Isätön lapsi

vanhempi riittää jos siitä on kyse.alkoholisutuneen isän lapsena voin kertoa sinulle että kaikki rakkaus on tärkeää.

Lapsi on todella onnellinen kun sille antaa rakkautta oli sen antaja kaksi naista, yksi nainen tai kaksi isää tai yksi isä. Mielestäni lapsi on kovin muokkautuva. Omani on 11v hän tietää ettei isää ole, eikä hän koskaan tule häntä näkemään tai tuntemaan. Eikä siitä sitten sen enempää. Lapseni puhuu avoimesti että hänellä on kaksi äitiä, hän puhuu ylpeydellä asiasta. Uskon että tässäkin tapauksessa se turva ja rakkaus jonka hän kotoa saa on se riittävä, se asia minkä lapsi mieltää hyväksi itselleen. Joskus minulle on sanottu, kun poikani oli pieni että " hei sun lasta tullaan kiusaamaan tuon takia mitä sinä olet" kuulin jostain hyvän vastauksen jota olen käyttänyt ja joka kiteyttää ajatukseni.... "aivan niin tapahtuukin.... sillä se kiusaaja on sinun lapsesi, joka kantaa sinun ajatustasi vähemmistöistä"

Ei meidän mielestä se ole isä, jonka siemenestä vauva saa alkunsa klinikalla..Tai ainakin meidän perheen mielestä isyyteen tarvitaan muutakin kuin yksi siittiö. Meille se on luovuttaja ja tulemme itse kertomaan lapsellemme luovuttajasta kaiken sen vähäisen minkä tiedämme, emme odota että lapsi alkaa kyselemään meiltä. Yksinkertaisilla asioilla voi aloittaa kun lapsi on noin 3v..Myöhemmin sit lisää =)

ei ole tunnettu asiallisuudestaan. Kannattaisi varmaan kirjautua sisään Setan foorumin sateenkaariperheisiin (tms), sieltä saa varmaan asiallisiakin vastauksia huomattavasti enemmän kuin täältä.

Entinen poikaystäväni vuosien takaa omisti kaksi äitiä ja ei niin hyvin ollut mennyt kasvaminen, vaikka ei niissä äideissä mitään vikaa ollut. Etenkin murrosikä oli ollut vaikea. Oma seksuaalisuus heräämässä ja kova häpeä, vaikka avoimia oli aina yritetty olla. Kavereitaan ei koskaan halunnut viedä kotiin. Uskon, että aikuisenakin suuri osa hänen ongelmistaan kumpusi tuolta. Tapaamme aina välillä loma-aikoihin, kun liikun entisellä paikkakunnalla. Jostain syystä minulla ei olisi sydäntä kertoa, että minustakin sitten taisi tulla lesbo loppujen lopuksi. Mutta monta lasta, monta tarinaa. Joillekin se vaan voi olla kova paikka, vaikka muuta toivoisi.

kuin omasta kokemuksesta:
Olen ikuisuuden pyörinyt yh:na, yksin jo kuudetta vuotta, kun ajattelin että en jaksa mitään hakea vanhemmuudeltani.
Lapseni, 5 v tyttö, tokaisi katkerana päiväkotipäivän jälkeen seuraavin sanoin:
" Sillä ja sillä lapsella on kaks äitii, mulla on vaan yksi.... Voi hitsin vitsi".
Eli ainakin alle eskari- ikäinen ei todellakaan katso asiaa kuin rakkauden saamisen määrän perusteella ;-).

tiedä, mutta tunnen aikuisen miehen, joka vauvana adoptoitiin perheeseensä. Hyvä perhe hänellä on, mutta yhä muistaa surra ja kaivata biologista äitiään joka hänet antoi pois. Biologisesta isästään hän ei ole ihmeemmin kiinnostunut, tai sitten aihe on niin traumaattinen ettei hän halua puhua siitä.

Adoptio asioita ei tietenkään suoraan voi kumminkaan verrata h-hoitoihin, koska luovuttaja-isähän ei tee perheelleen mitään vääryyttä eikä hylkää lastaan, päinvastoin. Veikkaisin, että asia on helpostikin selitettävissä lapselle, jos on alusta asti rehellinen ja ylpeä omasta perhemuodostaan.

Perheitä on niin monenlaisia, ei ole yhtä ainutta oikeeta perhemallia. Lapsi rakastaa vanhempiaan sellaisena kuin ne on. Ei lapsi koe perhettään ikinä mitenkään "vääräksi" sen tekevät vain tietämättömät ulkopuoliset. Kaikki lapset tarvitsevat ruokaa, lämmikettä ja rakkautta, eikö ole hyvä että niitä antaa kaksi rakastavaa vanhempaa, mitä väliä niillä sukupuolilla on.

Normaalien heteroparienkin lapsista tosi iso osuus elää avioeroperheissä, monet riitaisissa sellaisissa. Luulisi että lesboperhe on parempi ympäristö.

Juu ja sitten se pakollinen kommentti siitä miten tanskalaisen sikafarmarin siittiöt jotenkin jalostuvat siitä että ne pakastetaan. (tämän lisäsin kun se näyttää niin kovasti naisia harmittavan). Olisitte edes vähän yhteistyökykyisempiä niin teilläkin menisi paremmin, kysymys on tuossa kuitenkin tosi isosta asiasta. En siis todellakaan ole seuraan tuppaantumassa, mutta kai teilläkin tuttuja miehiä on?

Tärkeintä on että lapsella on hyvät rakastavat aikuiset ihmiset tukenaan koko kasvunsa ajan. Suotavaa olisi että lähipiirissä olisi sekä miehiä että naisia, nuoria ja iäkkäämpiä, aikuisuuden mallina. Jos kasvattaa lapsensa avarakatseiseksi ja hyväksyväksi hänen on helpompi ymmärtää oma tilanteensa. Ei sillä siittämistavalla ole merkitystä lapsen käsityksille itsestään, ongelmat tulevat ulkoa, mutta terveellä itsetunnolla siitä selviää. Joten onnea matkaan kun kasvatat tervettä lasta terveeksi aikuiseksi (ei helppoa kenellekään tässä mailmassa!)

Millä kliniikalla käyt tekemässä hedelmöityksen? Minulla olisi luovuttaja, mutta ei kuulema halua käydä millään kliniikalla hoitamassa asian purkkiin. Miten toimin tällaisessa tilanteessa.Voinko itse viedä sperman kliniikalle? Sovimme että ilmotan isän tuntemattomaksi, ja isä voi tavata lasta "tuttavanani".