan kuivasta ilmasta? Jos jollain jotain fiksumpaa tietoa niin kovasti olisin kiitollinen. Madotukset on kunnossa eikä viitsisi heti ellille lähteä jos kyse on vaan pienestä vilustumisesta. Vai onko sittenkään?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu