yksinäinen...

Itselläni vähän sama tilanne. Tai itselläni niitä kavereita jopa saattaisi yksi tai kaksi ollakin, ihmiset joskus kyselevät kuulumisia ihan kuunnostuneenkin oloisesti, mutta minä en pysty luomaan kontakteja tai yleensäkään olemaan ihmisten kanssa. Joskus sitä vielä jaksoi taistella yksinäisyyttä vastaan, mutta enää en jaksa. Ongelmasta seuraa aina uusi ongelma ja lopulta elämä on niin solmussa että ei osaa enää sanoa, mikä on vialla. Tiedän mistä puhun.
Olisiko ketään, jolle voisit puhua yksinäisyydestäsi? Itse olen tottunut olemaan yksin ja ilman seuraa sekä koulussa että vapaa-ajalla, mutta tekstistäsi sai sellaisen kuvan, että sinä HALUAT kavereita. Jonkun tuella ja kannustuksella saattaisit saada rohkeutta luomaan uusia kaverisuhteita.
Oletko minkä ikäinen? Tuli vain mieleen, että esimerkiksi yläasteikäisten nuorten porukkaan on varmastikin melko vaikeaa ujuttautua, koska siinä iässä nuoret tuntuvat olevan aina samaa mieltä toisten kanssa ja näin jos joku nauraa r-vialle, toiset saattavat hyvinkin tehdä samoin, vaikka eivät haluaisikaan. Toki poikkeuksia löytyy ja en haluaisi yleistää, mutta usein tilanne on näin.

Olen puoliksi aasialainen, pulska, ruma ja hiku. Jos avaan suuni niin ensimmäinen vastaus on joko naurua tai "mene muualle". Ei oo kavereita, vaan mesessä, mutta eivät uskalla puhua kasvokkain. Pelkäävät poloiset lihavaa sekasikiötä.

Se on aika helvettiä, varsinkin kun täällä päin on rasismi aika vahvoilla. Ei riitä edes suomen kielen taitaminen, älykkyys, mukavuus jne. Jos tahdot sopeutua joukkoon tummaihoisena on valkaistava iho ja hiukset, siniset piilarit ja suoristettava silmät. Vaikeaa kun ei hyväksytä omana itsenään. Luokkalaiseni pilailevat ksutannuksellani ja haukkuvat japanilaista kulttuuria ja kieltä. Kieli on kuullemma kuin "kanojen suusta". Pidän animesta ja mangasta, mutta sian siitäkin haukut koska se on kuullemma sairasta katsella piirrettyjä ihmisiä ja varsinkin animea jossa voi olla raakojakin juttuja.

Yksin olen täällä Suomessa, Japanissa en ole koskaan käynyt mutta inothimoni sinne on suuri. Haluan opiskella kieltä ja kulttuuria. Olen enemmän japanilainen kuin suomalainen. Joidenkin mielestä olen säälittävä ja sairas "sekasikiö". Kun olen aikuinen lähden täältä pois sinne minne kuulun, Japaniin.

En ymmärrä mistä ihmeestä tämä suuri rasismi virtaa suomalaisten joukkoon. Koko ajan sitä höpötetään"täällä Suomessa on asiat niin hyvin". Niin täysin suomalaisilla, mutta jos omistat tippaakaan ruskeaa verta niin olet syrjitty. Älykkäitäkin syrjitään jossain määrin. Jos joku saa kokeesta kympin niin ensimmäisena "hiton hikari".

Yksinäisyys on hyvin raskasta, varsinkin jos ei ole ketään kaveria. Suorastaan masentavaa. Ystävien puhe ruudulla ei korvaa sitä mitä voisi kokea yhdessä kaupungilla tai juhlissa.Vaikak kuinka yrittäisit tehdä ystävyyttää nin esille tulee ihonväri, kansalaisuus tai jokin muu asia. Mikään ei onnistu.

Aloittajalle: Tsemppiä sulle, joskus tulet saamaan ystäviä, koska kukaan ei pärjää tai voi olla koko elämäänsä yksin. aina löytyy joku, sinun aiaksi ei ole vain tullut.

R-vikasuus ei oo ollenkaan paha asia, mun mielestä se on ainakin söpön kuulosta.. Eikä mun mielestä sitä tarvitse häpeillä. Mä oon niin kyllästynyt kaikenlaiseen kiusaamiseen, ihminen ei uskalla olla sitä mitä on sen takia, vaan tuntee ittensä huonoks. Vaikka uskon siihen että jokasesta löytyy vaik kuinka mukava luonne.

Mullekaan se ei ole ollut helppoa, kouluaikoina mua ei hyväksytty ollenkaan, eipä siinä kavereita paljon hankita..

Netissä sellanen on helpompaa, kavereita löytyy.