MISSÄ SIJAITSEE KOHTA RIXUN KESKUSTA KUN KAIKKI SIIRRETÄÄN MUUALLE JA VAAN BAARIT JÄÄ?????????
KESKUSTA
3 VAIHTOEHTOA VUODEN PÄÄSTÄ
91283
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
No mutta eikös se keskusta ole nimenomaan siellä missä on kaikki baarit? Muutahan siellä ei tarvitsekaan olla.
Helsinkiläinen työkaverini oli käynyt viime viikonloppuna Riksussa. Eipä ylistellyt näkemäänsä. Keskusta oli kuulemma aivan surkea eikä yllättäen suuri CityMarket-komplekskaani tehnyt vaikutusta.
Kaveri tuumi, että ei oikein riitä, että kaupungissa on CM ja Prisma. Ne on joka kaupungissa.
Oma mielipiteeni on, että tämän kaupungin luonne on hävinnyt ja häviämässä kokonaan. Keskustaa ei enää ole. On vain tyhjiä, rumia halleja. Ja kymmenen vuoden päästä CM ja Prismakin hylkäävät uudet tilansa liian pieninä, sanokaa mun sanoneen.
Ruma ku Riihimäki on todella osuva lausahdus.
Sulla mitään hesalaista työkaveria oo. Sähän oot laiska ja työtön. Kitiset vaan, ku ei oo massii takataskus, mitä vois kuluttaa nois kaupois. Ja ethän sä voi tosissas väittää, et toi Sittarin ostari on joku "iso kompleksi". Eihän siel oo ku tyhjiä hyllyjä esittelevä marketti ja pari vaatekauppaa. Ja jokohan Jyski avas ovensa...sukkahousuja myyvä halpishuonekaluliike.
Vielä perjantaina minulla oli se työpaikka Helsingissä. Näinköhän olisi, että nyttemmin olen työtön marisija, jolla ei ole massia.
Sen näemme huomenna, kun pyrin helsinkiläisen työpaikkani ovesta sisään.
Mitä sä sit tääl kitiset, kun oot nii "HELSINKILÄINEN" ja oot HELSINGISSÄ duunis. Kirjottelisit sitte HELSINKI-palstalla. Ilmeisesti oot silti joku köyhä, kun tääl jumaloit HELSINKILÄISYYTTÄ, olematta itse kuitenkaan HELSINKILÄINEN. Sulla ei ilmeisesti ole varaa muuttaa HELSINKIIN. On muuten tosi hienoa, kun on HELSINKILÄISIÄ ystäviä...ne on paljon hienompia, kuin muut...vai mitä? Oot tainnu saada orkut sillon joskus, kun oot saanu sen matalapalkkaduunis (mitä sulla tuskin kuitenkaan on) HELSINGISTÄ. Voi v...., mikä daiju oot.
Idiootti.
että keskusta siirtyy aseman viereen ja luiskahtaa siitä junaan. kyllä se kraniitti on tosi autio, kuka siellä kävelee on outo hiippailija.
Graniitti on karmean näköinen turhake ja yhänperä, jota ei olisi tarvinut rakentaa laisinkaan kaupunginjohtaja Seppo Keskiruokasen monumentiksi!
tuolla keskisuomessa ja siitä ylöspäin.Samankokoisia ja isompiakin kyliä kuin Rixu ja keskustat melko köyhän oloisia.Jos katsoo kuvia armaan kaupunkimme keskustasta tai mistä kohtaa vaan tuolta n.10 vuoden takaa,niin tyhmempikin näkee valtavan nousun.