ISO HÄTÄ

Kissan on yön aikana kadonnut kuin tuhka tuuleen? Ikkunat ja ovet ovat olleet yön ajan kiinni, asunto on pengottu lähes kokonaan läpikotaisin, enää on yksi mahdollisuus..
hellamme päällä on "tuuletusaukko" eli liesituulettimen paikka, jota meillä ei ole. Eli on mahdollista, että kissa on kiivennyt tuuletusaukkoon ja jatkanut matkaansa, mutta toisaalta olen teipannut tuuletusaukkoon paperipussin esteeksi, eikä se ollut edes repsahtanut yön aikana mitenkään. Mitä teen?? Hätä on kova!!!
10780
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Kyllä osaavat lähteä, ja tulevat takaisin.
Hurruttaen.

Äänestä
  • Narttu oli, mutta minne se on mennyt? Ja tuleeko takaisin? Aivan hysteerisenä yritän edelleen penkoa asuntoa, jos sille on sattunut jotain.. Järki ei kulje kun on kissa vain mielessä koko ajan..

    Äänestä

Kissa löytyi. niin sen vain on, että kissat löytää parhaimmat piilopaikat. Ei ollut hornaan mennyt, vaan sukeltanut vaatekaappiin vaatteiden sekaan, satuin löytämään kun luulin sitä vaatteeksi ja tarrasin jalkaan kiinni. Oli siinä sydärin ainesta molemmille.. :)
kiitos kuitenkin kaikille lukeneille. :)

Äänestä
  • kissa jo vähän mietinkin ettei vaan olisi keksinyt jotain vaatepiiloa.meillä samoten menee kissat joskus piiloon vaatekomeroon ettei niitä meinaa löytää sitten millään ja ei tule vaikka huutelisi kuinka :D

    Äänestä

  • löytyi kirjoitti:

    kissa jo vähän mietinkin ettei vaan olisi keksinyt jotain vaatepiiloa.meillä samoten menee kissat joskus piiloon vaatekomeroon ettei niitä meinaa löytää sitten millään ja ei tule vaikka huutelisi kuinka :D

    Joo se on kumma ettei sieltä vaatekaapista voi päästää pihahdustakaan, kun sinne piiloudutaan. Tämäkin kaveri perinteisesti juttelee koko päivän, hirveästi asiaa, mutta kun piiloo pääsee niin siellä ollaan. Hide and seek. :)

    Äänestä

  • apua kirjoitti:

    Pikkupoikana meidän kolli mahtui vielä tiskikoneen alla olevasta raosta keittiön kaapiston alle. Joskus ihmeteltiin että missä pirussa se katti on ja huudeltiin ja kissiteltiin, sitte ilmestyi pieni hölmistynyt musta karvapää koneen raosta että mhäh, muako täälä huudellaan? Nykyään tuo myös mieluusti menee vaatekaappiin nököttämään ja sieltä sitte näkyy vaan kaks kiiluvaa silmää. Jos ei paljaalla silmällä meinaa löytää niin helpoiten kissan näkee kun ottaa kameran ja salamalla valokuvan vaatekaapista niin varmasti sielä yhden kummituseläimen silmät jossakin kohtaa loistaa. :D

    Äänestä

Kissat ovat hyviä piiloutujia tarpeen vaatiessa. Etsimme taannoin muutaman kerran isän kissaa oikein porukalla, kun oli kadonnut kuin tuhka tuuleen. Ensimmäisen kerran oli ahtautunut pienestä kolosta keittiön kaapistojen sokkelin väliin ja toisen kerran nukkui kaikessa rauhassa liesituulettimen päällä, kun etsimme hiki hatussa kaikki kaapit ja kolot.

Äänestä

Narttu 2v. hoidossa viikon. Hän on kyllä löytänyt kanssa paikat jossa voi olla rauhassa.
Hurruttaa aina tullessaan piilostaan ja puskee.
Annetaan niiden olla rauhassa.

Äänestä
  • Meidän kisuista toinen katosi kerran kun oltiin käymässä kotopuolessa. Aamulla etsittiin sitä koko porukalla eikä sitten mistään löytynyt. Lopulta jalkauduttiin pihalla ja siellähän se kyhjötti terassilla, vanhan sohvan alla.

    Jaa, että mitenkökö kissa oli sinne päässyt? Se on vähän arvoitus vieläkin, mutta yksi hyvä teoria on olemassa. Kissamme ovat sellaisia, että ensimmäisen ihmisen herätessä ne tulevat surisemaan kun tietävät, että kohta saa taas ruokaa. Tällä kertaa vaan oli käynyt niin, että ensimmäinen herääjä oli siskoni, joka oli käynyt aamulla päästämässä toisen siskoni sisään. Kissa oli ilmeisesti seurannut tätä avaamaan mennyttä sisko ruuan toivossa ja säikähtynyt ovenavausepisodia siinä määrin, että oli katsonut parhaaksi luikahtaa ulos.

    Äänestä

  • minä vaan kirjoitti:

    Meidän kisuista toinen katosi kerran kun oltiin käymässä kotopuolessa. Aamulla etsittiin sitä koko porukalla eikä sitten mistään löytynyt. Lopulta jalkauduttiin pihalla ja siellähän se kyhjötti terassilla, vanhan sohvan alla.

    Jaa, että mitenkökö kissa oli sinne päässyt? Se on vähän arvoitus vieläkin, mutta yksi hyvä teoria on olemassa. Kissamme ovat sellaisia, että ensimmäisen ihmisen herätessä ne tulevat surisemaan kun tietävät, että kohta saa taas ruokaa. Tällä kertaa vaan oli käynyt niin, että ensimmäinen herääjä oli siskoni, joka oli käynyt aamulla päästämässä toisen siskoni sisään. Kissa oli ilmeisesti seurannut tätä avaamaan mennyttä sisko ruuan toivossa ja säikähtynyt ovenavausepisodia siinä määrin, että oli katsonut parhaaksi luikahtaa ulos.

    Meillä on pentu kadonnut muun muassa kenkään ja patterin väliin. Muutaman tunnin kissan unien ja meidän etsiskelyjen jälkeen pentu on ilmaantunut "ihmisten ilmoille" aivan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pennut ovat niin sikeäunisia, että niiden rauhaa ei häiritse mikään.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

apua kirjoitti:

Kissan on yön aikana kadonnut kuin tuhka tuuleen? Ikkunat ja ovet ovat olleet yön ajan kiinni, asunto on pengottu lähes kokonaan läpikotaisin, enää on yksi mahdollisuus..
hellamme päällä on "tuuletusaukko" eli liesituulettimen paikka, jota meillä ei ole. Eli on mahdollista, että kissa on kiivennyt tuuletusaukkoon ja jatkanut matkaansa, mutta toisaalta olen teipannut tuuletusaukkoon paperipussin esteeksi, eikä se ollut edes repsahtanut yön aikana mitenkään. Mitä teen?? Hätä on kova!!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu