Taas työtön, puoli vuotta jo ehdinkin olla. Tilalleni otettiin neiti-ihminen, 23 v. nätti ja kiltti, varmaan näppäräkin. Tutkinto ei hänellä vielä valmis, minä olen maisteri jo 15 vuoden takaa...Minäkin olen kiltti, mutta kai sitten jo näkymätön. Kaikki tämä tapahtui laillisesti, määräaikainen työsopimus nääs. ypöyksinhuoltaja jo 10 vuotta, pätkätöitä ja alisuorittamista: työpaikat joita saan eivät vastaa tutkintoani kuin etäältä. Vuosi vuoden jälkeen. Tai sitten olen hanttihommissa: siivoan ja pakkaan, jos saan työnajan joka sopii ja palkan jolla elää ja elättää 2 lasta koiran. Jeesus että olen väsynyt tähän. "Kyllä sinä työsi hyvin teit, mutta kun tiedät millaista meidän alalla on...."-selityksiä olen kuullut ihan tarpeeksi. En ollut edes pois töistä sairauden takia kuin pari kertaa, en enempää kuin muutkaan siis. Alkoholiongelmaa ei ole, ei ylipainoa, ei huumeita, ei tupakkaa, ei syfilistä, vähän hilsettä vaan. Jos lapsia ei olisi en tiedä mihin menisin, nyt itken täällä. Ja pesen kasvoni ennen kuin lapset näkevät.
että väsyttää
tytötön...taas
151070
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
että on paskat fiilikset! kyllä sanon että yht on sankareita...mutta kukas meitä muistaisi tai palkitsisi... paitsi tietenkin lapset.
koita nyt jaksaa, ja yritä saada uusi paikka, tällä kertaa sellasella asenteella että mua ei voiteta. jos jaksat, sitten kun oot tarpeeksi itkenyt.... voimia!!!hali lapsias...
täytyy olla, koska mulla ei ole sitä tutkintoakaan, ja ala minulle vieras ja uusi, ja olen kahden lapsen yh, ja todella hyvin palkattu, (yli 3500e/kk) pysyvä työpaikka. Tosin sitä ennen 8 pätkätyötä/joista lähdin nostelemaan aina paremman löydettyäni... ja ihan ilman sääliä työnantajaa kohtaan. -niinhän nekin meille tekee. ottaa paremman jos saa.
Joka kerta kun hain työtä, hain lukemattomiin paikkoihin samaan aikaan, ja sitten kun sain paikan, niin lopuille sanoin että sori ei käy. mutta en odottellut yksi kerrallaan vastauksia todellakaan.
Kokemuksen mukaan 120 hakemusta kohden n. 8 haastattelua, joista 3 sitten natsaa, ja voi valita mihin menee. Ja hakemuksia lähettelin noin 4-7 kappaleen päivä vauhtia.
Sellainen ihminen joka on lähettänyt puolessa vuodessa alle kymmenen hakemusta, ei minun mittapuuni mukaan ole edes yrittänyt työllistyä.
Työnhakua ei suinkaan lopeteta siihen kun paikka on saatu, vaan sitten haetaan sitä parempaa paikkaa, yhtä aktiivisesti. Niin se menee.
Miksi koet olevasi alisuorittaja töissäsi? minä koin olevani ylisuorittaja kaikessa mihin ryhdyn...
Tänäpäivänä minulla on työni lisäksi myös oma yritys, jonne työllistän yhden työntekijän.
Tavallaan hassua että olen muualla itse töissä.
Teen vain paperihommat tästä omasta yrityksestäni.
Ja saan toki pienenpää palkkaa tästä kuin tuosta vakiduunistani, mutta on se hyvä lisä.
Tarkoitan vaan että ei se tänäpäivänä tutkinnosta ole kiinni, menestyminen. Jostain muualta se tulee.
Onnittelut menestyksesi johdosta ihan vilpittömästi. Tapa ja paikka jolla toit asian esiin ei ehkä ollut paras mahdollinen! Olemme ihmisiä, kahta samanlaista ei ole, kaikki eivät ole yhtä häikäilemättömiä, eivätkä pyrkyreitä. Osa meistä haluaa vain tehdä rehellistä työtä saadakseen leipää pöytään.
vilpitön yrittäminen elämässä kenetäkään pyrkyriä tee, paitsi katelisten päiväunissa.
Oikeassahan tuo oli. Jos yrittää kovin (mitä ei pidä halveksua) niin näkyyhän sen varmasti työn tuloksina.
Sanonkin tuolle yrittäjälle että ei muuta kun reippain mielin eteepäin, laisiasi Suomi tarvitsee.
Ei yksinhuoltajuus siis välttämättä tarvitse olla lamaannuttava asia. Positiivista että olet uskaltautunut yrittäjäksi.
kuulla että on miuitkin yhoita joilla menee hyvin ja onhan se paljon luonteesta kiinni (itse en ole tollanen ylisuorittaja m ,utta silti tulot on yhtä hyvät. olen vain ammattitaitoinen ja -ylpeä)
ainoa asia mikä ihmetyttää on se että milloin tuo ylisuorittaja ehtii olla laspiensa kanssa?
mulla on kokemus että yh-lapsi kaipaa sitä vanhempaansa vielä kovemmin, vanhemman täytyy tavallaan venyä kahdeksi... itse oon ajatellut ruveta tekemään o4 päivän työviikkoa, koska musta mun lapsi (ja mulla on vaan yksi!) on niin pieni vielä (taapero) että tarvitsee äitiään enemmän kuin 2 päivää viikossa... en edes enää jaksa siivota viikolla hyvä kun jaksan laittaa ruokaa, tiskit ja vaatteet ja koti on kaaoksessa...en kyllä ymmärrä. onneksi on varaa pyytää siivoja avuksi 2 kertaa kuussa, siltikin on sotkuista. miten muut ovat tämän ongelman ratkaisseet?
Tämän ketjun alkuperäisen viestin kirjoittaja kertoi olevansa väsynyt tilanteeseensa. Mistä tiedätte, miten kovin hän on yrittänyt??!! Yrittäkää nyt hyvät yrittäjät ja yrittäjien tukijat hieman miettiä, minkälaisen viestin annatte. Tiedättekö hänestä tarpeeksi leimataksenne "veteläksi"? Kaikilla vaan kertakaikkiaan ei asiat suju yhtä sutjakkaasti kuin toisilla, ehkä heillä on eri arvot elämässä. Se ei tee heistä huonompia ihmisiä. Kannustakaa, älkää tuomitko!
Edelleen Sinulle, yh, työssäkäyvä ja yrittäjä, sanon: Olen iloinen puolestasi, en kateellinen. Uskon, että tuohon tilanteeseen pääseminen vaatii voimia, panostusta, sisua... Silti en sanoisi toiselle että "sinussa on jotain vikaa, koska et ole menestynyt yhtä hyvin kuin minä". Valitsemasi sanat antavat sinusta häikäilemättömän pyrkyrin kuvan.
antavat sinusta sangen kateellisen kuvan.
Toinen valittaa sitä ettei asiat mene putkeen....
Ja kun tuossa yrittäjä sitten kertoilee millälailla ne paremmaksi saisi, ja antaa monia hyviä neuvojakin myös, niin sitähän ei sitten sujaita, vaan heti on se jolla paremmin menee häikäilemätön pyrkyri.
Kyllä on katellista porukkaa. Ja asiallisia neuvoja ei osata ottaa vastaan. No siitä kai ne ap:n/kaltaisien ongelmat alun lähtöisinkin sitten juontaa.
Ymmärrystä kun ei kellekkään voi lisää ammentaa.
voi taivas! menestyjästä tuntuu varmaan pahalta nuo kaksi sanaa. anteeksi. todella. miltä mahtaa tuntua alkuperäisestä kirjoittajasta, kun hälle sanotaan "kyllä sussa jotain vikaa täytyy olla.."?
ELÄMÄMME EIVÄT OLE SAMANLAISIA.
Lyhyen kirjoituksen perusteella on väärin tuomita toinen pyriksi kyllä. Ellei ko kirjoittaja olisi aloittanut tekstiään sanomalla, että alkuperäisessä kirjoittajassa täytyy olla jotain vikaa, en olisi tekstiin tuollaista "sammakkoa" päästänyt. Mutta onko hänellä siis oikeus tuomita ap "luuseriksi" (sinussa on jotain vikaa) lyhyen kirjoituksen perusteella? Oikeus tehdä niin, koska on "menestyjä".
Luuseriksi, ainoastaan neuvottiin miten elämän ehkä saisikin muuttumaan parempaan päin. (hyvä tarkoitus)
-Yrittäjä myönsi ainoastaan sen että alkuperäisessä on "jotain vikaa", --Sen toki ollessa ilmeistä, koska alkuperäinenkään ei elämäänsä tyytyväinen ollut.
Eli ei mitään syytä vetää herneitä nenään, molemmathan oli asiasta samaa mieltä.
Siitä miten ed. mainitut asiat oikeuttaisivat täysin tuntemattoman yrittäjän herjaamiseen pyrkyriksi, ei oikeustajuni todellakaan käsitä.
Tiedän tunteen, se itkettää. Itke pois niin kauan kuin itkua riittää, vedä sitten syvään henkeä ja katso ulos auringonpaisteeseen. Sinun hetkesi tulee vielä. Varmasti.
Olen kahden lapsen (ala-asteella ja päiväkodissa) yh, teen osan vuodesta töitä ja osan vuodesta olen työttömänä. Minulle on tarjottu ympärivuotisia töitä ja vastuullisempia tehtäviä (nyt teen juuri mainitsemiasi hanttihommia), mutta olen kieltäytynyt ottamasta niitä vastaan, koska tiedän, etten jaksaisi ilta- ja viikonlopputöitä. Työputken ollessa päällä herään viideltä aamulla ja tulen kotiin viideltä illalla... sitten on ruuanlaittoa, pyykkiä, läksyjenlukua, pesua ynnämuuta ja sänkyyn on pakko päästä ajoissa, että jaksaa taas nousta. Olen onnellinen, kun työputki loppuu ja saan hetken hengittää. Tuloni ovat pienet ja siis työttömyyskorvaus vielä pienempi... ja kun olen töissä, asumistuki pienenee ja päivähoitomaksu nousee, bensaa kuluu matkoihin, eikä ole aikaa tehdä edullisempaa kotiruokaa... Silti palaan aina mielelläni töihin, ja olisin kai onnellinen ympärivuotisesta vakituisesta työsuhteesta. Se toisi varmuutta. Ja mikä tässä yhteiskunnassa niin tärkeältä tuntuvaa: arvostusta. Me työttömäthän olemme vain laiskoja yhteiskunnan varoilla eläviä... Noh joo.. itse olen tehnyt töitä 15-vuotiaasta alkaen lukion ohella, joten olen kyllä veroja maksanut.
Viime aikoina olen taistellut itseni kanssa siitä, mitä oikeastaan pitäisi tehdä. Alunperin olin ajatellut tosissani hakea "järkevämpää" työtä, kun saan nuorimmaisen koululaiseksi asti. Siihen on vielä puolitoista vuotta. Nyt kuitenkin harrastan työttömänä ollessani sellaisia asioita, joilla voisin myös tienata. Ongelma on siinä, että jos perustan yrityksen paikatakseni työttömiä kausia vuodessa, minulta otetaan oitis pois työttömyyskorvaus. Eli jos yritysideani ei toimikaan, jään tyhjän päälle. Se pistää miettimään... ja miettinyt olenkin. Välillä olen intoa täynnä ja ottamassa yhteyttä yritysneuvojaan ja välillä piehtaroin masentuneena itsesäälissä. Aikamoista aallokkoa ja stressiä on yksinhuoltajan arki, ainakin näin köyhän sellaisen....
En tiedä millaista työtä haluaisit, mutta olen varma, että se löytyy vielä :) Muista, että "Aloita aina uskomalla unelmiisi" ja että "Kaikki minkä on tarkoitus tapahtua, tapahtuu, kun on oikea aika". Tsemppiä sinulle kasapäin. Jos haluat kirjoitella, olen tässä :)
Joko alat "kiusaamaan" lasten isää tai hankit jonkun reppanan nurkkiin pyöritettäväksi ? ?
Elämä potkii päähän joskus vähän enemmän, joskus vähemmän.
Itse olen ollut jo 1,5 vuotta työtön,en omasta tahdostani vaan sairauksien.
Minä olen kahden ihanan pikkutytön yh äiti.
Rahat on tiukoilla aika usein,kirppiksiä kierretään ja keittoja syödään.Mutta....
uskon, että aika jonka olen viettänyt lasteni kanssa on jotain sellaista ,mitä rahalla ei saa.
Olen kokenut myös sen ajan kun olin töissä,
lähdin toisina päivinä aamulla viideltä,ja vastaavasti tulin vasta puoli yhdeksältä illalla toisina päivinä.Jouduin käyttämään tarhan lisäksi hoitajaa kotona,ei sekään herkkua ollut vaikka muutama euro jäi enemmän käteen.
Kyllä tämä elämä välillä väsyttää,mutta täytyy ajatella että huominen on parempi.
Ei yksinhuoltajana ole helppoa,mutta mielummin yksin kuin suhteessa mikä ei toimi.
Tsemppiä kaikille!
välttämättä, on myös meitä menestyneitä ja lapsensa yksin huoltaneita vanhempia olemassa.
Mutta ilmeisesti sitten hiljaisena vähemmistönä.
Jep, joskus tuntuu siltä, että negatiiviset asiat saavat enemmän julkisuutta. Eikös synnytystarinoistakin aina kerrota mieluiten niitä "kauhutarinoita" :)
Olen tällä hetkellä työtön (minulla siis "vakituinen määräaikainen" työ, olen alalla, jolla talvi aiheuttaa väkisinkin pienen katkoksen). Rankkaa on rahallisesti, mutta en valita. Olen tyytyväinen, että saan olla lasteni kanssa - keskitymme yhdessä olemiseen, emme rahan tuhlaamiseen. Kymppivuotias tyttäreni sanoi juuri jokunen viikko sitten "mukavaa tulla koulusta, kun sä olet täällä". Elämme vain vähemmällä kuluttamisella tämän ajan ja sillä selvä.
Mutta kuten jo aiemmin sanoin, olen miettinyt yrittäjyyttä kovastikin viime aikoina, enkä usko, että asia tulee haudatuksi. Juuri nyt ei ole vielä oikea hetki, mutta kohta saattaa olla :) Aikansa kutakin. Olen itse valinnut yksinhuoltajan tien, enkä ole katunut. Elämäni on paljon selkeämpää näin. Lapset ovat minulle elämässäni nyt se ykkösjuttu, koska kerran heidät olen maailmaan saattanut. Työ ja raha tulee vasta sen jälkeen. En koe, että olisin "syrjäytynyt", vaikka työssäkäyvät niin helposti ajattelevat ja meitä leimaavat. Tilanne on nyt tämä, aika kuluu, ja sitten tilanne on taas toinen :) Tsemppiä nyt kaikille yksinhuoltajille, niin toistaiseksi työttömänä oleville kuin menestyjillekin. Meitä on erilaisia äitejä - ja isiä - Pääasia on, että lapsemme saavat rakkautta. Rakkaus on aina rikkaus :)