On sitä hulluja ihmisiä aiemminkin tavattu, vaan ei niin hullua kun tämä kuronen. No, mustasukkaisuudessa on monta ihmistä tapettu, että tämä kurosen kirjoitteleminen on sinänsä harmitonta mustasukkaisen naisen kostoa.
Toki hänelläkin on oikeus yksilön vapauteen, vaan tulee kyseealaiseksi onko hän yksilö vaiko vain rahan ja ahneuden tavoittelija, No, kuitenkin on hänelaisilleen ihmiselle oikeus yksilön vapauteen.
Vapauteen jonka täytyisi olla pyhä ja jalo, en tiedä, eikä minulle kuulukkaan kurosen tunteitten purkaus. Ainut mitä voin yksilönä todeta, häpeä kuronen
Toki hänelläkin on oikeus yksilön vapauteen, vaan tulee kyseealaiseksi onko hän yksilö vaiko vain rahan ja ahneuden tavoittelija, No, kuitenkin on hänelaisilleen ihmiselle oikeus yksilön vapauteen.
Vapauteen jonka täytyisi olla pyhä ja jalo, en tiedä, eikä minulle kuulukkaan kurosen tunteitten purkaus. Ainut mitä voin yksilönä todeta, häpeä kuronen
Vastaukset 93
Vanhimmat
Samaa mieltä muuten kanssasi.
Nainen vm 53
myöten täynnä tätä joka paikasta silmille hyppivää kouhotusta. En ole vastaan, enkä puolesta kumpaakaan, mutta tavallisena suomalaisena alan jo kokea, että olen häirinnän kohteena.
Jos kukaan ei ole kiinnostunut koko asiasta, se vaietaan hiljaiseksi. Voi, kunpa se päivä pian koittaisi.
valtakunnallinen joukkohaukkuminen siihen osallistuville hyvän mielen sisällään?
sitä että Kuroskalla taitaa olla narsistinen luonnehäiriö, eikä kestä jätetyksi tulemista ilman kostoa.
Ei ihan tervettä touhua, vai mitä?
Ei kestä jättämistä ?
Kiitos vastauksestasi, olen täysin samaa mieltä, jokin narsitinen luonnehäiriö sen taitaa takana paistaa.
Mustasukkaisuus on paha sairaus, kerron sen kokemukseni kautta.
On hienoa kun vapautuu kaikesta siihen liittyvistä asioista. Jos kerehdin , esimerkiksi
sinua, ei se sinua satuta, vaan minua joka karehtii sinua.
Kaikkea Hyvää. Martti
En ajattele politiikkaa, sillä olen epäpätevä siinä.
Ajattelen ihmistä, ihmistä ja hänen käyttytimistään jos jonkin laisissa asioissa.
Tällä Kurosella mielestäni on mustasukkaisuutensa kanssa ongelmia. Ongelmia joita ei mielestäni ole ki4rjan väärtejä.
Sanoisinko, lunnehäiriä, ja paha.
Muistakaapa yksi tosiasia. Persoonallisuushäiriöinen ihminen ei itse löydä itsestään mitään vikaa. Muut ovat AINA syyllisiä hänelle tapahtuneisiin vastoinkäymisiin.
Kyseinen ihminen ei kaihda mitään keinoja, kostaakseen ihmiselle, joka ei käyttäydy hänen haluamallaan tavalla. Tällaiselle ihmiselle ei sanota EI. Hän rakastaa kaikenlaista huomiota, negatiivistäkin. Pääasia, että hänet huomataan. Ulkoisesti hän saattaa olla hyvinkin tyylikäs ja mukava. Mutta naamion takana on täysin toinen luonto, luonnonlapsella.
Hän rakastaa valtaa ja lehdistö on nyt hänelle vallanväline. Jolla hän hankkii julkisuutta, hintaan mihin hyväänsä. Eikä hän häpeä mitään.
aika viisas nainen. Hänellä on bisnesälyä.
Vaikka olisi kyseessä kuinka iso summa rahaa, kuitenkin se raha haisee kuin perskärpänen. Ei mustasukkaisuudella ja narsismisella luonteella saada aikaan kuin itselleen pahaa.
Rahan ahneus käy sietämättömäksi. Voi rahan ja maallisen vangeja.
Vaikka olisi kyseessä kuinka iso summa rahaa, kuitenkin se raha haisee kuin perskärpänen. Ei mustasukkaisuudella ja narsismisella luonteella saada aikaan kuin itselleen pahaa.
Rahan ahneus käy sietämättömäksi. Voi rahan ja maallisen vangeja.
Saakutti, tuo Kuroska vetää lokaan
koko naissukupuolen! Voiko raadollisempaa
käytöstä enää olla?
jokatapauksessa pyörittää sille ei voi mitään. Kuronen ottaa rahan kun sitä on tulollaan.
Miten tää mustasukkaisuuteen liittyy - kostoko kun tuli jätetyksi ?
..jokainen menee itse jos on mennäkseen.
Niin hän sen on, vaan en myysi omaa "äitäni" edes rahasta. Rahalla ei ole omaa tuntoa, muista se. Kaikkea Hyvää ja Kaunista- martti
vaan kipeästi rahan tarpeessa tai vaan rahanahne ja käyttää nyt tilaisuutta hyväkseen.
Painii samassa sarjassa kuin Fingerroos :P
Kiitos kun vastasit. Jos ei rahan tai maineen kipeä, niin sanoisin ihmisenä luonnehäiriöinen
jo tuolla aiemmin mutta en huomannut että olit ajatellut jo vielä aiemmin samaa asiaa. Tökkii niin pahasti nää selaimet.
aiempia kun niin pahasti taas hidastellut tämä "palvelu", kiitos Eniron.
vähän kaikki " paikat" Junia myöten joten johtuneeko pakkasesta :)
taitaa tämä Kuronen kaivaa omaa kuoppaa ,kukahan hänestä enää tämän jälkeen olisi kiinnostunut.Täytyisi olla melko itseensä kyllästynyt tyyppi,eihän sitä voisi tehdä mitään ettei tämä "kirjailija" kertoisi kaikkea ,tosin eihän häntä varmaan kukaan tavia edes kiinostaisi.
En tajua miksi hän kaataa puuta jossa hän itse on. Eli myy rahasta oman tunteensa. Ei tajua, ettei yksin raha onneliseksi tee. Narsitinen luonteenlaadun ominaisuus on itsekeskeisyys. Jos et tajua muita, niin et tajua muutakaan.
Sinulle toivotan hyvää Elämää, johon ei sisälly kielteisiä tunteita. Martti
rakkaus ei pakota mihinkään ja antaa vapauden elämässä.
Tietysti jos on selvästi valehdeltu,mutta?, rakkaus päästää tässäkin tapauksessa irti.Rakkaus haluaa vaan hyvää, vaikka se onkin kipeää välillä.
Olet kaunisti kirjoittanut, nöyrä kiitokseni sinulle. Rakkaudella tassa aina vaan kylvenemässä voitetaan. Aitoon Rakkauteen kuuluu yksilön vapaus, ehkä olen loukannut tässäkin tapauksessa Kurosta. Yksin vastaan siitä. kerran elämää suuremman Herran. Voi Hyvin . Martti
Tänään Esson baarissa poikkesi ohikulkumatkallaan eräs kansanedustajaehdokas, joka kertoi totuuden Kurosen tapauksesta. Kysymyksessä ei ole ollenkaan jätetyn naisen tunteisiin tai narsistiseen luonnehäiriöön liittyvä juttu, vaan Kurosen määrätietoinen temppuilu on normaalia vaalien alla tapahtuvaa poliittista kähmintää.
Tämän ohikulkijan mukaan koko kohun takana on sosiaalidemokraattinen puolue, joka on ollut takapiruna järjestelemässä kohukirjan julkaisemista. Kuronen paljastusten avulla sossut saavat hieman horjutettua Vanhasen ylivoimaista asemaa pääministeripelissä, jotta Heinäluomalla olisi edes vähäsen mahdollisuuksia. Tämän kansanedustajaehdokkaan mukaan sossujen vaaliorganisaation politrukit ovan kirjoittaneet tekstin sellaiseksi, että sosiaalidemokraattien kannatus saataisiin nousuun. Myös kirjan julkaisuajankohta on sosiaalidemokraattien märäämä.
Esson parlamentissa käsiteltiin tätä asiaa, ja pidimme tämä ohikulkijan kertomusta hyvin perusteltuna. Kurosen avulla sossut voivat hyvin siististi pistää kapuloita hallituskumppaninsa Kepun rattaisin. Näinhän sitä politiikkaa on aina ennenkin tehty.
Kuronen on "palkattu" viettelemään jo aluss. Ei se mitään rakastunu tai ihastunu. Saataa kans olla ett tää foorumi kans juoness mukana.
Mitään syytä ruveta yhtymään tuohon kansanedustaja ehdokkaaseen.
Kohun on saanut aikaan MEDIA, ei Susan Kuronen. Naisparka voi toimittajien piirityksessä pyytää armoa, ja siitäkin tehdään juttu ja lööpit ja taas lehdet revitään hyllystä, ihmiset tahtovat tietää mitä nyt paljastetaan.
Kohun kohteen pitäisi olla Matti Vanhanen, joka vokottelee netin kautta tyttöjä, lirkuttelee ja leikkii kunnes kylmästi hylkää. Vakisuhdetta ei etsi, tuskin siihen pystyisi, ja kumma ettei saa seuraa muuten, vaikka tapaa joka päivä ihmisiä ja varmasti on yksi tunnetuimpia suomalaisia.
Kuronen etsi tositarkoituksella elämänkumppania.
Matti oli liikkeellä pelkän miehisen tarpeen tyysytyksen vuoksi. Matille olis riittäny pelkkä "cami" mutt kävi sit niin että sattu ihastumaan kuroseen.
Capicco hyvä. Kiitos postistasi. En väitä, etä kyseessä voisi olla palkattu juttu, sen väitän, kuitenkin Kuronen on yksilönä mennyt tai ohjattu harhaan. Muista, minulla ei ole mitään tekemistä politiikan kanssa.
Kaikkea hyvää. martti
En tiedä politiikasta hölysen pölyä. Voit olla oikeasskin? En ajattele poliittisesti, vaan ihmisyyttä. Kuronen haluaa saada julkisuutta, ja julkisuuden tuomaa rahaa, raha joka haisee mustasukkaiseedella.
Huono on hävijäjä, syytä en moiseen tiedä muuta kun narsistisen luonteen laadun.
Voi Hyvin. Martti
hyvinhän sillä nykyisin pyyhkii. Kyll mää oon ihan varma siit ett täss juones on mukana jo alunalkaen "suuremmat foorumit".
hyvää Sullekkii:))
et osaa kirjoittaa täydellistä suomen kieltä?
Tulisiko sinusta ehkä runoilija tai muu kirjoitteleva kuuluisuus?
ei sull mitää ongelmaa oo tän tulkinnass.
Mää oon jo kuuluisa ett se sit siitä kuuluisaks tulemisest.
...jos kirjalla jotain yleensä saa. Kirjoittaja jää kyllä nuolemaan näppejään ja joutuu elämään tyhmyytensä vaikutusten kanssa läpi elämänsä.
Narsisti tai jokin muu vastaava lienee, koska ei ajattele edes lapsiaan. Harmittaa heidän puolesta.
Siitä olen iloinen, että ihmisten kannanotot olivat niin negatiivisia että yksityiseksi tarkoitetut tekstarit jäävät ainakin osittain julkaisematta. Meidän täytyisi useammassa asiassa (ja niitä on paljon) olla yhtä aktiivisia kuin tässä.
Täytynee sanoa, että kirjasta tulee myyntimenestys, nytkin tällä palstalla on niin kiinostuneita, oli sitten mitälaatua hyvänsä, mutta mielenkiintoa riittää, ja te luette tämän kirjan sanotte nyt ihan mitä vaan, ihminen on raadollisen utelias, jokainen lukee, minä mukaanlukien ja taas ihmetellään omaa tyhmyyttämme.. näinhän tämä toimii, ja me vedetään toimintaa kunnolla eteenpäin. piste
Kiitos kannanotostasi. Olet varmaan maailman menoa katselemassa neutraali tasolla. Oikein, olet ihminen joka kykenee katsomaan maailman menoa kokonaisuudesta katsoen, ei ainoastaan omaa napaansa tyydyttäen. Halun toivottaa sinulle kaikkea hyvää ja Kaunista. martti
...sä Martti oleT? Hauska vai ihan tosissas
Ensiksi ihmettelen hiukan, miten kukaan ei 'tällä' erää puuttunut otsikon/nikin sanomaan: "KURONEN naisena pöljä".
Vainko naisena pöljä??
Miten olisi otsikko: PÄÄMINISTERI miehenä pöljä?
Olisiko ollut 'vähemmän väärin' sanoa vaikka näin?
Miksikö:
Kelataanpa lähihistoriaa hiukan.
Anneli Jäätteenmäki, jonka pääministerin ura päättyi poliittisen urkinta skandaaliin.
Jokainen muistanee siitä ainakin ne surullisen kuuluisat faksit.
Muistatteko, mikä niistä fakseista teki niin 'tuomittavia', että Jäätteennmäki joutui eroamaan?
Kaksi pääsyytä olivat:
- Ne ko. tiedot oli hankittu materiaalista, jonka ministeriö nimennyt salaisiksi asiakirjoiksi. (Näin tehdään hyvin paljon asioissa, jotka koskevat ulkopolitiikkaa ja puolustuspolitiikkaa ja ennenkaikkea siinä vaiheessa, kun asiat ovat keskeneräisiä).
- toinen syy, vielä raskauttavampi, oli hänen uskottavuuden menetykseen se, että hän käytti(vuosi) salaisten asiakirjojen tietoja vaalitaistelussa puolueensa ja henkilökohtaisen voiton saavuttamiseen.
Pelkistetysti sanottuna:
Hänen moraali ja etiikka ei ollut asema = pääministeriys, huomioon ottaen sillä tasolla, kuin tehtävän vaatimukset asettivat hänet henkilönä.(keinot joita hän käytti sen saavuttamiseksi)
Riksosyytettä hän ei saanut, joten hänen tekonsa oli rikkomuksena vähäinen, mutta moraalisesti erittäin 'alhainen'.
Entä Matti Vanhanen?
Hän tuli ko, jupakan jälkeen suuresta tuntemattomuudesta suomen politiikan ykköshenkilöksi ja korostetusti painotettiin häntä perhearvojen kunnioittajana, raittiina harkitsevana rauhallisena perheenisänä.
Kysyn, onko hänen esiintulleet naissuhteet ja tapa niihin hakeutua ja niistä irtautua, kuinka vastannut sitä henkilöä, joka lähtötilanteessa oli?
Miten on käynyt hänen statuksen/imagon?
Muut voivat vastata siihen toki omista lähtökohdistaan?
Henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että hän ei ole osoittanut, a) uskollisuutta, joka on yksi tärkeimpiä rehellisyyden ja luotettavuuden mittareita.
b)Hän ei ole myöskään osoittanut sosiaalista 'osaamista' kohdalleen sattuneiden naisten suhteen.(eihän Kuronen ollut ensimmäinen eikä edes toinen lyhyen ajan sisällä. Oli jo ennen asumuseroa esiin tulleita 'naisseikkailuja')
c)Mikä on Vanhasen asenne naista kohtaan?
Onko korrektia käytöstä: avioliitossa uskottomuus?
Onko korrektia käytöstä? Mennä Virallisessa kokouksessa aamuyöstä useaksi tunniksi ja vielä silloin avioliitossa ollessaan Tanja Karpelan hotellihuoneeseen?
Onko korrektia käytöstä? Katkaista parisuhde tekstiviestillä?
Onko korrektia käytöstä? Lähettää Timo harakan tv- lähetyksessä esiintyneelle Susan kuroselle tekstiviesti, jossa pääministeri kyseenalaistaa Kurosen sairasloman 'tarpeellisuuden', kommentoimalla, että 'et ole kuitenkaan niin sairas, ettet voi olla ko. ohjelmassa mukana'.
Tähän viimeiseen lisään omana mielipiteenä:
Se ei ollut pelkästään epäkorrektia, vaan osoitti suurta typeryyttä, koska:
- Kyseinen ohjelma ei ollut suora lähetys, ja sen nauhoituksen aikaan Kuronen ei ollut vielä sairaslomalla.
Eikä ole kenenkään, ei ainakaan politiikan ykköshenkilön arvovallan kannalta harkittua saati viisasta mennä arvostelemaan lääkärin antaman sairausloman 'tarpeellisuutta'.
Lisäksi siksi, että 'harkitsevan' ja 'älykkään' pääministerin pitäisi tietää, ja vieläpä tuoreesta kokemuksesta, että myös tämä tekstiviesti on 'yhtävarmasti lööpeissä, niinkuin myös aiempi erotekstiviesti.
"Onko järkee vai ei", Sopii kysyä nyt, tai ei koskan?
Siinähän se tuli kaikki sanotuksi mikä minunkin oli tarkoitus sanoa. Käsitykseni sinusta alkaa pikkuhiljaa muuttua ja pelkästään myönteiseen suuntaan.Eri juttu sitten onko hienolla puheenvuorollasi mitään vaikutusta? Fanaatikkojen kanssa ei keskustella.
Kylläpä viha keskustaa kohtaan on kova. Ja vielä aikuinen mies sortuu tuollaiseen. No, tämmöisiä fanaatikkojahan riittää, valitettavasti.
ps. tuleeko koskaan mieleesi, että asiat eivät ole aina niin, kuin lehdet kirjoittavat tai joku kertoo yksipuolisesti niiden olevan?
Kun luin pitkän Vanhasta ja Jäätteenmäkeä parjaavan kirjoituksesi, niin käsitykseni vain vahvistui siitä, että eilen Esson baarissa jutujaan kertoillut kansanedustajaehdokas taisikin paljastaa ihan oikeaa tietoa. Me essolaiset kyllä aluksi luulimme hänen laskeneen leikkiä, mutta kirjoituksesi sai minut toisiin ajatuksiin.
Ei edes sen kummempaa tunnelatausta.
Ihmettelen kyllä, mikä tekee pääministeri Vanhasesta sellaisen kultin, jonka 'tekemiset' naisia kohtaan saavat siunauksen, ja jotka 'sotivat' vielä luterilaiseen arvomaailmaan pohjautuvaan yhteiskunnan arvomaailmaa vastaan.
Ei kukaan, ainoakaan "pääfeministestämme" ole julkisuudessa ottanut kantaa suomen korkeimman poliittisen vastuunkantajan arvomaailmasta ja etiikasta, aviomiehenä, "seurustelukumppanina", kuten uskottomuus ja sosiaalinen kyvyttömyys hoitaa parisuhdeasiat edes välttävän korrektisti, naista kunnioittaen. (esimerkkinä tekstiviestit, avioliitossa olevan miehen aamu-yölliset vierailut yksin hotellihuoneessa olevan naisen luokse ym.ym.)
En ole fanaatikko alkuunkaan, ja olen poliittisesti sitoutumaton. En ole myöskään 'aktiivi' missään järjestössä.
Haluan kuitenkin toimia tasa-arvon puolesta ja myös katsoa asioita useammalta kannalta, sekä kyseenalaistaa perustellen asioita, jos tunnen sen olevan tarpeellista.
Se, mitä tulee Jäätteenmäen syrjäyttämiseen ja siihen johtaneisiin tekemisiin, ovat 'riittävästi' todistettuja faktoja, joita en kyseenalaista.
Jäättenmäki, koulutuksensa antamin eväin, olisi haastanut vastapuolen oikeudelliseen vastuuseen, jos asia ei olisi pitänyt paikkaansa.
Siinä mielessä hän oli järkevä, ajatteleva, ettei polttanut siltoja ympäriltään, ja voi siten jatkaa myös poliittista uraansa.
JK. Eikö kirjoitukseni nimenomaan ollut "yksipuoleisuuden" vastainen kannanotto, eikä päin vastoin?
Vielä, niikuin keskusteluun pitäisi aina kuulua, esitin niille perusteluja, miksi olen mitäkin mieltä.
Kirjoitukseni kaksi perusasiaa olivat:
Ihmetys, miksi ei, edes feministit ole ottaneet M. Vanhasen käytökseen kantaa? Varsinkin, kun hänen piti olla esimerkillinen perheenisä, kenen tahansa tavallisen ihmisen "idoli"!
Kerrankin feministeillä olisi ollut "lyömäaseeksi" todella mahtava ase, saada sovinistinen käytös paljastettua myös valtakunnan ykköshenkilön kautta ja saada se valtakunnan mediassa kattavasti esiin?
Toinen asia oli tuoda esiin, että eipä taida Susan olla juuri 'mattia' pöljempi.
Sitten sinun vuorosi!
Kerroppa kaikki ne puuttuvat totuudet, joita ei kirjoitukseni sisältänyt tai 'totuudet', jotka kirjoituksessani ei pitäneet paikkaansa?
Entä ne 'totuudet', jotka sinä tiedät: Vanhanen vs, Kuronen?
jk. Tai se totuus, perusteet mielipiteellesi,miksi pidät minua fanaatikkona.:))
No tämä viimeinen oli vitsi!
parjannut, en ainakaan tarkoituksella.
Vanhanen on hyvä poliitikko, siitä ei ole epäilystäkään.
Mutta sovinistin piirteet hänestä kyllä löytyy ja se ihmetyttää, kun siihen ei kukaan ole puuttunut.
Jäätteenmäki on henkilönä lähinnä Paavo Väyrysen koulukuntaa, joka ei sen paremmin häpeä eikä lannistu mistään eteentulevasta arvostelusta tai muusta takaiskusta.
Siinä mielessä Väyrynen/Jäättenmäki ovat esimerkillisiä.
Tavat, joilla he politiikkaansa toteuttavat, ei vain ole minulle mieleen.
Vanhanen taas poliitikkona hoitaa toteutuksen aivan hienosti, mutta hän ei ole kovin suuri ajattelija eikä visionääri, mikä on myös yksi tärkeä ominaisuus.
Mikä ihme osoittaa Vanhasen olevan sovinisti? Minä ainakaan en ole kuullut hänen suustaan yhtään sellaista lausuntoa, jonka voisi tulkita sovinistiseksi.
Kaikki palstalaiset varmasti ymmärtävät sen, että reissuhommissa olevalle miehelle tulee työmatkoilla monesti eteen tilaisuuksia, joista on vaikea kieltäytyä miehistä kunniaansa menettämättä. Nämä pienet seikkailut ovat jokaisen yksityisasia, eikä niitä ole tarkoitettu jokaisen kaduntallaajan tietoon.
Pääministeri Vanhasen tapauksessa valitettavasti kohdalle sattui sellainen nainen, joka ei ymmärtänyt ollenkaan pelin luonnetta, vaan tosikkomaisesti yrittää nyt tehdä jutulla rahaa. Näin yksinkertainen nainen ei sovi ministeritason miehen seikkauluseuraksi. Todelliset ammattilaiset osaavat pitää "mölyt mahassaan".
Me essolaisetkin ymmärrämme sen, että kaikista Esson baarin takahuoneessa tapahtuneista asioista ei ole viisasta laverrella julkisesti. Sihteerimme Suhina Lempikin on varmasti nähnyt ja kokenut yhtä ja toista, mutta hän älyää pitää asiat omana tietonaan. Lempin kaltainen viisas nainen onkin hyvin suosittu myös paremmissa piireissä.
Kun en ole poliittisesti aktiivinen, en puutu kirjoitukseesi siltä osin. Enkä ole feministi vaikka nainen olenkin. Siksi varmaan en pidä Mattia sovinistina, hyvin harvoja miehiä yleensäkään. Tekstistäsi puuttui se totuus, että ehkäpä nämä jutut ei olekaan niin kuin niistä on kerrottu. Ei sen kummempaa. Yhdeltä taholta julkisuudessa reposteltuna ne eivät välttämättä ole totuus. Ja pöljiä ovat molemmat, Matti kun haksahti naiseen ja Susan kun jatkaa ja jatkaa... hävettää ei muuta, näin naisena. Tämä tästä, en jaksa vouhkata enempää :)
ps. fanaatikkona pidän innokkuutesi takia noin tarkasti luetella poliittiset ja muutkin seikat.
Kirejoitat hyvin. En ota tässäkään tapauksessa poliittista kantaani. Sillä en ole politiikko. Ainut asia joka minua hiukan askarettuaa, on se, miksi nainen, tai mies julkee kirjoittaa joistakin pahaa.
Vaikka Jätteenmäki on naapurikunnan asukas, en pidä hänen käyttäytemistään, suuri valhe koko akka.
No, maailmassa valheita riittää. Viittaan W. Saakespearen sanoilla:
Työt kehnot ilmi saa vaikk' yllä niiden lepäis koko maa.
Hyvaa ja Elämänmyönteistä elämää sinulle.
Martti
kuuluut.
Sovinistisia ovat ollet eräät hänen toimintatapansa naista kohtaan, eikä vastaan sitä kuvaa joka häneen yhdistettiin kun hän tuli Jäätteenmäen tilalle ja astui parrasvaloihin.
Kaikki palstalaiset: älähän sentään yleistä, vaikka olet "yleismies".
Kovin moni parisuhteessa elävä ei halua, että puoliso pettää, oli kyse reissutöistä tai muusta pettämisestä.
Jk. Eihän puheet tai ajatukset ole useinkaan niin pahoja kuin teot, joita tehdään.
Joku saattaa sanoa 'surmaavansa toisen' tai ajattelevan, että niin tekee, ja joku toteuttaa sen.
On eri asia toteuttaa ja tehdä aisoita, kuin varsinkaan tässä tapauksessa se, ettet ole kuullut hänen puhuvan *sovinistin suulla'.
minunkaan mielestä pääministeri ole pahimman pään sovinisti, mutta hänen pitäisi tietää paikkansa ja arvonsa maan politiikan ykköspaikalla, sekä sen, että hänen toimintansa on suurennuslasin alla.
Siinä mielessä hän on vähintäänkin yhtä 'pöljä', kuin aloittajan mielestä "KURONEN naisena pöljä".
Minä taas pidän itseäni ainoastaan 'analyysejä' tekevänä rivi-ihmisenä, jolle perustelu ja taustojen esiintuominen on tarpeellista, mielipiteeen painoarvon vuoksi.
Minusta fanaatikko ei piittaa toisten argumenteista vaan hänellä on vain yksi ainoa ja 'oikea'tapa kokea ismiä.
Minä mielelläni otan vastaan perusteltuja vastaväitteitä, enkä ole pahoillani, jos huomaan, että olen hakoteillä omien perustelujen sisällöstä/'kestävyydestä'.
Eikös tieteellisesti perusteltu teesi ole fakta siihen asti, kunnes tulee joku, joka perustelee edellisen faktan paremmin ja sillä totuudella edetään aikansa? jne..?
osuit naulan kantaan!
Jos joku on käyttäytynyt pöljästi, on se ollut Matti
itse.
Tuolla eräällä palstalla joku arvosteli Susanea, että pitäisi otta vastuu itsestään ja lapsistaan.
Aivan saman sanon Matin omista naisseikkailuista.
Kyllä pääministeritasolla olevan ihmisen täytyisi pystyä hoitamaan ihmissuhdeasiat muuten kuin tekstiviesteillä.
Ehkä jotain kuvaa antaa elämästäni lehdet, jotka ovat matkan varrella kotiin tulleet.
Pellervo, Maaseudun tulevaisuus, Kone-viesti, Keskisuomalainen, Hesari, Aamulehti.
Tekniikan maailman, vauhdin maailman, Urheilulehti, Suomen Kuvalehti.
Tällä erää ainoastaan Ammulehti ja Suomem Kuvalehti.
Vaimolle Apu, Kodin Kuvalehti, sekä "jokaisen" kaupan jäsenlehdet.
Iltistä tai Ilta-sanomia ei kaupasta osteta.
Vaikka yrittäjänä olen toiminut -83, en ole edes yrittäjien paikallisjärjestön jäsen, olen aina karttanut yhden aatteen yhdityksiä ym..
Olen muuten sitoitumaton, paitsi avioliittoon ja lapsiini.:)
Järkee Vanhasella.
Ei kuROSKALLA.
Järkeä lopettaa moinen liitto,vaikka alkoikin
vaimon jo asuessa muualla.Kaiken maailman haastattelut olivat typeriä;häät haaveena jne.Muutaman tapaamisen jälkeen.Hyvä,että Vanhanen
tajusi erota.
Vanhanen onkin oikeassa poliittisista syistä, ja Kurosta pitää kurmuuttaa siksi, että hän vaarantaa Keskustan uskottavuutta vaalien alla.
Tyhmästihän Kuronen menetteli ja menettelee, mutta ei Vanhanenkaan viisaasti tai fiksusti toiminut.
varmasti SK:hon tutustuessaan todella ihastunut.
Jokainen näyttää suhteen alussa itsestään parhaimmat puolensa ja ihastunut ihminen ei aluksi näe toisessa mitään vikaa.
Vaikka on kysymyksessä pääministerismies, niin hänkin on ihminen, hän on mies jolle ehkä tuli avioero täytenä yllätyksenä, sinä emv olet elänyt täydellisessä avioliitossa, sun on helppo sanoa mitä miehinen mies tekee ja on ja ajattelee.
Minä olen elänyt avioliiton helvetissä, itse olen ihan mukava nainen, mutta en halua enää tutustua läheisesti miehiin, olen pettynyt monta kertaa.
Olen silti onnellinen, minulla on lapset ja lastenlapset, ihania ystäviä (jotka koko ajan yrittää löytää mulle miesten miestä, onnistumatta)
Jos mulla olis sunlaisesi mies, en olisi eronnut ja olisin onnellinen ja jos Matilla olis ollut mun laiseni naisystävä, ei olis ollut lehtihaastatteluja ilman lupaa ja erokin olis päättynyt no comments.
Kyllä pääministeri tuntee ja on hekilönä aivan "normaali" mies.
Tämän ketjun kirjoittelussa vain oli sellainen yhkisuuntainen henki, että vain ja ainoastaan SK. on toiminut pöljästi.
Halusin vain ja ainoastaan kääntää mitalin toisen puolen esiin ja perustella, että pöljästi toimi yhtälailla MV:kin.
Eihän tämä ko. suhde ollut MV:n ensimmäinen naissuhde, joka tuli ilmi.
Ja ensimmäiset jukitulleet suhteet tapahtuivat jo silloin,kun MV/MV:set olivat aviopari.
Näiden asioiden esille ottaminen oli mielestäni siksi tärkeää, että saadaan myös MV:n aiempi käyttäytyminen näissä asioissa mukaan, sillä se antaa myös hänestä sellaisen viestin, että kyse ei hänen kohdaltaan ollut ydestä ainoasta suhteen hausta, vaan öinen hotelliseikkailu ja aiemmat tekstiviestit 'matkalla' tapaamalle naiselle ei ole harkitsevan ja perhearvoja kunnioittavaan miehen 'normaalia' käytöstä. Vielä kun hänet nimenomaa esiteltiin 'kansalle'.
Jk. Herättääkö muuten kenenkään mielessä mitään ihmettelyä, Tanja Karpelan valinta aivan "noviisina" kulttuuriministeriksi?
Hänhän sentään oli 'sopivasti' ollut MV:n objekti ja 'mielenkiinnon kohde'?
En seuraa hirveästi politiikkaa, mutta käsitykseni on että vaaleissa saatu äänimäärä merkitsee jotain ministerinsalkkujen jaossa, ja nykyisellä kulttuuriministerillä on yritystä hoitaa pestiään, toisaalta hänen kyynärpäät ei ole vielä tarpeeksi terävät ja hänellä on vielä enemmän näytettävänä kuin esim. jollakin karvaturpaisella hienostosuvun perillisellä.
"karvaturpa" on hallituksemme ansioituneimpia ministerejä, ja kovin kunnioitettu ympäri maailmaa.
häntä, toki tiedän hänen ansionsa ja kansainväliset meriitit, tarkoittamani henkilöt ovat "kuvainnollisia", eivätkä ministereitä.
oikaisit väärinkäsitykseni.
Olisinhan voinut suuttua,
ja mustaksi muuttua.
(jos vielä sanonta sallitaan)
Ilman sinun asiallisia kirjoituksiasi, tämä palsta olisi turha. Kiva lukea järkeviä juttua. Varmaan muutkin ovat kyllästyneet niinhin asiattomiin kommetteihin, joita heitellään. Toivoisin, että löytyisi muitakin, joilla on asiallinen mielipide perusteluineen. Ärsyttää joskus, että vaivaudutaan kirjoittamaan vain joku alatyylinen sana. Ihan sinun takiasi kannatta avata sivu, kiitos.
ei rahasta rakkaudellaan...
Olisiko niin, että Kuronen aavisti tulevan ja antoi "hempeät haastattelunsa" tarkoituksella, kun tiesi suhteen päättyvän...
Sitten olikin jo helppo kertoa, kuinka Matti jätti "kylmästi ja yllättäen"?!
Rakkautta ei voi väkisin valjastaa, jos se on mennäkseen - on sen annettava mennä.
Luulisi eronneen naisen tuon asian jo ennestään tietävän!
Kuronen tekee itsestään suuren pellen ja pellejä ovat kaikki häneen samaistuvat!
Rakkaudella ei ole mitään tekemistä tällaisten "suhteiden" kanssa :(
En muuta osaa sanoa, en ole minkään ouolueen jäsen, jos semmoinen puolue joskus tulee, kuin aito ihmisten aito puolue joka RAKASTAA aidosti läimäistään, niin olisin heti sen puolueen jäsen.
Mustasukaisuus on alue jota ei järjellä kykene selvittämään.
Kaikkea Hyvää ja Kaunista Sinulle. martti
ensteks ja Matti sitten onnettomuudekseen hänet bongasi?
Elikkäs hänel oliollu jo haku päällä ja tahtos miehen.
Innostu hirveesti ku itte pääministeri alkas ottaa yhteyttä, ja näi kävi. No minkäs sil voi jos mies tajuu olleensa ahneen tollon kans ja haluu panna välit poikki.
Mä olen sitä mielt, ettei ihmisest saa kukaa kirjottaa mitä tahans, nostasin oikeusjutun.
Kuin kosto voi olla harmiton? Ja vaik kuin sen kirjas kirjottaiski, nii toisel osapuolel on ain oikeus puolustautua. Kyl tää Susan on munki mielest aikas pöljä.
Olet kirjoittanut kauniiseen sanoiilla. Sinusta tulisi hyvä unonkirjoitaja, usko pois.
Kirjoitit : Kosto voi olla harmiton? Liikumme siinä alueella jolloin kosta voi tulla omaan nilkkaan.
Kannustan sinua kirjoittamaan.
Kiitos sinulle . ja muista vain kirjoittamalla oppii kirjoittamaan, kuin puhumalla oppii puhumaan.
Voi hyvin. Martti
mitähän se Matti siellä sitten teki, eikö ollut naista jahtaamassa ittelleen.
Jos Matti on kerran niin hyvä ja luotettava ihminen,
miksi pitää netistä naisia haalia?
Ei taida kukaan enää muuten huolia noitten sekoilujen jälkeen.
Kuka sitä haluaa tulla jätetyksi tekstiviestillä?
se että heittää sentään tekstiviestin, parempi se kun ei mitään. Mitä sitä turhaan tarvii tulla siihen nokan eteen selittelemään että hei, nyt jäät ku nalli kalliolle?
Ihan hyvä tapa tehdä just niin ku Masa: Tämä on nyt tässä! Siitä pitäs jokaisen tervejärkisen ymmärtää ettei homma toiminut molemminpuolisesti. PISTE.
päättää ettei homma toiminut molemminpuolisesti.
Suhteessa on aina kaksi minun tietääkseni.
Sekö on demokratiaa, paremminkin monarkiaaa.?
Tuo kuvastaa juuri miten tätä maata johdetaan.
Aivan tyypillistä poliitikoille, koko ajan vaan oman edun tavoittelua.
Totta helvetissä homma ei toimi molemminpuolisesti silloin jos vaan toinen on tyytyväinen ja toinen ei?
Ei kai Masakaan olis lähteny jos se olis ollu suhteeseen tyytyväinen?
Ei mitään järkee alkaa vatvomaan jos haluaa irti suhteesta. Kerro nyt demokraatti, miks helkutissa pitäis? Vai aattelitko että kaikki alkaneet suhteet pitää säilyttää että saatais parisuhde-hoitajille töitä?
jos kuronen ei olis alkanu sitä juttuu puida julkisuudess ? Jos niiden suhteeseen NIIN paljon liittyi intohimoo nii kai matti olis kohta alaknu sitä takas kaivata, mä luulen.
olla harmiton, siin eka sana oli sama kuin=kuinka. Mut mul on yks ja hailee jos sä et ymmärrä, tää ny ei oo mikkä kielioppitunti.
Tarkotus oli saada tietoon, ett tän Susanin tiedot oli siin deitis ollu jo näytillä.
Suomi ei ole mun ensimmäinen kieli, förlåt. Pakkofinskaksi täs nyt kirjotan.
Olen Britt-Marie en Martti, terveisiä sin Nådendalin täält Åbosta.
Onnekseni en ole syntynyt turunseudulla, jossa kirja kieli on luvattoman kaukana suomenkielestä.
Te osaatte sanoa, hän, vaikka pitäisi sanoa tuo, tai jotakin sinne viittaavaa. Anteeksi vaan, en nyt tarkoita sinua. Turun liikenne on narsista, eivät kait ole ikinä ajaneet hesassa.
Harmiton sana on se ilmaisumuoto kun ihminen kertakaikkiaan on harmiton. eikä siihen kuulu kuinka enepää kuin kun sanakakaan.
Hyvää päivää sinulle, martti
Enpä usko. Suomen pääministeri on viisa mies, varmaan on harmissaan kun joskus on tavannut tämän sekopää naisen, neinen joka käyttää nimenään Kuronen.
Minulla ei ole pölitiikan kanssa mitään tekemistä, syystä kun en edes äänestä. Vaan olen minäkin ihminen, ja herkkä on luonteen laatuni. Ihan samalla tapaa olisin reakoinut jos mies olisi tehnyt vastavaa, kuin Kuronen.
Kaikkea Hyvää ja Kaunista sinulle. martti
nii sit sun pitäs kyll olla ihan hissukseen. Ei kantsi valittaa jos ei ton verran viitsi vaikuttaa.
Mää en olis kyll tehnyt vastaavaa jos joku nainen olis mulle tolleen tehny. Oikeestaan mää en olis ees päästäny suhdetta naisen kanss noin pitkälle.
Hyvät ja kauniit sulle kanss !
Capiccio, ilmeisesti nainen? Kirjoitit minulle, Ja nuista sinulla on yksilön vapaus kun minullakin. Sen täytyy olla pyhä ja jalo, ei siihen kukaan väkivalloin sttua saa.
Kun ajattelen miehenä VANHASTAM TULEE MIELEENI HYLÄTTY NAINEN, JOKA HALAJAA KOSTOA, EI TAJUA, ETTÄ LOPUKSI KOSTO TULRR OMAAN NILKAAN. Voi Hyvin, sib' ystäväni- martt9
tottakai ymmärrän, että jos suhde ei toimi molemminpuolin se lopetetaan.
Kysymys on siitä, että silloin aina käydään keskustelut asiasta eikä suinkaan toinen vaan kylmästi TEKSTARIN välityksellä.
Luulisi että edes KEPULAISELLA On sen verran sivistystä varsinkin kun on pääministeri.
Siitä TEKSTARISTA tuossa jupakassa on ollut koko ajan kysymys eikä suhteen päättymisestä.
TÄMÄ OLI TÄSSÄ NYT!
Olen han minä hssukseen. Vai voitko sanoa, että olen kurkkusuorana huudekellut jonkin puolueen perään. Olen eppäpoltinen ihminen. Elän jokaisen päivän kerrallaan, Maailma muuttuu vain ei hminen,
eHKÄ, TOIVOISIN TAPAAMISTA SUOMMEN MERKEISSÄ.
OLET IHMISENÄ MUKAVA,
Tervyeisin; nartti
päivää ja sit mä teen kans vain kaiken oleellisimman, eiks se niin hyvä oo.
Sä oot kan mukava vaik sit piilovittuiletkin
lattelin
på finska?
#######################
Kustantaja jätää julkaisusta pois noin sata Vanhasen lähettämää tekstiviestiä koska 'yleisön' reaktio on ollut niin rajua.
(oma arvio on: Jätetään vielä 'ässiä' hihaan, että voidaan jatkaa paljastuksia myös myöhemmin)
En tiedä eikä minulle kuulu kirjan julkaiseminen. Vaan se ninua ärsyttää kun nennän yksilötapauksiin.
Eikö sattumia sellita, jos olisi tämä kuronen seudustellut minun kanssni niin tuskain takia kirja olisi jäänyt kirjoittamatta,0
Olet ihmisenä k
Nyt nähdään mieten tyhmyys? Nainen kuin nainen pistää pään pyörälle! Susan Kuronen on ihan yhtä hyvä vampittaja,kuin muutkin salarakkaat,joten eikö sitä saa mitä tilaa?
salarakas?
Mitähän hän on tilannut?
Tietääkseni alkoi seurustelemaan hyvässä uskossa kuten varmaan sinäkin olet tehnyt aikoinaan.
Siis kumi on laittanut pään pyörälle? Olen jo monesti sanonut olen ihminen joka ei äänestäm olen niinsanuttuna epäpolittinen ihminen, Kun kirjoitteln miehen näkökulmasta, ei voi alttyä siltä, että kyseinen nainen toimisi kun uhmaa uhoten, sisimmäsään kyllä tuntee, mikäli hänellä on edes tippanen omaa tunteita, että kuuseen mentiin latvankautta, Voi Hyvin. martti
Kurosen käytöstä, mutta eiköhän hänelläkin ole oikeus onneen?
Sanoisin paremminkin , että hyi suomen kansaa kun lynkataan ihminen muutaman haastattelun ja kirjan vuoksi.
mutta jollemme sitä saavuta, ei meillä ole oikeutta "kostaa" pettymystämme tuomalla sen toisenkin ihmisen yksityisasioita julkisuuteen.
ole oikeutta tuomita kumpaakaan, loppusaatossa.
Olemme vain sivustaseuraajia ja asiahan ei meille oikeastaan kuulu yhtään mitään.
Ne katsoo ja kuuntelee ja lukee keitä kiinnostaa,
"muut vaietkoon seurakunnassa".
Emme ole yhtään kummempia kuin Kuronen tai Vanhanen,
jos lähdemme "lynkkaamaan" sanoillamme.
SUSAN KUROSTA.
Jaajuu.Tietysti,ja voittaa ylivoimalla.
Anteeksi vaan,luulen ettei tässä ole onnessan
puhrttakaan.
Kaikk hyvaa sinulle