Kuuluuko graduntekijän olla onnellinen kun lopputyö on vihdoin valmis?
Minua ainakin harmittaa ja itkettää annettu kirjallinen lausunto. Siinä ei taida olla yhtäkään kiittävää mainintaa, joka ikisessä osa-alueessa on jotain vikaa tai parantamisen varaa.
Minua ainakin harmittaa ja itkettää annettu kirjallinen lausunto. Siinä ei taida olla yhtäkään kiittävää mainintaa, joka ikisessä osa-alueessa on jotain vikaa tai parantamisen varaa.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilman muuta kuuluu!
Arvostelut kannattaa jättää sikseen ja iloita suuresta saavutuksesta. Moni ei edes pääse koko yliopistoon, moni luovuttaa tai vaihtaa muuten vaan muualle, osalla jää viimeiset näytöt puuttumaan ja sitten osa taistelee urheasti maisterinpaperit itselleen. Ja sinä kuulut meihin urheisiin :) Valiojoukkoon! Selvinneisiin!
Ole siis tyytyväinen aikaansaannokseesi. Valittamista ja parannettavaahan nyt aina löytyy, yllättäväähän olisi, jos vaan kehuisivat. Mäkin sain hiljattain gradun tehtyä, arvosanaa vielä odottelen (oon kai saamas jonkin keskitason tuloksen)ja oon tyytyväinen, kun edes niin hyvin on mennyt kohtalaisella panostuksella, mielenterveys ja muu elämä säilyttäen. Suhteutan oman saavutukseni erittäin hyväksi: Jos on ihmisiä, jotka ovat oikeasti akateemista kamaa, tutkivat nenä pölyssä rakastamaansa erityisalaa ja saavat rapian vuoden graduhinkkauksen päätteeksi parhaan tai toiseksi parhaan arvosanan, on mun saavutus ihan loistava, jos saan ok-arvosanan. Ajattele sinäkin näin, jos tilanteesi on yhtään verrannollinen omaani!
Ja vielä: Itketti se magnarivikin aikoinaan, nytpä ei enää yo-tuloksia muistele, ellei joku jostain ihmeen syystä joskus satu kysymään. Ehkä sama käy maisterinpapruillekin. Mutta älä kehystä niitä seinälle, jos itkettää ;)
Yllättävää on ennenkaikkea se, ettei gradua ole kehuttu juuri laisinkaan, vaan on tuotu esille pelkästään negatiivisia seikkoja. Joiltakin osin arvostelua on vedetty ihan selkeästi alakanttiin, vaikka suurin osa on tietenkin jo laadultaankin sellaista subjektiivisesti arvioitavaa, johon on paha mennä sanomaan yhtään mitään.
Ennen kaikkea minua surettaa se, että vaikka periaatteessa kaikki ovat tasa-arvoisia, niin käytännössä näin ei suinkaan ole. Olen kokenut opinnoissani selkeästi syrjintää pari kertaa ja molemmilla kerroilla kyse on ollut yksittäisestä opettajasta. Yliopistolla on hyvin vaikea päästä käsiksi näihin syrjintätilanteisiin, koska professorien harkintavalta on niin laaja ja onhan sitä itsekin yleensä valmiiksi jo epävarma sen osaamisensa suhteen. Tilanne on erityisen ongelmallinen tenttien kohdalla, koska ne eivät ole julkisia, päinvastoin kuin opinnäytetyöt.
Sinänsä mielenkiintoista, että näistä molemmista opettajista olen huomannut myös keskustellessamme, että jotain on vialla. Mitenkään korostetusti se ei ole näkynyt, mutta on ollut kuitenkin aistittavissa.
"periaatteessa kaikki ovat tasa-arvoisia"
Mikä periaate tämä on? Vanhempien luota lähdettyä on tullut aika selväksi, että reiluus on vain lapsille opetettu käsite, jota ei todellakaan pidä ottaa totuutena. Maailma on paikka, missä pitää vain pärjätä - ei tämä mitenkään automaattisesti tasa-arvoinen tai reilu paikka ole missään mielessä.
On ikävää jos joutuu kaltoin kohdelluksi, mutta valitettavasti maailma nyt vain on sellainen paikka. Siinä voi sitten miettiä onko järkevää lähteä murehtimaan asiaa, tehdä sille jotain konreettista tai antaa vain olla. Yleensä, oman kokemukseni mukaan, on järkevintä nostaa katse ja astella eteen päin.
Hyvä gradu saa osakseen kritiikkiä. Ankarakin kritiikki osoittaa, että työ on otettu vakavasti. Hyvässä työssä on paljon hyvää, mutta sitä ei kirjoiteta arvostelulausuntoon.
Heikkotasoisesta työstä on pakko etsiä onnistuneita kohtia ja kiitoksen aiheita, sillä jotenkin täytyy perustella, miksi työ on kelvannut opinnäytteeksi.
Graduarvosanalla ei ole kovinkaan suurta merkitystä. Jopa jatko-opintoihin voi päästä ilman huippuarvosanaa. Maisteriksi valmistuminen on pääasia ja onnistuminen, josta on syytä iloita.
Onneksi olkoon!! Minä väännän 12 vuoden yliopisto-opintojen jälkeen gradua nyt jo toista kertaa. Edellinen jäi kesken. Olisin ikionnellinen, jos saisin graduni edes arvosteltavaksi asti jonain päivänä. Ihan millaisena tahansa.
Tietääkseni Suomessa on reilusti yli 10000 ikuisesti "gradua vaille valmista" opiskelijaa, joten sinun on syytä olla tyytyväinen saavutuksestasi!