kysymys

elikä milloin suunnilleen marsu on täysikasvuinen? mietin tätä kun minulla on 3 vuotias marsu jonka olen saanut kun marsu oli 2vuotias ja sitten minulla on 7kk vanha marsu ja ne on melko eri kokoisia.
2177
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Noin vuoden ikään mennessä alkaa koon kasvu loppua, sen jälkeen marsu alkaa kasvamaan massaa.
Tai näin oli ainakin meidän molemmilla (naaras)marsuilla, yksilö- ja sukupuolierot pitää tietysti huomioida.

Äänestä

En osaa tuosta sanoa, että milloinka on
täysikasvuinen, mutta itsellä kaksi urosta, joista
toinen vuoden ja toinen about puolitoista. Niillä
on aivan älyttömästi koko eroa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


milloin kirjoitti:

elikä milloin suunnilleen marsu on täysikasvuinen? mietin tätä kun minulla on 3 vuotias marsu jonka olen saanut kun marsu oli 2vuotias ja sitten minulla on 7kk vanha marsu ja ne on melko eri kokoisia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu