Ex oikeusministeri ja oikesasiamies ohjaa nykyistä pääministeriä peräämään oikeuksiaan.
Huoh! Selvisi uutisesta ainakin se, ettei oikeusasiamiehen tehtävä ole nähätävästi koskaan ollutkaan muu kuin huolehtia virkamiesten oikeuksista.
Huoh! Selvisi uutisesta ainakin se, ettei oikeusasiamiehen tehtävä ole nähätävästi koskaan ollutkaan muu kuin huolehtia virkamiesten oikeuksista.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mitä oikeuksia ? Eihän vielä ole mahdollista rikosta edes tapahtunut. Odotellaan nyt ensin, että se kirja ilmestyy painosta.
Jos jokin rikos kirjan myötä tulee, niin kyseessä varmastikki asiamnomistaja rikos, eli tekijälle pitää vaatia rangaistusta jotta asia käsitellään.
Jälleen huomaa kuinka huono ihmistuntemus jollakin esim. Söödermannilla on. Vanhanen on ihmisenä ns. fiksu ja Vanhasen henkilökuvan kannalta on helpompaa pitää pienet vahingot itsellään kuin lähteä niistä käräjöimään ja tähän päätökseen uskon Vanhasen myös päätyvän.
Kaikki asiat ei alkuunkaan kulje sillä raiteilla, että poliisi tekee päätöksen tutkinan aloittamisesta, moni pitää pieniä vahinkoja itsellään.
Vanhanen ja Vanhasen lähipiirissä tiedetään takuuvarmasti, että minkälaiset asiat ovat rikoksia ja minkälaiset eivät. Södermannin kannanotto ei ole siis pelkästään turha vaan lisää vettä sille kiukaalle, jossa puhutaan mm. huonoista ihmisoikeuksista, koska oikeusasiamies suojelee virkamiestä.
Mielestäni Södermanin Vanhaselle osoitettu viesti oli tarkoitettu kirjan julkaisijalle varoitukseksi. Ja sehän tehosi. Pääosa Vanhasen tekstiviesteistä poistetaan julkaistavasta kirjasta. Kenties jotain muutakin.
Södeman tokaisi Vanhaselle, että vie se kirja käräjille, koska se saattaa rikkoa lakia! Söderman ei sanonut ainoastaan, että kirja saattaa rikkoa lakia. Söderman ei varoittanut Susannaa. Söderman siis leikki Vanhasen lakimiestä. Onneksemme Söderman on éntinen kaikkea mahdollista, huh!