Taloon oli tullut uusi sihteeri. Se oli tehnyt duunia jo muutaman viikon ja mä en ollut sitä saanut vielä kaadettua sänkyyn.
Oli ilo katsella niin upean nuoren naisen työskentelyä pöydän ääressä. Tiesin nuoren kaunokaisen olevan vasta kaksikymppinen. Miehinen olemukseni housuissani alkoi nykimään kun ajattelinkin mitä kaikkea voisin opettaa ja mitä kaikkea se kaunokainen voisi minulle vuorostaan antaa.
Tilaisuuteni tuli kuin yllättäen. Firmaamme oli saatu äkillinen tilaus, jonka toimituksen nopeuttamiseksi ylitöihin oli valittu myös kaunokainen ja minut.
Vaimo soitti jo aiemmin, että lähtisi suoraan mökille viikonloppua viettämään. Mä menisin sitten perässä…. kun ehtisin. Valittelin mieletöntä työrupeamaa, vaikka tahtomattanikin mielessä pyöri vain tämä Anna.
Ennen yhdeksää sain oman osuuteni tehtyä ja toimitin paperit Annalle. Tämä istui eteenpäin kumartuneena pöytänsä ylle. avarasta kesäpaidan aukosta pilkistivät ne kauniin pyöreät rinnat. Tummat hiukset valtoimenaan olkapäillä ja paljaalla kaulan iholla. Anna nosti katseensa kun saavuin huoneeseen. Leveällä hymyllään se toivotti mut tervetulleeksi huoneeseen.
- Oli siinä työtä… huokasin ja pamautin paperipinon sen pöydälle.
- Hmmmm…. ja mulla työ vasta alkaa tästä, Anna huokaisi, nojautui taaksepäin ja otti paperini käsiinsä.
Kullini nykäisi housuissani katsellessani muhkeavartaloisen naisen venyttelyä. Sen paljas maha loisti lyhyen paidan alta. Isot rinnat heilahtivat puseron sisällä. Jäin tapittamaan isoja nännejä, jotka selkeästi paljastuivat ohuen valkean paidan läpi. Anna nosti olkapäitä pari kertaa ylös.
- Hemmetti, niska on ihan jökissä… koko päivän kun on joutunut oleen tän pöydän ääressä, Anna huokasi, rentoutti olkapäänsä ja rinnat tärähtivät joustavasti pomppien paikoilleen. Aloin olla valmista tavaraa. Hengitykseni tuntui kiihtyvän. Tuntui ettei silmäni osanneet luoda katsettaan muualle kuin niille rinnoille. . Niin vapautuneesti ne kaksi palloa heilahtelivat paidan sisällä, että aloin olla varma siitä ettei Annalla ollut rintaliivejä paitansa alla.
- Mä voin hieroa.. kuulin suuni sanovan.
Anna katsoi mua hymyillen. Se kiusasi mua. Heitti upeat hiuksensa taaksepäin ja paljasti esille upean kaulansa.
- et sitten lujaa… ne on pirun kipeet… Anna komensi ja laittoi hiuksensa ponnarille, ranteensa ympärillä olleella pidikkeellä.
Anna nojautui taaksepäin matalaselkäisellä konttorituolillaan. Kullini seisoi jo puolittain ennen kuin olin edes koskenutkaan siihen naiseen. Tummissa hiuksissa oli taivaallinen tuoksu, joka sai himoni nousemaan. Käteni painautuivat hennoille hartioille. Sormissani tuntui pehmeä, lämmin iho. Autuaallisesti keskityin hommaani. Ja Anna nautti. Se huokaili, näytti välillä paikkaa joka kaipasi vielä käsittelyä.
Mä nautin siitä näystä. Ruudullinen, lyhyt hame paljasti uhkeat reidet. Anna istui seksikkäästi jalat ristissä. Mä siirsin paidan kaulusta pois käsieni tieltä ja sain todella huomata, ettei naisella ollut rintaliivejä. Olin mä ollut sokea. Koko päivän oli mulla ollut mahdollisuus katsella isojen rintojen vapauttavaa heiluntaa ja keinuntaa… enkä mä ollut tajunnu sitä, vasta kuin nyt.
Jatkoin hierontaa uutterana. Toivoin, että palkinto odottaisi. Kuumeisesti mietin, samalla kun hieroin, miten saisin suudella niitä rintoja ja työntää kullini sen ruutuhameen alle… halusin sen naisen vielä ennen kuin lähtisin viettämään viikonloppua mökille. Kullini kaipasi tiukkaa, märkää tavaraa ympärilleen.
Himoissani rohkaisin mieleni. Hengitykseni oli jo raskasta kiihotuksesta. Varovasti, hyvin varovasti. Suljin jopa silmäni, että osaisin edetä hellästi kohti paidan alta eteenpäin työntyviä rintoja. Hellästi, hyvin varovasti, otin siitä takaapäin sen toisen rinnan kokonaan isoon käteeni. Se kävi siihen kuin valettuna. Kämmenessäni tunsin kovan nännin. Varoen pyöräytin kättäni pari kertaa koko komeudessa. Silmäni edelleen suljettuina kuulin Annan huokauksen.
- Oihh…. mikä yllätys…Anna kuiskasi.
Tunsin ohimossani kovan jyskytyksen. Panetti aivan sairaasti. Jatkoin ison rinnan käsittelyä ja otin toisen käden vapaalle rinnalle. Paidan alla olevat isot pallot muotoutuivat käsissäni isonännisiksi, antautuvaisiksi.
Avasin silmäni. Kauniisti ristissä olleet jalat olivat nyt vierekkäin, vienosti vähän erillään.
- Ootpa sä taitava… anna kuiskasi.
Katsoin miten sen pitkät, hoikat sormet menivät paidan napeille. Avasivat muutaman napin ja kesäinen paita valahti pois rinnoilta ja vapautti ulos ne pallot.
Anna kääntyi tuolillaan ympäri. Isot, eteenpäin törröttävät rinnat, olivat edessäni.Tuntui etten pystynyt enää kontroloimaan itseäni. Tämä kaunis, nuori nainen katsoi mua silmät puoliummessa. silmissä oli himoa ja punaiset huulet kostuivat kielen pyöriessä kauniin suun huulilla. Anna veti mut alas. Olin polvillani naisen jalkojen välissä.
- Voi Anna… mä huokasin ja laskin katseeni ruskeista silmistä alas rinnoille. Raskaat, laaja-alaiset nännipihat, joiden keskellä törrötti ne terävät nännin nipukat, työntyivät kasvojeni eteen.
- Ota siitä… suuhus.. Anna voihki ja veti niskastani kädellään mut syliinsä.
Suljin silmäni ja vasten pehmeää ihoa tunsin nenässäni parfymoidun ihon lämpimän tuoksun.
Avasin suuni ammolleen ja suuhuni upposi täyteläinen, pehmeä rinta. Kuolasin sen märäksi. Kielelläni pyöritin nänniä suussani. Imin, ensin hellästi.
- Voi imaise se kokonaan suuhus.. voihkaisi Anna. Vetäs mut lujemmin kiinni itseensä. Olin syvällä muhkeiden reisien välissä, tiukassa otteessa. Olin vankeudessa josta en edes halunnut vapautua.
Veri tuntui kaikkieen pakkautua jalkojeni väliin. Kullini nyki housuissa. Odotti pääsyään vapauteen.
Vaihdoin toiseen rintaan. tein sillekin kaikki ihanuudet jotka vain osasin. Halusin antaa niille kahdella kiihkeälle rinnalle kaiken minkä osasin. Imin nännit niin koviksi kuin osasin. Nuolin laajojen nännipihojen pehmeyttä. Lutkutin kuin viimeistä päivää.
Rohkeasti upotin käteni levällään olevien reisien syvyyteen, alle lyhyen ruudullisen hameen. Siellä oli märkää, kuumaa. Pienet pöksyt olivat jo märät kiimanesteistä. Työnsin sormemi pöksyjen ohi. Tunsin sormissani jotain mitä en ollut muistanu olevan olemassakaan. Paljaaksi ajeltu posliini oli märkä ja turvoksissa. Työnsin sormia varovasti turvonneiden huulien väliin, kuumaan märkyyteen. Löysin pyhimmän, reiän, jonne kullini odotti jo vimmatusti pääsyään.
- sä oot niin taitava…Anna voihki.
- Anna mun näyttää miten taitava… mä kuulin suuni sanovan vasten kovaa nänniä.
- Anna antaa… anna voihki.
Levitti jalat oikein levälleen. Oletin sen odottavan suutani pillulleen. Laskeuduin alas. eikä vastalauseita tullut, kun nostin hameen ylös. Otin pienet mustat pöksyt pois edestä. Siinä es oli edessäni, tummanpunainen märkä kauneus. Aivan paljaaksi ajeltu. Levitin varovasti pillun huulia levälleen. Kielellä livoin alhaalta ylös klitorikselle. Imaisin klitorista ja Annan perse pyörähti pehmeästi. Tässä hommassa mä olin etevä. Vuosien vankalla kokemuksella upotin kovan kieleni tiukkaan reikkään. Työntelin hellästi edestakaisin ja sitten palasin ylös leveällä, pehmeällä kielellä klitorikselle. Nuolin kuin kesäistä, isoa tötteröä. Ja imaisin kovaa pientä klitorista.
Anna oli niin kiihottunut, että en ehtinyt kulliani sen sisään saada, kun se laukesi. suuni sai sen laukeamaan kovaääniseen orgasmiin. Orgasmin aikana hellin leveällä kielellä kovaa klitorista ja sain kauniin nuoren naisen upean takapuolen pyörimään kiimansa tahdissa. Kädet työnsivät päätäni lujemmin märkään jalkoväliin.
- Oi… oi… mikä mies…oi oi…. voihki anna ja mä annoin kaikkeni.
annan orkun jälkeen nousin ylös. Avasin farkkujen vetoketjun ja pääsin kullini vapauteen. Anna katsoi edessään olevaa näkyä suurin ruskein silmin.
- Iso… iso se on…se huokasi ja nousi sitten kans ylös tuoliltaan.
Isot rinnat hieroivat paitani etustaa. Sormet hyväilivät rintaani ja laskeutuivat sitten alas kullille.
- Mutta mä haluan sen sisälleni, anna huokasi, kääntyi ympäri ja nojautui vasten pöytää.
edessäni oli täydellisen pyöreät ja kiinteät kaksi pakaraa. Joiden keskellä oli se kuuma paikka.
Ilomielin minä. Hieraisin kovaa kulliani pari kertaa. se oli herkässä tilassa. Nytkähti vimmatusti kun sen tunsi kiinteän ihon pehmeyden upotessaan pakaroiden väliin. Anna työnsi itseään enemmän muhun päin, levitti jalkojaan entisestään levälleen. Hitaasti, hartaudella, himoni niellen, aloin upottaa kulliani siihen tiukkaan kuumuuteen. Nainen oli märkä ja tiukka. vaimoni paksuksi kehuma kulli sai tehdä hetken töitä, että pääsi edes puoleen väliin siihen tiukkuuteen. Mutta kun se upposi, se upposi ja kunnolla.
Otin kiinni leveistä lanteista ja hitaasti aloin työnnellä Annan voihkinnan saattelemana kulliani litisevässä märkyydessä. siirsin kädet lanteilta vapaina heiluville rinnoille ja annoin mennä.
. Pane mua, multa jo tuli, nyt on sun vuoro, ulisi Anna.
Ja mä annoin. Ei sitä kiimaista reikää kauan olisi kestänytkään panna. Pillun lihakset puristivat kullini sellaiseen otteeseen, että orkun saadessani luulin räjähtäväni. Työnsin itseni pohjaan ja annoin spermani pursuta neitseelliseen tiukkuuteeen.

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ihan hyvä tarina:) Vähän pitempi olisi saanu olla mutta muuten hyvä.
ukko ei oo saanu ikänä 2kymppistä. eikä ole pannu ketään työpaikalla, kun on peräkammarin poju eikä ole ikänä ollut töissä toimistossa jossa on upeita naisia. Katsoa saa mut ei koskea...-Runkvisti.
Vaikka nimimerkki on miehen, kuka sanoo, että kirjoittaja on mies...
Isorintainen, himokas nainen... ja joskus ehkä kokenut jotain tällaista...
-Kateellinen
että kirjoittaja on ihminen. Tunnetusti parhaat tarinat on humanoidien kirjoittamia. Ei ihmisen kekseliäisyys riitä moiseen. Ja miksi olla kateellinen toiselle? Jos on kokenut moista soopaa niin on kokenut, miksi se siitä muuttuu?! Huolestuttavaa, kun ajatukset alkavat kiertää pornon ympärillä kehää. Onko joku saanut ja millaiselta vosulta on saanut. Kyllä masentaa.
...miksi teit tuon? Surkeeta!!!