hoitopaikassa? jos esim. näin talvella lapseltanne tarttuu kieli kiinni rautaan? sehän käy sekunnissa, mutta koskee pitempään. onko hoitaja silloin täysin kelvoton, vai ajatteletteko että, niin voisi käydä missä tahansa. tai jos lastanne leikkikaveri kopsauttaa lelulla otsaan ja tulee nirhama? mitä tahansa "pientä" voi sattua päivän aikana, kun useampi lapsi on hoidossa. ei pysty yhtä vahtimaan taukoamatta, kun toisetkin on hoidettava ja tehtävä muitakin töitä. itse mietin tällaisia vasta hoitajana aloittaneena.
miten suhtaudutte
haavereihin
4828
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kerrottaessa pienestä kolhusta/mustelmasta/haavasta vanhemmille suurin osa (ainakin meidän pk:ssa) toteaa vain tyyliin "niitähän nyt aina sattuu".
Joskus tosiaan käy niin että unohtuu kolhun kertominen (niitä kun sattuu suht usein ja aina ei edes lapsi itse sitä huomaa ja tule kertomaan..), sitten ollaan aamulla tullessa kärttyisenä kun ei ole kerrottu :(
mutta jos joka päivä tulee uusi haaveri ja siitä ei sanota tai lasta ei vahdita tarkempaan kun tiedetään tapaturma-alttiudesta, niin sitten puutuisin vanhempana. Leikkikaverin toiminnasta voisin ottaa yhteyttä k.o. vanhempaan varmistuakseni, ettei leluilla kopauttelu ole tapana hyväksyttyä.
meillä on kahdesti luita mennyt hoidossa ja kumpikin tilanne on ollut sellainen ettei olisi voinut ennakoida tms mitenkään järjellisesti asiaa. Sama olisi siis voinut sattua kotonakin..
Pienemmät törmäykset kuuluu myös lapsen elämään kunhan ei kyse ole huolimattomuudesta tai täydellisestä välinpitämättömyydestä. Paras on myös aina kertoa mahdollisimman tarkkaan kaikki jopa se, ettei kukaan ehkä nähnyt varsinaisesti tapahtumaa jostain syystä kuin että puhutaan ympäripyöreitä. Silmiähän ei ole kuin päässä ja siinäkin etupuolella..
Salaamalla ja kiertelemällä saavutta avain epäluottamusta. Vaikka vika on itsessä niin silloinkin kannatta olla avoin ja myös selvästi pahoillaan tapahtuneesta. Luottamusta se on sekin että voi luottaa toisen rehellisyyteen vaikka asiat menee päin puuta muuten. Epäluottamukselal on tapana levitä epäilyksi moneen muuhunkin asiaan. Tämän olen kokenut niin töissä kuin vanhempanakin!
Kolhut kuuluu lasten elämään, ja jos hoitaja sanoo sen niin suhtaudun luottavaisesti ja arvostan sitä, mutta jos ei sanota niin kyllä olen äreä illan ja seuraavana aamuna, en voi tietää onko se jätetty tahallisesti sanomatta kuin olisi vähäpätöinen asia, jota ei ole meille, vai unohtunut kiireessä,silti oma reaktioni sama. Johtuu kai kokemuksistani kun kaikissa päiväkodeissa ei edes isommista ole katsottu tarpeelliseksi sanoa, sitä jotenkin häkeltyy kun saa muutaman päivän päästä tietää asian ja ihmetellyt mikä lasta vaivaa. Joskus kaipaisin vanhoja reissuvihkoja varsinkin vuoropäiväkoteihin, kun siellä hoitajat vaihtuu. Niinhän me hoitoalalla kirjaamme muissakin paikoissa päivän tapahtumat kukin hoitaja oman vuoronsa aikana. Tieto välittyy vanhemmille ja tuntuu vanhemmista mukavalta.