Ihastunut Margaritaan

Hei,

olin Margaritalla. Paljon matkustelleena ja monenlaisissa paikoissa käyneenä ihastuin todella saareen. Kävin ratsastamassa Macanaossa intiaanien omistamalla ratsutilalla. Mahtava kokemus ratsastaa vuoren rinteillä, kaktusmetsässä ja kauniin Caribian rannoilla. Todella ihana paikka ja ihanat hevoset.

Jeeppisafari oli myöskin mukava mangrovemetsät, autiot valkohiekkaiset rannat, mukavat maalaisihmiset. Kuljettajakin oli mukava.

Cochen saarelle menin omin nokkineni kalastajaveneellä El Yacen satamasta. Sinne ensin taksilla. Kaunis, tulikuuma saari, jossa
yksi Finnmatkojen hotelle.

La Acundioniin menin taksilla itsekseni. Mukava, rauhallinen latinokaupunki, jossa kiva pieni linnoitus, josta mahtavat näkymäta.

Porlamarissa kävin taksilla vain kauppakeskus Sambilissa. Hieno kauppakeskus. Conejerosin
markkinat mukava paikka katsella paikallista väestöä.

Asuin Pueblo Caribessa. Huoneessa haisi home sinne mentyäni, mutta tuuletuksen jälkeen ihan OK.

Matkalle ei kannata lähteä etsimään samankaltaisuutta Suomen kanssa. Ryppyotsaiset suomalaiset voi hetkeksi unohtaa ja antautua etelä-amerikkalaiseen mukavaan meininkiin.

Odotan innolla pääseväni uudestaan Margaritalle.
31594
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olipas mukavaa kuulla jälleen onnistuneesta venezuelan matkasta. Kiitos hyvistä kohdevinkeistä, aiomme tehdä samoja reissuja!

Äänestä

Moikka!
Kiva kuulla että olet ihastunut saareen, minua vähän pelottaa kun olen kuullut että on kamalasti rikollistuutta, myös isla de margaritalla. Oliko mielestäsi vaarallista liikkua?

Toimiiko kännykkä suomalaisella sim kortilla kun on kolmitaajuus puhelin? Entäs visa electron? Vai pitäisikö ottaa suomesta jo koko matkakassan verran rahaa mukaan?

Hotellissa haisi home mutta oliko muuten minkälainen hotelli? Entäs ruoka?

Kamalasti kysyttävää, toivottavasti jaksat vastata!

Äänestä
  • Hei,
    ei ollut mitään merkkejä rikollisuudesta. Tosin en iltaisin juurikaan liikkunut missään. Päivällä varmasti turvallista liikkua, mutta tietysti valppaana.

    Kännykkä toimi kyllä, joskus pieniä katkoksia.
    Luottokorttien ja Visa-kortin kanssa pieniä vaikeuksia. Kannattaa otta matkakassa euroina.
    Eurolla parempi kurssi kuin dollarilla.

    Terve varovaisuus paikallaan!

    Hotelli on tyypillinen latinohotelli. Piha ja uima-allasalue ihan mukava varsinkin se uusi puoli. Ruokaa on runsaasti tarjolla, voi valita mieleistään syötävää. Itse söin paljon hedelmiä ja vihanneksia. Pastabaarista voi tilata haluamaansa pastaa, jos valmisuroka ei kiinnosta.

    Mukavaa matkaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Matkailija Sede kirjoitti:

Hei,

olin Margaritalla. Paljon matkustelleena ja monenlaisissa paikoissa käyneenä ihastuin todella saareen. Kävin ratsastamassa Macanaossa intiaanien omistamalla ratsutilalla. Mahtava kokemus ratsastaa vuoren rinteillä, kaktusmetsässä ja kauniin Caribian rannoilla. Todella ihana paikka ja ihanat hevoset.

Jeeppisafari oli myöskin mukava mangrovemetsät, autiot valkohiekkaiset rannat, mukavat maalaisihmiset. Kuljettajakin oli mukava.

Cochen saarelle menin omin nokkineni kalastajaveneellä El Yacen satamasta. Sinne ensin taksilla. Kaunis, tulikuuma saari, jossa
yksi Finnmatkojen hotelle.

La Acundioniin menin taksilla itsekseni. Mukava, rauhallinen latinokaupunki, jossa kiva pieni linnoitus, josta mahtavat näkymäta.

Porlamarissa kävin taksilla vain kauppakeskus Sambilissa. Hieno kauppakeskus. Conejerosin
markkinat mukava paikka katsella paikallista väestöä.

Asuin Pueblo Caribessa. Huoneessa haisi home sinne mentyäni, mutta tuuletuksen jälkeen ihan OK.

Matkalle ei kannata lähteä etsimään samankaltaisuutta Suomen kanssa. Ryppyotsaiset suomalaiset voi hetkeksi unohtaa ja antautua etelä-amerikkalaiseen mukavaan meininkiin.

Odotan innolla pääseväni uudestaan Margaritalle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu