Olen vasta omaan vuokrakämppään muuttanut ja kaikki on muuten hyvin, mutta alakerran naapuri aiheuttaa häiriötä isolla H:lla.
Ensimmäiset kolme viikkoa meni ihan hyvin ilman mitään suurempia, paitsi että miehen koira ulvoi, haukkui, huusi ja vinkui päivät klo 8-16 välillä. Itseäni tämä ei haitannut, koska olin suurimman osan päivistä pois. Kävi vaan mielessä että toivottavasti talossa ei ole yötöissä kävijöitä..
Sitten alkoi yöhaukkuminen. Ilmeisesti miehen lähtiessä baariin puolenyön aikaan alkaa haukkuminen, joka jatkuu tasaisesti suurin piirtein tunnin ajan. Hiljenee ja alkaa uudestaan noin 10-15min ennen miehen kotiintuloa. No sitten heräsin yhtenä viikonloppuyönä siihen, että koiraa aivan varmasti yritettiin tappaa. Kuului sellainen paniikkiuikutus ja samaan tahtiin sellainen ääni kuin olisi hakattu. Ja miehen raivoisa huuto kaikui samalla. Tätä jatkui n. 30 min. Alkoi siis n. klo 4 aamulla. Hieman oli hankala saada unenpäästä kiinni kun hiljeni.
Tämänlaisia kohtauksia ei onneksi ole tullut muita kuin parina päivänä ihan lyhyitä. Viimeksi mies huusi koiralleen että "et pure!". Kiva suhde noilla kahdella...
Nykyään koira on pysynyt melko hyvin hiljaa, mitä nyt päivisin välillä valittelee. Mutta mies kun tulee esim. yöllä baarista kotiin niin kuulostaa niinkuin olisi jono puutuoleja asetettu tielle ja jokaiseen pitää törmätä. Ihme kolinaa. Kerran ilmeisesti oli jatkotkin alakerrassa ja kavereita kylässä kun neljältä aamulla alkoi tietokoneelta soimaan bad boys ja ukkometso. Näistä sai siis jopa sanoista selvää. Ja tietokoneesta, koska kuului se windowsin käynnistysmelodia ihan kuin olisi tullut viereisestä huoneesta.
Kuitenkin, asiani oli tämän avautumisen jälkeen se, että teenkö valituksen herrasta isännöitsijälle vai vuokranantajalleni? Omistuskämppiä ovat kaikki tässä..

Vastaukset 13
Vanhimmat
On niitä kaikenlaisia..jos kuulisin että naapuri käyttäytyy vihamielisesti koiralleen,soittaisin kunnan eläinsuojeluvirastoon ja tekisin ilmoituksen.
Mutta käytäntönähän on että sekä vuokra-että omistustaloissa minun tietääkseni ilmoitus täytyy tehdä isännöitsijälle. Vuokranantajahan voi olla yksityishenkilökin,joten nopeammin ja helpommin hoituu kun soitat isännöitsijälle suoraan.
Eipä taida olla mikään ihanne koiranomistaja. Tee ilmoitus paikkakuntasi eläinsuojeluvalvojalle. Ilmoituksen voit tehdä nimettömänä, joten et saa naapurisi vihoja päällesi. Tuntuu vain, että koiran olisi parempi olla jonkun muun luona ja naapuritkin saisivat taas nukkua yönsä rauhassa vai mitä?
Tee ilmoitus isännöitsijälle ja eläinsuojeluyhdistykseen sekä paikalliselle eläinlääkärille.
Koira pois tuollaiselta ihmiseltä.
Koira voi purra hakkaajaansa itsepuolustukseksi peloissaan ja kivuissaan.
Koirista tai koirasta ei saa olla kohtuutonta haittaa naapureilleen ja eläinsuojelulaki velvoittaa kohtelemaan eläimiä hyvin.
Säälittää tässä eniten koira jolla asiat ovat kaikkein huonoiten.
Moi,
Tietysti voi yrittää ystävällisesti kertoa naapurille koiran haukkumisesta, ja suositella sitruunapantaa.
Solagelille,
Ei asia ihan noin yksinkertainen ole, kyllä koirat haukkuvat ihan muistakin syistä. Minusta tuo kuullostaa ihan siltä että koira kärsii eroahdistuksesta, joka muuten on ihan yleistä. Koirissakin on ihan samalla "läheisriippuvaisiakin" kuin ihmisissäkin.
Kaksi pätevää keinoa koiralle: sitruunapanta ja DAP. Mutta ilman muuta omistajalle on siitä kerrottava, koska aina omistaja ei poissa ollessaan voi tietää jos koira haukkuu.
Tunge sinä se vitun sitruunapanta vaikka hanuriis!
Jos naapuri selvästi ja kuuluvasti HAKKAA KOIRAANSA, niin välittömästi soitto eläinsuojeluvalvojalle/poliisille.
Mikä siinä niin vaikeeta muka on?
Eipä ole ollut tapana tunkea vieraita esineitä takapuoleen. Joten en aloita nytkään sitä harrastusta.
Opettele sinä hyvä ihminen lukemaan.
Vedäppä oikein rauhallisesti henkeä ja lue ihan rauhallisesti ap.n viesti.
Eli päivällä 8-16 välisenä aikana koira haukkuu (mies on selvästi töissä) yöhaukkuminen alkaa kun mies lähtee baariin ja loppuu kun mies tulee kotiin. Ei siinä ole mitää koiran hakkaamista, vaan koira haukkuu silloin joutuu jäämään yksikseen. Eli koiralla on eroahdistus. Sitruunapanta hakkumisen estämiseksi ja D.A.P sitä varten että se rauhoittaa koiraa. (laite joka kiinnitetään pistorasiaan ja se erittää synteettistä feronia huoneilmaan joka rauhoittaa koiraa, ja mitä ihminen ei haista.)
Sinulla ei ilmeiseti ole itselläsi koiraa eikä edes kokemusta, koirasta joka on kärsii eroahdistuksesta. minullapa on, eikä tilanne aikanaan ollut helppo juuri sen takia kun puoli tuntia siitä kun oven kiinni oli laittanut alkoi armoton huuto, ulina.
Edelleen suositten että ap käy kertomassa koiranomistajalle siitä että koira haukkuu silloin kun hän ei ole kotona.
Hyvä koiranomistaja tekee asialle jotain, myös naapurisovun säilyttämiseksi. Jos ei auta niin isännöitsijälle ilmoitus.
valikoiden vai?!
"No sitten heräsin yhtenä viikonloppuyönä siihen, että koiraa aivan varmasti yritettiin tappaa. Kuului sellainen paniikkiuikutus ja samaan tahtiin sellainen ääni kuin olisi hakattu. Ja miehen raivoisa huuto kaikui samalla. Tätä jatkui n. 30 min. Alkoi siis n. klo 4 aamulla. Hieman oli hankala saada unenpäästä kiinni kun hiljeni.
Tämänlaisia kohtauksia ei onneksi ole tullut muita kuin parina päivänä ihan lyhyitä. Viimeksi mies huusi koiralleen että "et pure!". Kiva suhde noilla kahdella..."
Mielestäni tämä antaa aiheen ottaa yhteyttä eläinsuojeluviranomaiseen, ei tuollainen ole normaalia käytöstä puolustuskyvytöntä eläintä kohtaan.
...Ja sitä paitsi koira jota hakataan ja pahoinpidellään, ei hauku eikä uskalla päästää inahdustakaan suustaan. Noitakin kun on valitettasti tullut nähtyä tässä elämän varrella.
tuollainen eläinrääkkääjä ja pelkäät että ap. kertoi sinusta. Senkin sika!
Ennenkuin muutin omakotitaloon, asuin kerrostalossa reilut 15 vuotta. Vuosien varrella naapurissani asui jos minkälaista sukankuluttajaa, mukaanlukien joitakin koiranhakkaajiakin ja jok'ikinen koira jota hakattiin taikka kännipäissään muka "koulutettiin" suorastaan rääkyi paniikissa/kivuissaan. Eihän siinä muu auttanut kuin soitella eläinsuojeluviranomaisille, tosin aina ei niistäkään ollut apua.
eläinten suojeluun sekä poliisille. Tuollaiselta äijältä koira pois ja heti! Törkeää käytöstä koiraa kohtaan, ei voi muuta sanoa.
Olet varmaan jo arvannut miksi edellinen asukas muutti pois...? Kannattaa kysäistä isännöitsijältä tai vuokranantajalta tietääkö se edellisen asukkaan uutta osoitetta. Saat ihan varmasti liittolaisen jos ja kun teet ilmoituksen tuosta eläinrääkkäyksestä sekä kirjallisen valituksen muusta häiriköinnistä
Paska säkä kun niin uus talo että oltiin ekat asukkaat tässä asunnossa. Naapuri sellanen hillbilly että sille jos menis asiasta sanomaan tulis varmaan turpaan saman tien.
Ajattelin lähestyä tiputtamalla artikkelin eroahdistuksesta postiluukkuun ja jos ei mitään tapahdu, valitus isännöitsijälle. Onpahan äijästä ollu itsestäänkin haittaa, ei pelkästä koiran haukunnasta (joka tälläkin hetkellä jatkunut n. 45 min...)