Ohjelmassa puhuttiin sukusiitoksista.Siis mikä on kohtuullinen sukusiitosprosentti?Onko 10 jo liikaa?
MOT
pisti miettimään?
4362
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Noin 6 prosenttia merkitsee sitä, että koirien perimät sisältävät niin paljon erilaista ainesta, ettei sukulaisuus enää ole riski. Joillakin pienillä roduilla voi olla vaikeaa löytää Suomesta tällaista yhdistelmää, mutta on myös rotuja, joilla on mahdolisuus tehdä 0 prosentin yhdistelmä. Tällä hetkellä on aika helppoa tuoda ulkomailta uusia koiria, mutta Kennelliiton KoiraNetin jalostustietojärjestelmän kaltaista loistavaa tietopankkia ei monessakaan maassa ole, joten kyllä Suomi on tässä koirien terveystietojen kokoamisessa ja niiden julkistamisessa aivan edelläkävijä, jos tätä järjestelmää halutaan vaan hyödyntää käyttämällä mahdollisimman paljon koiria virallisissa tutkimuksissa. Rekisteriin pitäisi saada tutkimustiedot myös niiltä koirilta, joita ei käytetä jalostuksessa, jotta julkisesta järjestelmästä olisi täysi hyöty. Koiran ostajien pitäisi myös katsoa pennun vanhempien terveystiedot ja ymmärtää, että tutkimaton koira ei ole yhtä kuin terve koira, vaan todellakin koira, josta ei tiedetä, onko se terve vai ei. Ostajien on vaadittava, että vanhemmat on tutkittu ja jokainen, joka haluaa varmistua, ettei sukusiitosprosentti ole liian suuri, voi katsoa sen rekisteristä ja päättää, ostaako pennun vai ei.
rajaksi 6,25%. Taitaa olla minun matikkapäällä serkussiitos rajana.
Mutta siinä ohjelmassa ei otettu minkäänlaista kantaa tai selvyyttä linjajalostukseen!! Jos linjajalostuksen tekee oikeen ja terveistä koirista se on ainoa tapa kasvattaa/jalostaa koiria!
Mutta, onko mahdollista/järkeä kasvattaa
perimältään degeneroituneita rotuja.
Geeniperimä niillä on niin rajoittunut,
että sen parantaminen linjajalostuksella
on taistelua tuulimyllyjä vastaan.