Meillä on nyt kymmenen viikkoinne ihan älyttömän suloinen tyttökissa. Tämä peijooni on vain aivan mahdoton pureskelemaan meitä leikkiessään. Miten tällaista pikkuista voisi kouluttaa, vesisuihkauksellako?
pureskelu
pikku kisu
2139
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Juu. Meillä kakstoistaviikkonen ja kovasti opetellaan sitä ei sanaa. Kiellät ja katsot silmiin monesti ja jos ei lopeta niin sitten annat suihkauksen vettä kuonoon. Oppii samalla sen ei sanan ja tepsii myöhemmin pelkkä se eikin.
Ei-sana kovassa käytössä on vielä meilläkin, mut pikkuhiljaa alkaa oppia merkityksen =)
Mä huomasin kollini kanssa et leikkiessä puremiseen ja kynsimiseen auttoi parhaiten kielto ja leikin lopetus siksi aikaa kun hoksasi lopettaa puremisen.
Toisaalta se kuuluu pentujen leikkiin saalistustaitoja opetellessa. Kädellä ei pitäisi pelkästään leikittää vaan aina jokin lelu tms. väliin minkä saa "tappaa".
Kissat tuntuvat inhoavan erityisesti huomiotta jättämistä. Mikä on kanssa hyvä keino opettaa, varsinkin kun meillä ainakin oli vähän aikaa sitten selvä uhmavaihe, jolloin oikein innostuttiin kommentamisesta ja kieltämisestä. Silloin ei auttanut kuin olla huomaamatta vaikka lempikukkaa tuhottiinkin..