huippuimuriko?

Hei!

Asun rintamamiestalossa, jossa on 80-luvulla rakennettu lisärakennus.Remontin yhteydessä edellinen omistaja on pistänyt saunaosaston uusiksi ja vaihtanut puukiukaan sähköllä toimivaan.Vanhassa hormissa pesuhuoneen puolella poistoilmaaukko ja saunassa tuloilma.Ajattelin kesällä asennuttaa katolle huippuimurin, joka poistaisi peruhuoneesta nykyisen ilmanvaihtoräppänän kautta tehokkaammin kosteaa ilmaa pois kuin nykyinen painovoimainen ilmanvaihto. Kysyisinkin kuulostaako suunnitelmani järkevältä?
2542
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Huippuimurin tulisi olla päällä pienellä nopeudella koko ajan kondensoitumisen ehkäisemiseksi. Pelkän saunatilan ilmanvaihdon toteuttamiseen Fresh puhallin tai vastaava voisi olla parempi, koska sitä ei tarvitse pitää päällä koko aikaa. Malleja on nykyisin useampia, eikä laite ole oikeassa paikassa mikään "köyhän miehen huippuimuri". Säästää sähköä ja on helpompi asentaa. Huippuimuri on myös äänekkäämpi, eikä mikään kaunistus katolla. Huippuimuri on hyvä ratkaisu silloin, kun sillä hoidetaan muutakin ilmanvaihtoa talossa, esim. liesikuvulla keittiössä, mutta muuten puhallin on riittävä.

Jos päätyy kuitenkin huippuimuriin, niin sen tilalle voisi ajatella vastaavatoimintoista kanavapuhallinta, jos yläpohjassa on tilaa. Laite on hiljaisempi ja se ei näy ulospäin, tosin sitäkin tulee pitää päällä koko ajan. Käy katsomassa Meptekin sivuilta (IPO).

Äänestä
  • Tuosta äänekkyydestä vielä.. Tarkoitin, että huippuimuri on äänekkäämpi talon ulkopuolella.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


ilmanvaihtoon tehoa! kirjoitti:

Hei!

Asun rintamamiestalossa, jossa on 80-luvulla rakennettu lisärakennus.Remontin yhteydessä edellinen omistaja on pistänyt saunaosaston uusiksi ja vaihtanut puukiukaan sähköllä toimivaan.Vanhassa hormissa pesuhuoneen puolella poistoilmaaukko ja saunassa tuloilma.Ajattelin kesällä asennuttaa katolle huippuimurin, joka poistaisi peruhuoneesta nykyisen ilmanvaihtoräppänän kautta tehokkaammin kosteaa ilmaa pois kuin nykyinen painovoimainen ilmanvaihto. Kysyisinkin kuulostaako suunnitelmani järkevältä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu