Palsta, mitä sairausvakuutus asioihin tulee.
Tämä on ollut paras palsta mistä olen ikinä saanut vastauksia mieltäni vaivaaviin kysymyksiin. Joskus omat kysymykset tuntuvat niin tyhmiltä, että niitä en millään kehtais kysellä esim. Kelasta. Etenkin kun kelassakin joskus saa niin ylimielisiä vastauksia.
Joskus kuitenkin tuntuu että palstan keskustelijoilla ei olo oikeesti mitään asiaa, vaan on tarkoitus nokitella ja mitätöidä muita keskustelijoita mukamas paremmin asioista tietävinä. Ikävästi juuri asiantuntemattomat esiintyvät asiantuntijoina ja esittävät kritiikkiä lähinnä asian vierestä.

Vastaukset 1
Vanhimmat
apua ja ohjeita kuinka toimia, kun on ollut kiperä paikka,
kiitos siitä kaikille.
Autan heitä keitä osaan ja inhoan loan heittäjiä.