Häiriköivä naapurin akka!

Asumme rivitalon päätyasunnossa, joten meillä on vain yksi seinänaapuri, ja juuri meidän tuurilla tämä sattuu olemaan ärsyttävä. Meillä on 2 kuinen poika, joka kärsii kovasta koliikista, yöt ovat yhtä huutoa ja päivätkin välillä. Viimeksi tänään tuo "ihana" naapurin akka otti asiakseen tulla haukkumaan minua omaan kotiimme, eikä ollut ensimmäinen kerta. Hän ilmoitti, että olen huono ja vastuuntunnoton äiti, kun huudatan vauvaa noin. Hän jopa epäili minun pahoinpitelevän omaa lastani! Ensimmäisillä kerroilla jaksoin yrittää rauhallisesti ja asiallisesti kertoa että vauva kärsii koliikista, mutta sain vain vastaukseksi, että olin vain keksinyt koko jutun peitetarinaksi vauvani pahoinpitelylle! Eihän silloinkaan kun HÄN oli omia lapsiaan kasvattanut mitään koliikkeja ollut.
Tänään hän sanoi soittavansa poliisille ja lastensuojeluviranomaiselle jos vielä ensi yönä poika huutaa ja itkee. Itse vastasin kylmän viileästi takaisin, että siinä tapauksessa soitan itse poliisille, ja ilmoitan kotirauhan rikkomisesta ja häiriköinnistä. Vastaukseksi sain vain ylimielisen niinhän sinä luulet! huudahduksen.
Joka yö hän paukuttaa patterin putkia kun vauvamme itkeskelee. Mieheni yritti mennä puhumaan hänelle järkeä ja veipä jopa korvatulpatkin, mutta naapurin akkapa suuttui ja heitti kahvikupin miestäni kohti.
Joka kerta kun menen pihalle, vauvan kanssa tai ilman, hän avaa ikkunan tai oven ja huutaa: "Katsokaa nyt tarkkaan, tuossa menee ihminen, joka pahoin pitelee vauvaansa ja kehtaa vielä väittää itseään äidiksi!" Jos poika ei ole mukana kuulen hänen huutavan: "Jätkitkö vauvan YKSIKSEEN kotiin?" vaikka mieheni oli vauvan kanssa kotona. Mieheni on aika usein pitkillä työmatkoilla ja olen yksikseni vauvan kanssa. Tosin ensi kuun alusta hän aloittaa toisessa työssä, ja on paljon enemmän kotona kuin ennen. Naapurin akka on jopa väittänyt meillä ravaavan vieraita miehiä sillä välin kun mieheni on poissa, epäili jopa mieheni isyyttä! Joo, niin ravaa, minun 3 veljeäni käyvät tiiviisti kylässä auttamassa pojan kanssa kun mieheni on poissa, enkä pistä sitä mitenkään pahakseni, saan silloin itse levätä!
Uskokaa tai älkää, mutta huomenna tosiaan soitan poliisille, jos tämä peli jatkuu.
No, sainpahan hiukan kevennettyä kiukkuani. Ja tiedoksi, että olen hyvin iloinen ja onnellinen lapsestani, olen ottanut semmoisen asenteen, että vauva valvottaa jos valvottaa, minun tehtäväni on varmistaa, että vauvalla on kaikki niin hyvin kun olla voi. Tietysti yövalvomiset väsyttävät minuakin, en väitä, että olisin väsymätön superäiti! :)
122380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

,mutta omaa käytöstämme voimme säädellä.Tämä on sitä pahemmasta päästä riitaa.Polisille voitte kumpi tahansa ottaa yhteyttä tulos on aina sama.Mitä kumpikin puhutte olette omista puheistanne vastuussa.Sakkoja tulee ja riita jatkuu ellei järkeä tule päähän.Minä olen ollut samassa tilanteessa ja olen onnistunut mielestäni hyvin.Ei kannata olla missään tekemisissä eikä puhua yhtään mitää.Naapuri rauhoittuu ajan kanssa.Ainoa ratkaisu on muutta pois.

Äänestä
  • muuttamaan pois, niin luuletteko että häirikkö jättää häiriköinnin?
    Eheiii!
    Sittenhän häirikkö on saanut toiminnallaan tahtonsa läpi ja voitte olla varmoja että jatkaa suuremmalla kapasiteetilla uusien naapurien piinaamista.
    Ja aina häirikkö keksii yhä uusia tapoja saada uudet naapurinsa muuttamaan.

    Äänestä

  • saadaa häiriköinnillä kirjoitti:

    muuttamaan pois, niin luuletteko että häirikkö jättää häiriköinnin?
    Eheiii!
    Sittenhän häirikkö on saanut toiminnallaan tahtonsa läpi ja voitte olla varmoja että jatkaa suuremmalla kapasiteetilla uusien naapurien piinaamista.
    Ja aina häirikkö keksii yhä uusia tapoja saada uudet naapurinsa muuttamaan.

    Tiedän, että on taloja joissa "syödään" asukkaita pois. Aina pitää joku olla hampaissa, koska se on häirikön/häiriköiden tapa siirtää katseet pois ongelmista.

    Äänestä

  • mieltä kirjoitti:

    Tiedän, että on taloja joissa "syödään" asukkaita pois. Aina pitää joku olla hampaissa, koska se on häirikön/häiriköiden tapa siirtää katseet pois ongelmista.

    omista ongelmista.

    Äänestä

todellakin huutelee ohikulkijoille, on sinulla ainakin ne ihmiset todistamassa naapurisi käytöstä.

Yritä jaksaa, tiedän miten kurjaa on, kun vauva itkee koliikissa, eikä mikään auta. Itsekin haluaisi nukkua kun väsyttää. Sitten vielä pitäisi kestää tuollainen hullu naapuri.
Tsemppiä kovasti sinulle!

Äänestä

suppo.

Äänestä

Jos olisin sinä,menisin poliisilaitokselle kertomaan koko stoorin ja ottaisin heiltä selvää,onko kyseessä julkinen herjaaminen ja panettelu;naapurisi väittäessä sinun pahoinpitelevän vauvaasi ja jättävän hänet heitteille.

Se,että julkeaa väittää tuollaisia juttuja,vaikka olette käyneet kertomassa,mistä kyse,on älyttömän törkeää naapuriltasi huudella ulso kaikkien kuullen sinua ja perhettäsi loukkaavaa potaskaa.

Siis poliisiasia tuo minusta on.Älä enää jää odottelemaan,mitä kamalaa naapurisi vielä keksii.Tee itse tutkintapyyntö naapurisi tekemisistä,ennenkuin asiat menee hurjempaan suuntaan.

Äänestä
  • Kunnianloukkaus syytettä kehiin vaan, eiköhän ala naapurin akka hiljentyä ja huutelut lakkaamaan kun saa mitä tilaa.
    Todistajiakin varmaan löytyy jos kerran kovaan ääneen siellä huutelee. Jokaisella on todistusvelvollisuus jos jotain on kuullut ja nähnyt. Ilmoita vain nimiä jos tiedät niitä kuulleita ja nähneitä. Hyvät rahat tiedossa kun voitat jutun. Kipua ja kärsimystähän tuollainen on tuottanut sen ajan mitä on huudellut siellä.

    Äänestä

...mikä naapuri! Kyllähän sitä joskus naapurit voivat rähistä ja se menee ohi, mutta jos joku on koko ajan kimpussa tarvitset todistajan kuulemaan mitä hän sinulle uhkailee. Yksin et tietenkään voi väittää mitään. Ja suosittelen pitämään päiväkirjaa tyyliin klo 12.15 naapuri karjuu ikkunasta sanoen sitä sun tätä. Voi olla tosi tyhmän kuuloinen idea, mutta tämän neuvon sain lakimieheltä ja sen tiedon keräämisen idea on vain näyttää miten pitkään jonkun käytös on jatkunut (antaa pohjaa puheillesi).Joskus ihmiset säikähtävät sitä listaa, jos näyttää parin viikon päästä ja vihjailee lakimiehestä/poliisista yms. Miehesi ei käy todistajaksi, mutta koeta saada muita sukulaisiasi paikalle tmv.

Kysy myös ohjeet poliisilta miten toimia kotirauhaa rikkovan naapurin kanssa. He eivät varmasti voi enempää heti auttaa, mutta pidä itsesi rauhallisena. Se on se pahin mitä tuollainen päästään pimahtanut ihminen ei kestä, eikä myöskään keksi vastaiskuja.Jos lähdet mukaan olet menettänyt koko pelin.

Äänestä
  • yksimielisyyttä,mistä te tiedätte asian todellisia taustoja.Kuka sen sanoo vaikka aloittaja pieksisi lastaan,tänä päivänä saa lukea kaikenlaista lehdistä.Miten ihmiset ovat noin yksinkertaisia jotka uskovat joka sanan minkä lukevat,ihminenhän nyt on sellainen että kertoo asiat omaksi edukseen.Minä ainakin soittaisin poliisit joka kerta kun kesa kitisee seinän takan,luultavast muutaman käyntikerran jälkeen poliisit tulisivat sosiaalitädin kanssa ja ottaisivat muksun huostaan.Tänä päivänä tuntuu siltä että kaikki kusipäät on ensimmäisinä muksuja tekemässä,muuhunhan niistä ei olekaan.

    Äänestä

  • naurettavaa kirjoitti:

    yksimielisyyttä,mistä te tiedätte asian todellisia taustoja.Kuka sen sanoo vaikka aloittaja pieksisi lastaan,tänä päivänä saa lukea kaikenlaista lehdistä.Miten ihmiset ovat noin yksinkertaisia jotka uskovat joka sanan minkä lukevat,ihminenhän nyt on sellainen että kertoo asiat omaksi edukseen.Minä ainakin soittaisin poliisit joka kerta kun kesa kitisee seinän takan,luultavast muutaman käyntikerran jälkeen poliisit tulisivat sosiaalitädin kanssa ja ottaisivat muksun huostaan.Tänä päivänä tuntuu siltä että kaikki kusipäät on ensimmäisinä muksuja tekemässä,muuhunhan niistä ei olekaan.

    Tyypillistä median luomaa paskanjauhantaa...ei terve ihminen tee paljon väkivaltaa ja jos joku tekee, on mieleltään sairas ja neulan pitäisi se huomata. Iljettävät sairaat naapurit yleensä kuvittelee kaikenlaista !

    Äänestä

Onneksi koliikki kestää vauvalla 3 kk vain. Koitahan jaksaa! voimia vauvan kanssa. Huua sille eukolle seuraavan kerran ihan täysillä että "turpa kiinni!!!" ja päin naamaa! voipi tekota, jos pokka pitää ;)

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Omaperäinen aihe, tiedetään... kirjoitti:

Asumme rivitalon päätyasunnossa, joten meillä on vain yksi seinänaapuri, ja juuri meidän tuurilla tämä sattuu olemaan ärsyttävä. Meillä on 2 kuinen poika, joka kärsii kovasta koliikista, yöt ovat yhtä huutoa ja päivätkin välillä. Viimeksi tänään tuo "ihana" naapurin akka otti asiakseen tulla haukkumaan minua omaan kotiimme, eikä ollut ensimmäinen kerta. Hän ilmoitti, että olen huono ja vastuuntunnoton äiti, kun huudatan vauvaa noin. Hän jopa epäili minun pahoinpitelevän omaa lastani! Ensimmäisillä kerroilla jaksoin yrittää rauhallisesti ja asiallisesti kertoa että vauva kärsii koliikista, mutta sain vain vastaukseksi, että olin vain keksinyt koko jutun peitetarinaksi vauvani pahoinpitelylle! Eihän silloinkaan kun HÄN oli omia lapsiaan kasvattanut mitään koliikkeja ollut.
Tänään hän sanoi soittavansa poliisille ja lastensuojeluviranomaiselle jos vielä ensi yönä poika huutaa ja itkee. Itse vastasin kylmän viileästi takaisin, että siinä tapauksessa soitan itse poliisille, ja ilmoitan kotirauhan rikkomisesta ja häiriköinnistä. Vastaukseksi sain vain ylimielisen niinhän sinä luulet! huudahduksen.
Joka yö hän paukuttaa patterin putkia kun vauvamme itkeskelee. Mieheni yritti mennä puhumaan hänelle järkeä ja veipä jopa korvatulpatkin, mutta naapurin akkapa suuttui ja heitti kahvikupin miestäni kohti.
Joka kerta kun menen pihalle, vauvan kanssa tai ilman, hän avaa ikkunan tai oven ja huutaa: "Katsokaa nyt tarkkaan, tuossa menee ihminen, joka pahoin pitelee vauvaansa ja kehtaa vielä väittää itseään äidiksi!" Jos poika ei ole mukana kuulen hänen huutavan: "Jätkitkö vauvan YKSIKSEEN kotiin?" vaikka mieheni oli vauvan kanssa kotona. Mieheni on aika usein pitkillä työmatkoilla ja olen yksikseni vauvan kanssa. Tosin ensi kuun alusta hän aloittaa toisessa työssä, ja on paljon enemmän kotona kuin ennen. Naapurin akka on jopa väittänyt meillä ravaavan vieraita miehiä sillä välin kun mieheni on poissa, epäili jopa mieheni isyyttä! Joo, niin ravaa, minun 3 veljeäni käyvät tiiviisti kylässä auttamassa pojan kanssa kun mieheni on poissa, enkä pistä sitä mitenkään pahakseni, saan silloin itse levätä!
Uskokaa tai älkää, mutta huomenna tosiaan soitan poliisille, jos tämä peli jatkuu.
No, sainpahan hiukan kevennettyä kiukkuani. Ja tiedoksi, että olen hyvin iloinen ja onnellinen lapsestani, olen ottanut semmoisen asenteen, että vauva valvottaa jos valvottaa, minun tehtäväni on varmistaa, että vauvalla on kaikki niin hyvin kun olla voi. Tietysti yövalvomiset väsyttävät minuakin, en väitä, että olisin väsymätön superäiti! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu