Tavara loppumaan markkinoilta: Linkki iltasanomista:
Turkista löytyi 565 kiloa heroiinia pizzalaatikoissa
10.2.2007 19:22
Turkki on takavarikoinut jättierän heroiinia, ulkomaankauppaministeri Kurzad Tuzmen kertoi tänään uutistoimisto Anatolialle.
Heroiinia takavarikoitiin 565 kiloa, ja sen arvo katukaupassa olisi ollut noin 21,5 miljoonaa euroa.
Heroiini löytyi torstaina Kapikulesta Bulgarian rajalta pakattuna pizzalaatikoihin. Laatikot olivat rekassa, joka oli matkalla Hollantiin. Tuzmanin mukaan määrä on suurin vuonna 1923 perustetun Turkin valtion historiassa.
Istanbulin poliisi ilmoitti lauantaina myös löytäneensä 258 kiloa heroiinia kolmessa ratsiassa eri puolilla kaupunkia kuluneen viikon aikana.
Turkki on keskeinen reitti Aasian, etenkin Afganistanin heroiinille, jota salakuljetetaan Eurooppaan. (STT-AFP-Reuters)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.