Löytyykö kainuusta ehdokasta, joka oikeasti vastustaa tätä älytöntä pakolaisten rahtaamista tänne kainuuseen.Varmaan äänestäjiä kiinnostaisi.
Kohta vaalit
onko kaikki samaa puuta
471629
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 47
Vanhimmat
muuta aihetta löytynyt. Kuin piti vetää taas kerran pakolaiset aiheeseen mukaan,poistoon vaan viestis.
Kommunismi kun kaatui niin tilalle tuli tämä kolmas maailma ongelmineen ja sen ihmiset. Sieltä löytyy vielä köyhiä ihmisiä jotka vasemmistohumanistien pitää pelastaa kapitalismin kiroilta tuomalla ne tänne kylmään ja pimeään.
perussuomalaiset on ainoa puolue joka uskaltaa ottaa kantaa tähän asiaan kriittisesti.
On jokaisen oma asia, mitä äänestyskopissa tekee vai meneekö sinne ollenkaan. Äänestäminen on silti ainoa tapa vaikuttaa päätöksentekoon.
Perussuomalaiset nuoret oli muuten ainoa ryhmittymä, joka otti kantaa "pizzeriahyökkäyksen" uutisointiin.
http://www.ps-nuoret.net//content/view/130/41/
Kannanoton viimeisen kappaleen mukaista uutisointia olemme saaneet lukea myös kainuun sanomista sekä tällä viikolla että jo paljon aiemminkin.
Mainittakoon, että ns. "äärioikeistolaisiksi" leimatut puolueet ovat saaneet huomattavan suuria äänimääriä viime vaaleissa ympäri Eurooppaa. Muutama kuukausi sitten naapurimaa-ruotsissa avoimen maahanmuuttokriittinen puolue sai suuria kannatusprosentteja erityisesti monikulttuurisesti rikastuneilta alueilta. Syitä siihen saa jokainen miettiä itsekseen.
Jään odottamaan, että Tony Halme mainitaan tässä keskusteluketjussa.
jotenkin hävettävää tuossa Halmeessa, kun pitää jo etukäteen puolustautua. Niin, perussuomalainen Toni Halme, malliesimerkki politiikan vääristymisestä.
nykyisin tulee ihmisillä ensimmäisenä mieleen kun mainitaan sana "perussuomalaiset". Mutta on muitakin poliitikkoja, jotka ovat mokailleet. No, kaikkien onneksi Tony Halme ei ole enää ehdokkaana, joten ehkä voimme alkaa puhumaan itse asioista?
Väärä mies oikeassa puolueessa.
vastustaa vastustaa
missä näin on sanottu?
Sipoolainen Lehtomäkihän on puhunut juuri monikulttuurisen Kainuun puolesta, ja veikkaan, että toinen mainitsemasi henkilö on hänen kanssaan samoilla linjoilla.
yksi Minna Haataja.
Annen äänet ja menköön eduskuntaan!
läpimenoon eduskuntaan, sillä ammattiyhdistysväki näyttää ajavan Joukolla eduskuntaan.Riittääkö Joukonkaan äänimäärä? Pahimmassa tapauksessa ulkomaankauppaministerillemme ei löydy seuraa Kainuusta Arkadianmäelle.
maltillisia tai yleensäkään minkäänlaisia kannanottoja asiaan löytynyt ehdokkaan kotisivuilta. Kaipa rohkeutta puuttuu.
Nyt kysytäänkin, mitä vaalilupauksia puolueet nimeltä Vasemmistoliitto, SDP, Keskusta ja Kokoomus on pystynyt pitämään?
Ei voi valittaa,jos ei äänestä..
kysymys oli se, vastustaako joku ehdokas pakolaisten ottoa? Kovin montaa vastausta siihen asiaan ei ole tullut.
Mistä näin päättelet?
Mikään maailmanhistorian luonnonmullistus, kulkutauti tai katastrofi ei ole pystynyt sellaisiin tuhoihin kuin kommunismi. Se on murhannut, kiduttanut ja tappanut organisoiduilla nälänhädillä yli sata miljoonaa ihmistä.
Suomessakin on yksi puolue, jonka historiaan kuuluvat joukkomurhat, terrori ja vainot, joita se ei koskaan selittele tai pyytele anteeksi. Tämä kommunistien perinnejärjestö Vasemmistoliitto on tosin kuihtunut 18 kansanedustajan ryhmäksi, jonka sisään mahtuu ainakin kaksi puoluetta: vanha kommunistipuolue sekä joukko kommunistien talutusnuorassa kulkevia ns. hyödyllisiä idiootteja, jotka yrittävät luoda maltillista kuvaa puolueesta tietämättömille äänestäjille. Jälkimmäiset ovat usein hyvää tarkoittavia hölmöjä, kaappidemareita, jotka eivät vain kehtaa tunnustaa sitä.
Suomen kommunistisen puolueen ja sen kulloisenkin peitejärjestön - Suomen kansan demokraattisen liiton (Skdl) ja Vasemmistoliiton - poliittiset saavutukset on lyhyesti kerrottu. Ne eivät ole lähes 90-vuotisen historiansa aikana saaneet aikaan mitään järkevää ja asiallista. Yhteiskunnan kehittäminen on jäänyt muiden puolueiden tehtäväksi.
Kommunistien kyvyttömyyttä osoittaa sekin, ettei puolue pystynyt panemaan toimeen edes langettamaansa puheenjohtaja Otto Wille Kuusisen kuolemantuomiota. Iosif Stalin sen sijaan tuhosi kymmeniä tuhansia suomalaisia Neuvostoliiton vainoissa.
Lähes puolet Vasemmistoliiton aktivisteista ja kansanedustajista on vanhan stalinismin lipunkantajia, mutta heille epäotollisista olosuhteista johtuen aatetta ei tuoda avoimesti julki. Puolueen politiikka on lähinnä erilaista kiusantekoa, jolla yritetään häiritä yhteiskunnan elintärkeitä toimintoja. Kun kommunistien ote ammattijärjestöistäkin on heikentynyt, puolue ei pysty enää järjestämään laajoja lakkoja 70-luvun tapaan.
Mihin ihmeeseen tarvitaan puoluetta, joka historiansa aikana ei ole tehnyt mitään hyvää? Puolueen entinen puheenjohtaja, psykiatri Claes Andersson olisi ehkä parempi ammattilainen vastaamaan. Vasemmistoliitolla on tärkeä mielenterveydellinen tehtävä, sillä se ylläpitää ilkeiden ja luonnevikaisten ihmisten joukkoterapiaa. Muutamasta Vasemmistoliiton kansanedustajastakin voi vahvasti epäillä, että ellei puolue tarjoaisi heille avohoitoa, heidän laitoshoitonsa tulisi yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes ei loputtomiin kestänyt kaikkea sitä epärehellisyyttä, jota puolue edustaa. Puolueen nykyinen puheenjohtaja Martti Korhonen on Siimeksen, Claes Anderssonin ja Ele Aleniuksen tavoin eräänlainen hyväntahtoinen hölmö, joita kommunistit ovat aina nostaneet puolueensa keulakuviksi peittämään kaikkea niitä vastenmielisiä ilmiöitä, joita puolue todellisuudessa edustaa. Suvi-Anne Siimes yritti sulkea silmänsä puolueen menneisyydeltä sillä verukkeella, ettei hän ole elännyt niitä aikoja, jolloin puolueen historiaan kuuluivat joukkomurhat, yritys tehdä Suomesta Neuvostoliitolle alistettu vasalli, maanpetokset ja ilmiannot.
Kevään eduskuntavaaleissa Vasemmistoliitto todennäköisesti menettää 2-3 paikkaa, mutta paikkoja menettävät vain nämä ns. hyödylliset idiootit. Puolueen änkyräsiipeä tulee vielä vahvistamaan helsinkiläinen viherstalinisti Paavo Arhinmäki, katu- ja ympäristöhuligaanien johtaja. Aika lähellä on tilanne, että Vasemmistoliiton uuden ryhmän enemmistö on stalinisteja. Sellaisesta puolueesta ei ole minkäänlaiseen yhteistyöhön, ei ainakaan hallitukseen.
SDP on hyvin lähellä vasemmistoliittoa.
murhamiesten tilalle?
patamusta porvari.
Minulla oli aikoinaan oikeistolainen(kokoomus henkeen ja vereen) työkaveri joka ihannoi USA:n politiikkaa. Hän kertoi minulle että yhdysvalloissa ei ole yhtään slummialuetta eikä köyhää ihmistä. Television välittämät päinvastaiset kuvat olivat kuulema sdp:n ja vasemmiston levittämää valheellista tietoa suomessa.
tarvetta äänestää ainoatakaan mainitsemaasi puoluetta, eikä myöskään keskustaa. Onneksi muitakin vaihtoehtoja on olemassa kuin porvarit tai vasemmisto.
lukea kuin ensimmäisen lauseen huomatakseni, että olet täysin ulalla. Ei täällä mörköjä pelätä. Jokainen ymmärtää ajatella asioitaan omassa päässään, eikä matkustele kommunismin raunioilla. Niillä ei ole mitään tekemistä vasemmistoliion kanssa.
Älä viitsi höpöttää. Teot puhuvat kyllä puolestaan vasemmistoliiton tekemisistä ja ideologiasta.
Miksipä ei Kainuun vähäinen kansa istu Kajaanin Raatihuoneen torille vastustamaan pakolaisten vastaanottoa tähän makuntaan.
Minäpä olen siellä matkassa!!!!
Ja vaikka olisivat maahanmuuttoa vastaan niin äänestävät uudelleen ja uudelleen niitä vanhoja tuttuja mitä ennenkin, olipa niiden kanta maahanmuuttopolitiiikasta mikä tahansa. Tyhmää kansaa, eli sitä saa mitä tilaa
1991 alkoi lama painamaan päälle. SDP, joka oli suurimpia laman aiheuttajia, ellei suurin, huomasi, että tiukassa paikassa ei vastuuta kannata kantaa.
Niinpä puolue ei edes aloittanut hallitusneuvotteluja vaan jäi sivuun rääkkymään kun muut pelastivat Suomea epätoivoisesta tilasta.
Tällainen käytös on juuri tyypillistä SDP:lle. Silloin kun maassa on jaettavaa, sossut ovat innolla jakamassa rahaa kaikille, niillekin jotka eivät oikeasti mitään tarvitsisikaan. Tärkeintä onkin vain jakaminen.
Äänestäkää porvareita, ette pety!
oli vastustaako joku pakolaisten ottamista. Perinteiset porvaripuolueet ja varsinkaan vasemmisto eivät ole ottaneet siihen kriittistä kantaa.
porvarit on millonkaa tehny köyhän kansan hyväksi? Piian ja rengin paikkoja ovat luppailleet että ite saisivat leuhottaa julukisuuven valokeilassa. Pientä palakkaa ja pätkätöitä on porvareiden vaalilause.
Vasemmisto taas pitää huolen että kenelläkään ei ole töitä. Vasemmiston tavoitteena on verottaa kaikki kannattamattomaksi, jotta ei pystytä maksamaan edes sitä pienen pientä palkkaa. Vasemmisto haluaa rangaista tuottavan työn tekemistä korkeilla veroilla, ettei kukaan vaan pystyisi ostamaan mitään ylimääräistä.
Lisää rahaa vaan pummeille lorvailusta, jotta vasurihippien ei tartte tehdä paskaduuneja. Näin ajattelee vasemmistolainen.
niin ei oo yhteiskuntapalveluja tasapuolisesti kaikille kansalaisille. Niille joilla on rahhaa, palvelut pellaa.
Katohan yhdysvaltoihin niin näät malliesimerkin. Siellä on köyhempi väestö kurjassa asemassa asumisen ja terveys hoitojen suhteen.
Pummeille ei silti tartte maksaa, jos työ ei kelepaa. Oikeistohipit ei oo ikinä tehneet työtä.
ja sitä kautta itse verokertymä pysyy ennallaan tai jopa kasvaa vaikka prosentti olisikin pienempi. Vasurit eivät kannusta tekemään töitä.
veroja. Töetä on tehty ja tullaan tekemään. Muitahii on hoputettu työnlaetaan jo pienestä pittäen. Oot vissiin lukenu vaen sarjakuvia sillon kun muut lukivat asiaa.
kyllä imperialistisessa Aku Ankassa on enemmän totuuspohjaa kuin Tiedonantajassasi. (kommarithan yritti aikoinaan kieltää Kemissä akkarin tilaamisen kirjastoihin)
Mitenkäs me saataisiin nuo Mannet työnsyrjään kiinni ovat kuulemma 500 votta asuttaneet suomea.Onko kukaan heitä nähnyt oikeassa työssä.
vielä nähny yhtään mannea. Kylillä kävellä vilskuttelovat rässihousut jalassa ja nahkatakki peällä. Tietäsivätköhän mikä vaatekappale on kysseessä jos niille näyttäs umpihaalaria tai metsurin pusakkaa, puhumattakaa navettatakista?
Jonniilaenen lakipykälä voes olla paekallaan terveille ihmisille sen työnteon suhteen.
Mutta nyt sopii miettiäkin onko vasemmistolaisuus muuttunut noista ajoista, jolloin sen tehtävä oli työmiehen etujen ajaminen, ja mihin suuntaan? Onko Afrikassa sukkulointi ja tovereiden etsiminen sieltä sitä oikeaa vasemmistolaisuutta joka auttaa parhaiten Kainuun köyhää, tätä sopii miettiä.
että vasemmistolainen solidaarisuus ei ulotu pelkästään omille nurkille, vaan kantaa vastuuta myöskin glopaalisella tasolla. Ei se välttämättä vähennä yhtään kainuulaisesta välittämisestä. Jokainen älämä on arvokas.
Pitäisi alkaa siirtyä pikkuhiljaa asialinjalle. Suuri joukko ihmisiä täällä Kainuussa on vailla työtä ja köyhyyskin rassaa, joten maailman parantamista voisi jatkaa vaikka näistä.
ehdokas vastustaa tätä maahanmuuttopolitiikkaa, KOKO PUOLUEEN pitää vastustaa. Suomen vaalimatematiikan perusteella ääni voi mennä juuri päinvastoin ajattelevalle kuin oli tarkoitus. Eli jos äänestää ehdokasta joka on mamuilua vastaan niin ääni voi mennä saman puolueen ja vaalipiirin ehdokkaan hyväksi joka on mamuilun puolesta.
Puolueet voivat taktikoida laittamalla ehdolle mamukriittisiä kakkosketjun ehdokkaita joilla ei ole läpimenon mahdollisuuksia keräämään mamu-vastaiset äänet sen "oikean" ehdokkaan hyväksi!
esimerkiksi SDP:n Rajamäki on kohahduttanut tiukilla kommenteillaan pakolaispoliitikasta, mutta siltikään ei pidä äänestää SDP:tä sen takia juuri nimimerkki "Ei riitä että" esittämän kommentin takia.
Perussuomalaisten eduskuntavaaliohjelmassa todetaan näin (katkelmia):
"Ei ole hyväksyttävää, että kotimaan turvattomuuteen vedoten voi luoda turvattomuutta johonkin toiseen maahan....
...ei ole tarkoituksenmukaista ottaa maahan ihmisiä ikään kuin työvoimareserviksi nostamaan erilaisia tukiaisia ja siten heikentämään yhteiskunnallista moraalia....
Maahanmuuttopolitiikan perusajatuksen tulisi olla "maassa maan tavalla".
Maahanmuuttajien oman kulttuurin säilyttäminen on heidän oma asiansa, eikä siihen pidä käyttää valtion varoja, koska se ei edesauta maahanmuuttajien kotoutumista Suomessa.
Monikulttuurisuutta ei pidä vaalia väheksymällä omaa kulttuuriamme."
Ainakaan minulle ei ole yhtään epäselvää, mitä aion äänestää, jos haluaa vastustaa järjetöntä pakolaispolitiikkaa ja "monikulttuurisuutta".
johon voi lisätä vielä sen, että vaikka Persujen edustajat meuhkaavat pakolaisvastaisuudellaan, niin heilläkin on realismia, että vain superhyper menestyksellä saavat kolme edustajaa edsuskuntaan.
Oulun vaalipiirissä ääni Persuille = ääni kaivoon!
meille sen paremman vaihtoehdon, jota äänestämällä ääni ei kuulu siellä kaivossa niin kuin tähän asti? Kaikissa edellisissä vaaleissa äänestysprosentti on ollut edellistä pienempi. Toivottavasti näissä vaaleissa nykymenoon kyllästyneet ihmiset vaivautuvat uurnille ja äänestävät edes protestiksi. Äänestämällä samoja puolueita, jotka nyt ovat vallassa, asiat eivät muutu miksikään. Samoin käy jos jättää äänestämättä.
eikös siellä kajaanissa ole se salmijärven entinen pöpilä niitä pakolaisia varten.sinnehän ne kaikki joutavat että eivät ole meidän vastuksina täällä etelässä. kyllä niitä sinne sopii siellä on kyllä lääniä huutaa ja tapella olkaa onnellisia että sinne joku tulee kun suomalaiset lähtee pois sieltä
Kajaani haluaa olla edistyksellinen ja suvatsevainen.Niinpä mamut ovat sijoitettu kaupungin parhaille paikoille.Entisen Vuolijoen mamutkin kuulemani mukaan siirretään Kajaanin Teppanaan.Moni työtätekevä on joutunut hakeutumaan kodistaan pois,jatkuvan häiriköinnin vuoksi.Eihän näistä saisi puhua,rasistin leimanhan sitä saa.
ja kuten kulttuurin rikastumiseen kuuluu, siellä hajoitettiin paikat ja revittiin lavuaaritkin irti.
?? Nyt olemme viisaampia.
Rytkönen vastustaa pakolaisten ottoa ja jyrkästi.