Nyt liikun alueella josta en tiedä käytännössä mitään, vain termejä. Antakaa anteeksi mokat joita tekstissäni varmasti on.
Jos saisin teiltä asiantuntijoilta apua tiedonjanooni.
Törmäsin tilanteeseen sattumalta.
Tuttavani oli puhunut ystävättärensä 20v pojasta joka on aivan huipputyyppi, opiskelee, kuuluu vaikka mihin järjestöihin ja kuulosti aivan superhyper -yksilölle. Äiti oli kuitenkin puhunut pahasta /kamalasta aavistuksesta että hänen super-poikansa olisi homo. Mitään faktaa hänellä ei ollut mutta oli vain itse yhdistellyt asioita päässään.
Homoudesta ei heillä kotona oltu keskusteltu koska se ei kuulunut sen perheen puheenaiheisiin,liian vierasta heille.
Tuttavani oli alkanut miettimään poikaa äidin kanssa keskusteltua asiasta ja oli sitä mieltä että ei todellakaan ole homo. Kunnes tapasi pojan ja alkoi itsekkin epäilemään että onkohan sittenkin.
Tuttavani koki homoajatuksen olevan hänellekkin järkytys mutta hyväksyi sen.
Mutta pojan perhettä ja varsinkin äidin reaktiota hän pelkää totuuden selvittyä, mikä se totuus sitten onkaan.
Voiko pojan homous olla niin vaikea asia että äiti kieltää sen viimeiseen asti eikä hyväksy asiaa koskaan?
Särkyykö paljon tärkeitä ihmissuhteita lopullisesti totuuden tultua julki? Ja miten homona elämiseen vaikuttaa välienrikkoutuminen?
Tapasin kyseisen pojan tietämättäni että hän oli se kyseinen poika. Ensireaktioni oli että tämä on ainakin homo jos kuka.
Jos saisin teiltä asiantuntijoilta apua tiedonjanooni.
Törmäsin tilanteeseen sattumalta.
Tuttavani oli puhunut ystävättärensä 20v pojasta joka on aivan huipputyyppi, opiskelee, kuuluu vaikka mihin järjestöihin ja kuulosti aivan superhyper -yksilölle. Äiti oli kuitenkin puhunut pahasta /kamalasta aavistuksesta että hänen super-poikansa olisi homo. Mitään faktaa hänellä ei ollut mutta oli vain itse yhdistellyt asioita päässään.
Homoudesta ei heillä kotona oltu keskusteltu koska se ei kuulunut sen perheen puheenaiheisiin,liian vierasta heille.
Tuttavani oli alkanut miettimään poikaa äidin kanssa keskusteltua asiasta ja oli sitä mieltä että ei todellakaan ole homo. Kunnes tapasi pojan ja alkoi itsekkin epäilemään että onkohan sittenkin.
Tuttavani koki homoajatuksen olevan hänellekkin järkytys mutta hyväksyi sen.
Mutta pojan perhettä ja varsinkin äidin reaktiota hän pelkää totuuden selvittyä, mikä se totuus sitten onkaan.
Voiko pojan homous olla niin vaikea asia että äiti kieltää sen viimeiseen asti eikä hyväksy asiaa koskaan?
Särkyykö paljon tärkeitä ihmissuhteita lopullisesti totuuden tultua julki? Ja miten homona elämiseen vaikuttaa välienrikkoutuminen?
Tapasin kyseisen pojan tietämättäni että hän oli se kyseinen poika. Ensireaktioni oli että tämä on ainakin homo jos kuka.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Nuori ihminen ei välttämättä edes itse tiedä lopullista seksuaalista suuntautumistaa. Kokeilut suuntaan ja toiseen kuuluvat teini-ikään ja varhaisaikuisuuteen. Monet homot kokevat oman seksuaalisuutensa niin häiritsevänä ja häpeällisenä, että yrittävät pitkään elää heteronormien mukaisesti. Ensimmäiset homoseksuaaliset kokemukset voivat ajoittua vasta 30-40 vuoden ikään.
Tunnen työympäristöistä muutamia miehiä, joista olen ensinäkemältä ajatellut että "tuo nyt on homo ihan varmasti". Loppupeleissä on sitten paljastunut että ovat kuitenkin täysin heteroita. Tai ainakin asuvat naisystävän kanssa ja taisi yhdellä olla lapsiakin. Käyttäytymisestä (eleet, puhetyyli jne.) on omasta mielestäni vaikeaa sanoa mitään toisen seksuaalisesta suuntautumisesta. Tietysti on niitä, jotka tietoisesti haluat korostaa omaa suuntautumistaan ja silloin asian näkee kilometrin päähän.
Perheen ja ystävien suhtautuminen asiaan on omien kokemusteni mukaan yleensä melko hyväksyvää nykyaikana. Perheet pysyvät yhdessä ja todelliset kaverit pysyvät kavereina. Poikkeuksia tietysti on, yleensä silloin kuvioissa on mukana jyrkät uskonnoliset vakaumukset tai poikkeuksellinen tyhmyys yhdistettynä heteronormien palvontaan.
Minusta ensi sijalla on persoonallisuus, sitten vasta se, onko homo tai hetsku. Homous antaa uusia ulottuvuuksia persoonallisuudelle.
Omasta kokemuksesta tiedän, että jos persoonallisuus on kiinnostava ja itsekin on kiinnostunut muustakin kuin omasta navastaan, siitä syntyvät ihmissuhteet.
En ole kokenut koskaan syrjintää omasta homoudestani. Jos ystäväpiiri harvenee sen takia, että olen homo, niin antaa mennä. Suremaan ei kande jäädä.