Minusta tuntuu ettei elämälläni ole mitään tarkoitusta. Yksinäisyyttä ja rakkaudettomutta - sitä elämäni on ollut kaikki 41 vuotta,jonka olen elänyt.
Minulla ei ole kuin yksi ainut seurustelusuhde elettynä. Sekin kesti vain vaivaiset 1,5 vuotta. Eikä se ollut edes oikea rakkaussuhde, vaikka nainen olikin kyseessä.
Viikonloput ovat yhtä helvettiä, onneksi on harrastuksia muuten olisin varmaankin seonnut.
Viikot vielä jotenkin kestän, työni on mielenkiintoista ja harrastukset täyttää illat. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä sitä toista ihmista kaipaa aivan suunnattomasti oli kyseessä arkipäivä tai sunnuntai.
Minulla, kun olisi niin paljon rakkautta annettavana toiselle - mutta mistä sen toisen osapuolen löytää, kun en ole kapakkaihmisiäkään.
Harrastuksista on turha edes toivoa löytävänsä, kun harrastan ns. heterolajia. Mutta harrastukseni on silti minulle ns. henkireikä, saan siitä henkisiä voimavaroja kestää tyhjää ja tarkoituksetonta elämää.
Minulla ei ole kuin yksi ainut seurustelusuhde elettynä. Sekin kesti vain vaivaiset 1,5 vuotta. Eikä se ollut edes oikea rakkaussuhde, vaikka nainen olikin kyseessä.
Viikonloput ovat yhtä helvettiä, onneksi on harrastuksia muuten olisin varmaankin seonnut.
Viikot vielä jotenkin kestän, työni on mielenkiintoista ja harrastukset täyttää illat. Vaikka täytyy myöntää, että kyllä sitä toista ihmista kaipaa aivan suunnattomasti oli kyseessä arkipäivä tai sunnuntai.
Minulla, kun olisi niin paljon rakkautta annettavana toiselle - mutta mistä sen toisen osapuolen löytää, kun en ole kapakkaihmisiäkään.
Harrastuksista on turha edes toivoa löytävänsä, kun harrastan ns. heterolajia. Mutta harrastukseni on silti minulle ns. henkireikä, saan siitä henkisiä voimavaroja kestää tyhjää ja tarkoituksetonta elämää.
Vastaukset 38
Vanhimmat
kelpaa mikään. Pitääskö olla miss Suomi vähintään?
Tai peräti miss Universum'ko?
Ihmisillä voi olla hyvin moninaisia syitä siihen, miksi on esim. seurustellut suhteellisen vähän. Joskus elämä vaan menee niin...
Hmm.
Ihminenkö ei sitten saisi olla kronkeli valitessaan itselleen elämänkumppania? Sitä ihmistä, jonka kanssa viettää suurimman osan vapaa-ajastaan, tavoitteena ehkä elämänpituinen kumppanuus?
Oman kumppanin valintaa helpottaa nykyään huomattavasti netti - sieltä se minäkin olen omani löytänyt. Pääsee ensin tutustumaan ihmisen sisimpään, ajatusmaailmaan ja persoonaan, ja vasta sitten tavataan ja "nähdään se ulkokuori".
Tunnen ihania ihmisiä, jotka mieltävät itsensä jo ikisinkuiksi. Kun ei sitä oikeata tunnu löytyvän mistään -- sitä ihmistä, jonka arvomaailma ja ajatukset kävisivät omien arvojen kanssa yksiin. Tai harrastukset, tai käsitykset asumisesta, työstä ja elämästä yleensä. Tosin tässä neljänkympin kynnyksellä se onkin vaikeampaa, koska sitä hakee tosissaan jotain pysyvämpää, ja silloin ulkoinen on yhä vähempiarvoista.
Onnea sinulle ketjun aloittaja. Tehtävä on hankala, joskaan ei toivoton. Kanssakulkijoinasi on iso lauma lesboja ja heteroita, jotka elävät samassa tilanteessa, tuntevat olonsa yhtä epätoivoisiksi ja surevat yksinäisyyttään.
Keski-ikäiset löytävät vielä oman kumppanin. Täytyy uskaltaa paljastaa itsensä eikä masentua ja luovuttaa. Lapsena asuin maaseudulla ja yhdessä omakotitalossa asui kaksi naista yhdessä. Kukaan ei ihmetellyt sitä. Siihen aikaan ei puhuttu lesboista eikä homoista. Olivatko he rakastavaisia vai vaan sydänystäviä, juttukavereita. Myös joku teidän näkemyksenne mukaan kalkkis, jolla on jo toinen jalka haudassa, voi kaivat tuollaista sydänystävää toisesta naisesta ja heitä kyllä löytyy onneksi. Joskus tuollainen ystävä voi olla joku kiva mies tai toisinaan kiva nainen. Jatkakaa etsimistä, kunnes se kultakimpale löytyy. Sillä ei ole mitään merkitystä, onko ihminen lesbo, homo vai bi. Ihminen ei itse useinkaan mahda sille itse mitään. Tommy Tabermannin sanoin:
”Joka tahtoo sinulle hyvää
hänet sinä tunnistat
hänen keveistä käsistään
Ne rientävät sinun ylitsesi
kuin parvi matkalla
ja sinä liityt siihen.”
"Minusta tuntuu ettei elämälläni ole mitään tarkoitusta. Yksinäisyyttä ja rakkaudettomutta - sitä elämäni on ollut kaikki 41 vuotta,jonka olen elänyt.
Minulla ei ole kuin yksi ainut seurustelusuhde elettynä. Sekin kesti vain vaivaiset 1,5 vuotta. Eikä se ollut edes oikea rakkaussuhde, vaikka nainen olikin kyseessä."
Mä uskon että jokaiselle ihmiselle on olemassa koko joukko, isokin sellainen, ihmisiä joiden kanssa suhde voi toimia. Toisaalta usein tuntuu että sen oikean on löytänyt... Voit toki tavata sen oikean ihan sattumalta, mutta kannattaa myös itse etsiä eikä saa masentua jos ei heti löydy. Nykyään meillä on tämä mainio internetti jota voi etsimiseen käyttää, ei muuta kuin ilmoituksia deittipalstoille ja myös lukemaan toisten ilmoituksia, ehkä löydät nopeastikin kumppanin. Ja lopuksi sanon (taas:) ettei ne ihanaiset naiset tuu sua kotoa hakemaan!
Tinni-Tunni
Mainittakoon vielä, että nettiä olen kokeillut - tuloksetta.Minä olen sentyyppinen nainen ettei minuun haluta tutustua, koska olen liian heteronoloinen. Mutta tyyliäni en aio vaihtaa, jos en kelpaa omana itsenäni niin ..... On minulle nettitapaamisissa sanottu ihan päin näköä seuraavaakin: "olen liian vanha". Ja mitään Miss Suomi -tyyppiä en etsi - en Herra paratkoon, vaan ihmistä jolla on arvot kohdallaan.
En tiedä, millä paikkakunnalla asut, mutta jos asut pk-seudulla tai seudulla, jossa Setalla on toimintaa, yksi mainio tapa tutustua ajatteleviin ja mukaviin ihmisiin on ilmoittautua vapaaehtoiseksi järjestämään bileitä ja muutenkin mennä mukaan kuvioihin.
Lipunmyyntiä, narikkavahtina olemista jne. Oiva tapa päästä katselemaan "tarjontaa" ja vaihtaa muutama sana yhden jos toisenkin ihmisen kanssa.
"Mainittakoon vielä, että nettiä olen kokeillut - tuloksetta."
Ei pidä lannistua heti, vaan sitkeästi jatkaa. Ajattele että se nettihaku on kuin kullanhuuhdontaa (aika hyvä vertaus:), paljon saa hiekkaa huuhtoa ennen kuin se kultakimpale löytyy. Ja jos et sitten löytäisikään, niin voit ainakin ajatella että olet kunnolla yrittänyt!
"Minä olen sentyyppinen nainen ettei minuun haluta tutustua, koska olen liian heteronoloinen. Mutta tyyliäni en aio vaihtaa, jos en kelpaa omana itsenäni niin ....."
Uskon että on naisia jotka sinut löytäessään olisivat ikionnellisia.
"On minulle nettitapaamisissa sanottu ihan päin näköä seuraavaakin: "olen liian vanha". Ja mitään Miss Suomi -tyyppiä en etsi - en Herra paratkoon, vaan ihmistä jolla on arvot kohdallaan."
Jos joku nuori nainen on noin sanonut, niin ei siitäkään kannata masentua. Itseasiassa, joku toinen saman ikäinen voi juuri etsiä sinun ikäistäsi kumppania. Ei kaikki etsi samanikäistä, moni haluaa itseään vanhemman kumppanin.
Kannattaa jatkaa sitkeästi hakemista nettideittien kautta ja onhan joissakin lehdissäkin vastaavia palstoja. Ymmärrän hyvin että homma voi välillä tuntua toivottomaltakin, mutta koskaan ei voi tietää kun jo seuraavana päivänä voi onnistaa! Voit toki tavata kumppanisi vaikka kaupan jonossa tms. mutta ei kannata jättäytyä sen varaan vaan olla aktiivinen hakemisessa. Joten toivotan onnea sinulle etsinnässäsi :-)
Tinni-Tunni
naiset etsivät juuri sitä "heteronnäköistä" l-naista, joten olet törmännyt vain (itsesi kannalta) vääränlaisiin naisiin.
Itsekin tosi kauan sinkkuna olleena, tiedän ettei sen "oikean" naisen löytäminen ole helppoa. Mutta onneksi elämässä on muutakin. Jos tekee sinkuudesta itselleen painolastin ja ongelman, niin se kyllä näkyy ulospäinkin. Ei kukaan halua itsesäälissä rypevää tai marttyyriksi heittäytyvää naista. Oli sitten ollut sinkkuna kuinka kauan tahansa.
Jörn Donnerin sanoin vastaan: elämän tarkoitus on elämä.
Minä olen täällä,mistä löydän Sinut?!
Toivottavasti tiemme kohtaavat...
Jos kerta luulet olevasi alkuperäiselle kirjoittajalle sopiva, niin vedä mailiosoitteesi rohkeasti viestiisi ja jää toivomaan, että hän ottaa yhteyttä (sefu voi kyllä poistaa viestisi, mutta jospa ei ehtisi ennen kuin alkup. nappaa sen...) tai menkää kumpikin City.fi:hin laittamaan sopivaa ilmoitusta, mistä toisenne bongaatte.
Älä keskitö liikaa ajatusta naisettomuuteesi, vaan hyviin asioihin elämässä. Tutustu ihmisiin - naisiin erityisesti ja tapaile heitä.
Ei se baarissa käynti ihmisestä huonoa tee, siellä voi käydä satunnaisestikin. Iästä huomauttaminen ei ole kovin fiksua, mutta jos toisella on vielä baari-meno-vaihde päällä, niin...sohvafilosofi ei ehkä innosta;).
Elämä on kakku, joka lusitaan pois.
Onneksi kakun puoliväli rupeaa lähestymään niin minulla kuin sinullakin. Sääli nuorempia, niillä on vielä monta vuotta, joita tosin ekokatastrofi lyhentää.
Eipäs olekaan noin, mitä esität. Elämän tarkoitus EI ole ainakaan kuoleman odotus, johan se on mieletön ajatuksena. Jos noin olisi, niin niin sinä kuin minäkin olisimme vetäneet itsemme hirteen tai tehneet homman jollain muulla tapaa. Jup.
Toisalta, jos tämä elämä on kakku, joka lusitaan pois, niin sen voi siinä ohessa tehdä mahdollisimman miellyttävästi, esimerkiksi niin, ettei ole huomaavinaan, että elämä on kakku, joka pitää lusia pois. ASENNE rouvaseni, asenne ratkaisee kaiken. Minkä tahansa saat tuntumaan mitättömältä, jos asennoidut siihen niin. Elämäsikin ja sinä itse siinä ohessa olette mitättömiä, jos niin "haluat", mutta ei sen niin tarvitse olla.
Hitto, minä löydän tästä elämästä paljon nautinnon aiheita, vaikka se ei olekaan ruusuilla tanssimista (kaksi kolmannesta alkaa olla takana nääs). Joka päivä on asioita, joista pidän, joka päivä teen jotakin, josta pidän - vaikka taitaa niitä olla päivittäin asioita ja tekemisiä, joista en todellakaan pidä ja vain lottovoiton puutteessa teen niitä. Jup.
"Catsy perhana
Kirjoittanut: ain sie masennat 11.2.2007 klo 18.45
Jos noin olisi, niin niin sinä kuin minäkin olisimme vetäneet itsemme hirteen tai tehneet homman jollain muulla tapaa. Jup. "
Helvetin keskeinen elementti on se, ettei sieltä pääse pois. Moni minun tuttava on päättänyt päivänsä oman käden kautta. Hyvin tekivät, en lainkaan moiti. Mutta minä en usko, että tähän on niin helppo ratkaisu. Minä uskon, että jos ennen aikojaan lähtee niin vielä syntyy uudelleen ja joutuu lusimaan vielä rangaistuselämän.
Mutta kun moni hyvä ihminen on kuollut nuorena niin minä ajattelin että he pääsivät hyvän käytöksen takia ennen aikojaan pois. Samasta syystä epäilen, että minusta tulee hyvin pitkäikäinen.
Kerran tapasin vanhuksen, joka oli paha, tyhmä, pöyhkeä, huonossa kunnossa ja 94. Ihminen joka ei ole koskaan ollut muuta kuin paha toisille joutuu sitten kitumaan pitkään vanhuksena.
"(kaksi kolmannesta alkaa olla takana nääs)."
Onneksi olkoon!
Minulla on vielä puolet jäljellä.
"Joka päivä on asioita, joista pidän, joka päivä teen jotakin, josta pidän - vaikka taitaa niitä olla päivittäin asioita ja tekemisiä, joista en todellakaan pidä ja vain lottovoiton puutteessa teen niitä. Jup."
Konttorirotat -elokuvassa kaveri pyysi hyptnotisoijaa hypnotisoimaan itsensä niin ettei hän työpäivän jälkeen muistaisi olleensa työssä lainkaan, vaan koko päivän kalassa.
Minäkin tuijotan tätä kuvaa: http://koti.welho.com/ksihvon3/gallery/tringa_070210/slides/20070210_IMG_00762.JPG
..aina silloin kun en ole sillä paikalla itse missä kuva on otettu.
Mutta kaikki on vain keinoja yrittää unohtaa se, että täällä istutaan kakkua.
Itekkin joskus tosiaan halunnut pois, syitä ollut monia. Mutta tajutessani sen, että täällä maan päällä eletään vain kerran, (heh, en usko, että tänne synnytään uudeleen vaikka olisi ollut kuinka ilkeä muille) niin siitä pitää tehdä mahdollisimman nautinnollinen kokemus, niissä puitteissa mitä meille on suotu. Esim. Olen työtön, ei rahaa harrastuksiin, rahat riittää juuri ja juuri elämiseen. Mutta koska mulla on paljon vapaa-aikaa, niin käytän sen ihanan kultini kanssa olemiseen ja yhdessä touhuamiseen. Toivon kovasti, ettet koe ahaa-elämystä elämän "tarkoituksesta" liian myöhään kun olet 70v mummeli, yksin kiikkutuolissa.. Sitten varmaan keljuttaisi;)
"Mutta kun moni hyvä ihminen on kuollut nuorena niin minä ajattelin että he pääsivät hyvän käytöksen takia ennen aikojaan pois."
Hiljattain ystäväni(21v.) liikenneonnettomuudessa menettäneenä,tuo lause pisti pohtimaan ja luin sen uudelleen ja uudelleen.
Se oli maailman kultasin ihminen ja ainoa ihminen joka rakasti mua just semmosena ku oon.
Katkeruus riipii mun sydäntä kun ajattelen et miks mä en ois voinut lähtee helvettiin täältä.Mä oon yks pee ja en ole tehnyt omasta enkä muidenkaan elämästä helppoa.
Juu totta tuo Catsyn filosofia on,mulla se vasta tätä menoa pitkä kakku on(ainakin 150 vuotta,jos riittää).Jos joku kalauttaa mua halolla päähän ja "dadaa" musta tulee hyvä ja ihana ihminen,niin saiskohan sitä sit armahduksen?
Sorit,oli pakko vähän purkautua...Muutes,en ole vielä tosiaankaan ymmärtänyt elämän tarkoitusta(varsinkin kun tärkeä ihminen katoaa lopullisesti),niin että jos sitä tajuaa sen tarkoituksen vasta silloin kun on jo toinen jalka haudassa?Mä ainakin toivon etten tajua sitä enää silloin jos en kerta ole sitä aiemminkaan ymmärtänyt.
"Mihin sulla
Kirjoittanut: on niin kiire pois? 12.2.2007 klo 20.04
siitä pitää tehdä mahdollisimman nautinnollinen kokemus, niissä puitteissa mitä meille on suotu. Esim. Olen työtön, ei rahaa harrastuksiin, rahat riittää juuri ja juuri elämiseen. Mutta koska mulla on paljon vapaa-aikaa, niin käytän sen ihanan kultini kanssa olemiseen ja yhdessä touhuamiseen."
Sama tilanne, minäkin olen työtön, minä urheilen tolkuttomasti, liikun luonnossa ja olen arvostamatta Pientä Silkkistä kunnes hän kuolee pois (ja hän on kuolemansairas).
Mutta kaikki tämä ei saa minua unohtamaan, että elämä on tyhjä, merkityksetön ja että minua on huijattu ja että olen pettänyt kaikki sukuni odotukset jotka olen myös sisältänyt omiksi odotuksikseni.
Minulla on outo pakkomielle jota itsekin pelkään: Haluan tulla haudatuksi sukuhautaan. Haluan, että kuolemani jälkeen minut otettaisiin takaisin sukuuni. Kuolleista ei myöskään kukaan puhu pahaa.
Minä olen kyllästynyt omaan narsismiini. Minä olen kyllästynyt kalastelemaan ihmisten ihailevia katseita. Ne löyhkäävät minulle. Oma kehu haisee, mutta kyllä toistenkin kehu haisee.
Anhedonia, kyvyttömyys tuntea nautintoa.
"Toivon kovasti, ettet koe ahaa-elämystä elämän "tarkoituksesta" liian myöhään kun olet 70v mummeli, yksin kiikkutuolissa.. Sitten varmaan keljuttaisi;) "
Näin varmasti tulee tapahtumaan. Jos sanoisin sen ääneen, minulle varmaan tungettaisiin rauhoittavia suuhun.
Toivon että olet hakenut apua masennukseesi. Ja sanon tämän hyvällä. Olen itse aikoinani käynyt psykologin luona lähes kolme vuotta. Hyvää teki.
Minä löysin itselleni "sielunsisaren" siten, että laitoin city.fi:hin hakuilmoituksen. Hän vastasi siihen. Me kirjoittelimme mailitse pitkään. Sitten chattailtiin. Sitten tavattiin ja nyt ollaan tunnettu vuosia ja olemme liki erottamattomat.
Minun pitää kyllä sanoa, että minulla kävi tosi hyvä mäihä - mutta niin uskoisin voivan käydä muillakin. Minä etsin aivan tavallista ihmistä, tavallisia asiioita harrastavaa, suhteellisen raitista, ulkoilusta ja liikunnasta pitävää, kulttuuristakin tykkäävää henkilöä ja sellaisen minä myös löysin. Ei kannata kauheasti "hörhöttää" itsestään eikä estiä pilviä hipovia juttuja: niitä ei ole tai sitten ihminen osoittautuu ehkä toidella "hörhöksi". Asiallinen ilmoitus, hakuun "omannäköinen" ihminen ja sitten vaan osottamaan vastauksia (voit katsella myös toisten laittamia ilmoituksia - niistäkin voi joku löytyä:).
Aluksi pidin yhteyttä useampiin mailikavereihin, mutta tapasin vain yhden ja hän riitti oikein hyvin! Siis uskallusta ja rohkeutta, mutta myös tervettä järkeä peliin, niin kyllä hän löytyy! Kyllä se sinultakin onnistuu, kun kerran minulta tai meiltä (emme ole kovin rohkeita ihmisiä kumpikaan...)
Kiinnitin huomiota siihen, että sanot "tyhjäksi ja tarkoituksettomaksi" elämääsi... Löytyykö elämän tarkoitus sitten vasta toisesta ihmisestä? Enpä usko. Luulenpa, että olet vain vaipunut synkkyyteen tuon toverin puuttuessa. Onneksi sentään pidät harrastuksistasi ja saat niistä voimia.
Joka tapauksessa, onhan se niin, että kun löytää sen jonkun, niin KAIKKI saa jotenkin uuden merkityksen... TOIVON TODELLA, että alat ETSIÄ häntä etkä vain odota, että hän tipahtaa taivaasta eteesi (voi tipahtaakin, mutta... Kauan olet jo sitä odottanut. Muista, että minä olen jopa sinua vanhempi ja uskalsin etsiä häntä...)
seurustelukokemuksella mä ainakin sanoisin että jotain sä teet aivan väärin.
Onhan niitä lesboja nettikin pullollaan ja jos ei Suomesta niin rakkaus on rajatonta, eiks nii.
Elämäntarkoitus voi löytyä siitä rakkaudestakin, mutta se että etsii naista kuin täytteeksi ei ehkä ole juuri se paras lähetysmiskohta.
Laita sen naisen etsimiseen yhtä paljon energiaa kuin harrastuksiisi, niin ehkä se alkaa tuottaa tulosta.
Niin mitähän teen väärin?
Mikäli tapaan livenä kivanlaisen naisen,niin kohteliaasti pyydän kanssani kahville. Ei ole kukaan lähtenyt kahville, vaikka kahvi-ihmisiä ovatkin olleet. Sanovat asian esitettyäni: olen hetero,minua ei kiinnosta.
Nettituttavuudet ovat tapaamisissa ihan mukavantuntuisia, mutta ovat aina olleet minua nuorempia ja sanoneet iän tultua ilmi: meillä on liikaa ikäeroa, voisit olla äitini jne.... Minua itseäni ei ikäero haittaa.
Mitä sitten teen väärin? Olen vain ihminen, jolle ei ole suotu toista ihmistä romanttisessa mielessä. Tai onkohan niin ettei kukaan meikäläinen nainen halua rakastua naiseen, joka ei ryyppää. Nimittäin, kun miehet ovat pyydelleet minua leffoihin, kahville jne...
Kenessä tässä vikaa on?
tapaa itsesi ikäisiä nettituttavuuksia?
Jos heteronainen ei lähde sinun kanssasi kahville "asian esiteltyäsi", ei se mielestäni ole mikään ihme. Tosin et kertonut miten ja minkä asian oikeastaan olet "esitellyt"... Lähtisitkö sinä sitten romanttismielisille kahveille heteromiehen kanssa? Ihan vastaava tilanne.
Ja tuo, että kukaan nainen ei muka halua rakastua naiseen, joka ei ryyppää. Höpöhöpö! Monikin haluaa.
Luulen, että suurin ongelmasi on itsetuntosi.
Niin miksi omanikäiset lepakot eivät vastaile netti-ilmoituksiini? Taitavat kaikki olla varattuja!
Tai olisikohan niin, että naiset aristelevat tutustua minuun, koska olen hyvännäköinen ja urallani menestyvä. Kenellä on itsetunto-ongelma?
tutustua hyvännäköiseen ja urallaan menestyvään naiseen? Ellei hän sitten anna ymmärtää, että hän on niin hyvännäköinen ja menestynyt, ettei muut naiset yllä hänen tasolleen. Pitkä sinkkuus saattaa myös asettaa riman joskus liian korkealla (tiedän kokemuksesta). Eli kukaan ei oikein enää kelpaa.
Miksi nuoret naiset vastailevat sinulle(tietäen ikäsi)ja sitten kasvotusten sanovat sinun olevan liian vanha? Aika epäloogista.
tällä foorumilla enemmän kuin tarpeeksi. Annetaan jos jonkinnäköistä neuvoa henkilölle, jota tuskin (?) tunnetaan livenä. Mieti sitä!!
Joskus tuntuu etteivät vanhemmat (38 ) lepakot ole vielä omaksuneet nettiä seuranhaku tarkoituksessa. Siinä voi olla yksi syy, miksi aikuisen lepakon on vaikeaa tutustua (ellei käy gayravintoloissa) toisiin samanlaisiin.
mietteitään keskustelupalstalle, niin niihin saatetaan jopa vastata. Eikös se ole vähän niinkuin tarkoitus? Minä ainakin tiedän että oma pitkä sinkkuuteni johtuu paljolti myös siitä, että minusta on tullut liian nirso. Ja monet muutkin tuntemani nelikymppiset sinkut tuntuvat olevan samanlaisia. Sitä tosiasiaa ei vaan kovin mielellään itsessään tunnustaisi. Ihan jokaiseen vastaantulevaan ei tietenkään kannata retkahtaa, mutta sitä "kaikki unelmat täyttävää ihannenaista" voi olla todella vaikea löytää, kun sellaisia harvemmin edes on olemassa.
Monille pitkä sinkkuus voi olla todella arka paikka ja silloin helposti ärsyynnytään, jos joku muu sitä yrittää analysoida. Mutta jos sitä ei kestä, niin sitten ei kannata kirjoittaa keskustelupalstoille.
voisi sanoa omaa mielipidettään? Eihän se lie tarkoitus että joku kirjoittaa ja kukaan ei vastaa tai sitten on vain että "ahaa".
Jos on herkkä mielipiteille tai sille että kaikki ei anna vain kukkasia niin sitten kannattaa todellakin katsoa vain salattuja elämiä yms.
Sehän tässäkin foorumissa on että joskus sitä voi ajatella asioita toiseltakin näkökannalta tai sitten ei ainkaan siltä näkökannalta tai sitten on vain että ahaa. Meitä on moneksi niin miksei olisi monia mielipiteitäkin.
Ja mitä tulee vanhempien lesbojen seuranhakuongelmiin on se että ne omat tavat, ne omat ympyrät on niin tutut ettei niistä haluta pois lähteä.
Mitään riskejä ei oteta, kaiken pitäisi mahtua jo valimiisiin muotteihin.
Eiköhän keskustelupalstan merkitys olekkin että,erilaiset näkemykset tulevat esiin. Mitäs järkeä niissä muuten olisi?? Eikä se ole kaikkitietävyyttä jos ilmaisee mielipiteensä!!
Luullakseni, henkilö joka avaa ketjun on myös varautunut monenlaisiin kannanottoihin, niihin negatiivisiinkin. Aina ei kaikki voi käsittää mistä on oikeasti kysymys.
Aloittajalle terveiset, älä lannistu, äläkä välitä vähemmän asiallisista kommenteista.;)
on täällä aina välillä keskustelun ja jopa kinan aiheena. Todellakin - tällaisella palstalla voi kommentoida vain ja ainoastaan sen perusteella mitä ihminen tänne kirjoittaa. Niiden vaikutelmien, sanojen ja asenteiden, joita teksti välittää, koska yksikään meistä ei tiedä mitä siellä näppäimistön takana on.
Joten joko kannattaa vähän harkita mitä ja miten kirjoittaa tai sitten vain kirjoittaa ja ottaa se riski, että joku voi ymmärtää sanat aivan toisin tai ne voivat kirjoitettuna näyttää ihan toiselta kuin tarkoitti.
Kieltämättä minunkin ensimmäinen ajatukseni tuosta kyseessä olleesta kommentista oli, että jos nainen kuvailisi itseään niin hyvännäköiseksi ja hyvinmenestyväksi, että muut juoksevat karkuun, en itsekään jaksaisi moisesta kiinnostua. Moni on kiinnostuneempi tasoista sen pinnan alla ja siellä voi piillä mitä vain. Vasta sieltä löytyvät ne oikeat asiat, joilla suhdetta toiseen ihmiseen todella rakennetaan. Mutta se oli vain yksi kommentti.
Olen ystäväpiirissäni minäkin havainnut sen, että mitä vanhemmaksi ihmiset tulevat, sitä vaikeampi heidän on löytää ihmistä, joka olisi juuri "oikeanlainen". Mielikuviin on ehtinyt syntyä liian terävä malli siitä millaisen ihmisen haluaa ja sitä muottia on täysin mahdoton kenenkään täyttää saumattomasti.
Toisaalta se ikisinkkuystäväni toteamuskin varmaan osittain pätee: joku on jo ehtinyt varata kaikki parhaat. Mitä vanhemmaksi tulee, sitä vähemmän on ihmisiä vapailla markkinoilla.
Taustalla saattaa olla itselle tunnustamaton pelko sitoutumisesta, pelko toisen ihmisen päästämisestä oikeasti lähelle, itsensä ja oman haparoivan puolensa paljastamisesta jollekin, johon on vain uskallettava luottaa. Se on helppo piilottaa sen taakse, ettei "ikinä löydä ketään sopivaa". Jokaikisestä ihmisestä löytyy takuulla jokin särö, jolla torpedoida tarinan, kun oikein etsii. Toinen hyvä keino on haikailla ihmisiä, joista sisimmässään jo tietää, ettei tästä mitään synny.
Joku mainitsi mukavuudenhalun. Pelko siitä, että elämä muuttuukin ihan toiseksi, eikä olekaan enää kokonaan omassa hallinnassa, koska kuviossa on toinenkin ihminen, jolla on omat tarpeensa ja näkemyksensä. Ihmissuhteet ovat aina vähän työteliäitä, vaativat vaivannäköä, joustamista, säätöä molempiin suuntiin. Ei vain siitä toisesta minuun päin.
Niin moni pohtii näitä samoja asioita ja niin monen monta kertaa näitä on mietitty ja pähkäilty. Tuskin yhtä totuutta onkaan mutta uskallan väittää, että jokin ovi on kiinni silloin, kun toisen ihmisen kohtaaminen tuntuu mahdottomalta. Kysymys ei ole heikkoudesta tai huonommuudesta vaan siitä, että huomaamattaan estää itse itseään avaamasta sitä ovea. Itsensä harhauttaminen on maailman kavalin ja helpoin laji.
Uskon, että jos elämällä katsotaan olevan jokin yksi tarkoitus, se on että me kasvaisimme pikkuhiljaa ehjäksi ja löytäisimme sisäisen tasapainon ja rauhan. Elämänilo, rakkaus, onnellisuus, joita turhaan huhuillaan ja etsitään epätoivoisesti ulkopuolelta, löytyvät ja kehittyvät vain meissä itsessämme, jos vain osaamme antaa sille luvan. Yksikään rakkaussuhde ei voi sitä tuoda, jollei sitä ensin ole meissä itsessämme.
Elämä haastaa meidät aika ajoin tarkastelemaan oman näkökulman kapeikkoja, katkeria piikkipensaita, joihin hyvät ajatukset ja aikeet ovat tarttuneet liian pitkäksi aikaa. Jos sen uskaltaa käyttää hyväksi, elämä voi todellakin muuttua ja pienikin muutos on aina liikettä eteenpäin. Se voi olla hyvin pelottavaa ja tehdä kipeää, voi joutua luopumaan jostakin mitä on pitänyt suojanaan mutta elämässä ei saa oikeastaan mitään luopumatta jostain muusta. Mutta kun luopuu, tajuaa, ettei jääkään tyhjän päälle vaan saa tilalle paljon muuta, monesti parempaa.
Tyytymättömyys ja lievä raiteilta putoaminen ei aina ole pelkästään negatiivista ja huonoa. Se voi olla ainoa keino saada ihminen pysähtymään ja miettimään mitä tosiasiassa elämältään haluaa, mihin oikein on matkalla. Kunhan ei juutu siihen tyytymättömyyteen vaan käyttää sen polttoaineena jonkin uuden ratkaisun etsimiseen.
Siis jokaisella on oman elämänsä sivut käsissään. Se koetaan usein ahdistavana, jopa syyttävänä mutta minusta se on hyvin lohdullista. Kun sivut ovat minun käsissäni, en ole minkään salaperäisen ulkopuolisen armoilla vaan voin itse tehdä asioita, itse päättää ja myös itse vastata. Jos olet yksin, sinua ei pidättele mikään. Voit ottaa huomioon vain itsesi. Siis miksi et tekisi radikaalia elämänmuutosta, laittaisi kaikkea uusiksi ja aloittaisi puhtaalta pöydältä, tekisi jotain mitä olet aina miettinyt mutta et koskaan tullut kokeilleeksi? Ovi auki ulospäin, se on hyvä ensimmäinen askel.
Taas upea teksti ja vielä täyttä totta. Monilla (LaikaQ) on suorastaan kirjallisia kykyjä.
Samaa asiaa pohdin itsekkin joskus,suurinpiirtein juuri sinun iässäsi.Viikonloput olivat minullekkin hankalia.Otti päähän, kun työkaverit odottivat riemuissaan jo torstaina tulevaa viikonloppua. Sanoinkin, että jos minulla olisi valtaa poistaisin koko viikonlopun kalenterista!!
En ollut tyytyväinen oikein mihinkään elämässäni silloin.Lähdin rohkeasti
etsimään "elämänitarkoitusta". Lähdin pitkäaikaisesta työpaikastani opiskelemaan.(Työkaverit pitivät minua hulluna)Tiesin kuitenkin, että olen avannut uuden oven elämässäni.Tämä tietysti tarkoitti sitä että,piti sulkea myös jokunen ovi.Itse suljin oven työpaikkaan ja avoliittoon.Aloitin "uuden" elämän tyhjältä pöydältä uudella paikkakunnalla.Tällä matkalla olen edelleen,mutta niin paljon onnellisempana ja ehyempänä ihmisenä.Askel uuteen on aina askel tyhjänpäälle, mutta sekin on parempi kuin tasapainoilu epävarmuudessa.En ole itsekkään sitä "oikeaa" rakkautta vielä löytänyt tästä "uudesta elämästä", mutta elän toivossa ja uskon sen löytyvän jonain aurinkoisena päivänä.Itseni oli pakko lähteä liikkeelle ja sitten pysähtyä miettimään kuka oikeastaan olen ja mitä haluan ja miksi... :)Usko pois,jossakin on sinuakin varten rakkaus odottamassa :)
onnellinen kukin tyylillään.
Löytää se oikea tie ja poistaa kaikki vanha epävarmuus tunteettomuus.
Löydettyä rakkauden ja välittämisen ei millään muulla ole väliä.
Elämä tuntuu tarkoituksettomalta, jos noin nuorena ei jaa sitä rakkaan kanssa. Kun tietää, että on paljon annettavaa ja paljon saatavaa. Ei tähän muuta voi sanoa, kuin että niele pettymykset ja ylpeys, hae sinnikkäästi ihminen vierellesi.
Ei helppoa ole heteroillekaan sen oikean löytäminen. Virkaatekeviä olisi tyrkyllä vuorenvarmasti jokaiselle ja hätäisimmät niihin päätyvätkin, erotilastoista päätellen. Meidän ei-heteroiden on vielä paljon vaikeampaa löytää toisiamme, hätävarat johtavat ennen pitkää tuskaisiin ratkaisuihin molemmille, riidat ja erot rassaavat, usein kyynistävätkin.
Etsi rauhassa, mutta etsi. Kun vielä sosiaalisesti joustavassa iässä sovittautuu yhteiseloon rakkaansa kanssa, on erinomaiset mahdollisuudet "joustaa" yhdessä vanhanakin, elämän loppuun saakka. Hitsautumista ilman, että kumpikaan menettää persoonallisuuttaan. Tiedän mistä puhun, jäin yksin melko iäkkäänä, eikä mennyt kuin muutama hassu vuosi, niin enpä enää halunnutkaan luopua mukavasta erakkoudesta, pitäisi opiskella toinen ihminen jne. Ystävyydet riittävät, ne eivät vaadi, antavat vain. Mukavuudenhalu voittaa pelottavan keveästi.
Elämäntarkoitus olisi sitten oma tarinansa. Kaikenlainen sykkivä, varioiva elämä tällä pikkuisella planeetalla on suurenmoinen ihme ja tutkimisen kohde. On fantastista, että on päässyt tänne, edes yhdeksi lyhyeksi elämänmittaiseksi kerraksi!
Ihmisnisäkkään "tarkoituksesta" en tiedä sen kummoisempaa, olen yhä oikeastaan pitäytynyt suurinpiirtein siinä, mihin päädyin teini-iässä: jotkut piirtävät nimensä historiaan, mutta valtaisin merkitys on tavallaan meillä näkymättömillä, sillä, mitä jälkiä me jätämme henkiseen ja materiaaliseen "maaperään" omalta osaltamme. Siitä syntyvät, kasvavat tai kaatuvat aatteet, uskonnot, joukkoliikkeet, oikeudenmukaisuuskäsitykset, yhteiskuntien toimivuus ym. Eivät vain makroasiat, vaan myös oma hyvin-/pahoinvointi, parisuhteen, läheisten, työyhteisön ilmapiiri. On arvaamattoman paljon vaikutusta sillä, mitä iloa/pahaa mieltä itse kukin tuottaa kohtaamilleen tutuille ja tuntemattomille. Ja mitä valintoja tekee, enkä tarkoita pelkästään parinvalintaa.
Olen aikani ottanut, enää en ota. Pidän läheisyydestä ja olen ollut aiemmin aviossa.Tunnen samoin, että viikonloput ovat pitkiä.
Olisi kiva vaikka aloittaa kirjoittelulla.