J. Aho

Ilokseni löysin vanhempieni jäämistöstä Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta. Kiinnostuin Ahon persoonasta tv-filmin Venny myötä. Myöhemmin luin myös kirjan Neiti Soldan, joka valottaa triangelidraamaa Tillyn näkökulmasta.
Ahon poika Heikki liittyi Punaisiin kapinan aikoihin ja joutui vangituksikin. Kerrotaan, ettei Aho koskaan enää palannut ennalleen tuon jälkeen. Nyt tuo alussa mainitsemani kirja odottaa yöpöydällä, joten lähdenkin tästä sitä lukemaan.
2250
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Gutenbergissa on monia Ahonkin teoksia, muttei tuota. Tekisit kulttuuriteon.

Äänestä

Sama täällä, Neiti Soldan sai mielenkiintoni heräämään siinä määrin, että kävin Tuusulassa tutustumassa Juhani Ahon asuinsijoihin, vaikka aika vähänhän siellä on alkuperäistä jäljellä. Olisi aika mielenkiintoista tietää minkä verran Neiti Soldanissa on totuuspohjaa, koska se kutoisi mielenkiintoisella ja erilaisella tavalla yhteen kirjailijan ja taidemaalari Vennyn. Näkyvätköhän Vennyn tauluissa elämän kriisit?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Hajamietteitä kirjoitti:

Ilokseni löysin vanhempieni jäämistöstä Juhani Ahon Hajamietteitä kapinaviikoilta. Kiinnostuin Ahon persoonasta tv-filmin Venny myötä. Myöhemmin luin myös kirjan Neiti Soldan, joka valottaa triangelidraamaa Tillyn näkökulmasta.
Ahon poika Heikki liittyi Punaisiin kapinan aikoihin ja joutui vangituksikin. Kerrotaan, ettei Aho koskaan enää palannut ennalleen tuon jälkeen. Nyt tuo alussa mainitsemani kirja odottaa yöpöydällä, joten lähdenkin tästä sitä lukemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu