Hei!
Onko normaalia että 2,5v tytär saa suoraan sanottuna hysteerisiä raivareita kun ei saa tahtoaan läpi.Käskyjä uhmataan toistuvasti.Meillä on kokeiltu jäähyä,eikä ole auttanut.Alkaa iskeen epätoivo kun ei mikään auta.Tyttö tekee aina samoja asioita mistä ollaan kieletty vaikka kuinka monta kertaa.Ja kun puhutellaan niin neiti kehuu ei ymmärrä ja alkaa raivoamaan.Kertokaa neuvoja vinkkejä mitä pitäisi tehdä.Kiitos kaikille jotka jaksavat auttaa.
Onko normaalia että 2,5v tytär saa suoraan sanottuna hysteerisiä raivareita kun ei saa tahtoaan läpi.Käskyjä uhmataan toistuvasti.Meillä on kokeiltu jäähyä,eikä ole auttanut.Alkaa iskeen epätoivo kun ei mikään auta.Tyttö tekee aina samoja asioita mistä ollaan kieletty vaikka kuinka monta kertaa.Ja kun puhutellaan niin neiti kehuu ei ymmärrä ja alkaa raivoamaan.Kertokaa neuvoja vinkkejä mitä pitäisi tehdä.Kiitos kaikille jotka jaksavat auttaa.
Vastaukset 4
Vanhimmat
täällä ja ohjeita kanssa kaivataan.On kokeiltu kehut,toruminen,jäähy ja tunnustan huuto...mikään ei auta!Kohta varmaan myyn tuon paketin....ei vainenkaan..Apuja??
unohtaa kiukuttelun.
Yritä auttaako jos raivoajaan kiinnittää mahdollisimman vähän huomiota. Tietysti täytyy yrittää suojella ettei lapsi satuta itseään raivotessaan, eikä hajota paikkoja. Meillä raivoaminen kesti n. 35-45 min kerrallaan ja esim. syliin ottamisen yrittäminen pidensi "kohtauksen" kestoa. Ne loppuivat n. 3,5v ikään mennessä (jos yhtään lohduttaa :-) Toinen lapsi lähestyy kohta 2-vuotispäiväänsä, joten sitä tässä ootellessa...
Olen miettinyt että yritinkö jotenkin liikaa "rauhoitella" raivarin saanutta, vai mistä se johtui että ne kohtaukset oli niin ankaria. Ulkona ollessa mulla oli repussa jotain eväitä ja aloin kaikessa rauhassa syömään.. Vähänn aikaa huudettuaan lapsi rauhoittui sen verran että pystyi myös syömään hiukan, ja taas päästiin pienen matkaa kotiin päin. Usein noita tulikin pienessä nälässä, joten ennakointi ja nälän tunteen välttäminen oli a ja o.. Nyt ikää hänellä on kohta 4ja puoli, mutta vieläkin "tilttaa" jos syö vaikka palan suklaata. Turhaa makean syöntiä kannattaa siis myös välttää viimeiseen asti.
Luonne/ temperamentti vaikuttaa myös.. kaikki lapset ei tuommoisia kohtauksia saa ikinä, olen huomannut. Ei sekään välttämättä aina ole lapsen kannalta hyvä asia :-) Voit ajatella että on hyvä kun lapsi uskaltaa raivota ja näyttää tunteensa.
Meillekin ovat nuo hysteriakohtaukset ihan tuttuja. Rajojen testaaminen ja uhmaaminen alkoi meillä varmaan hiukan jo tavallista aikaisemmin.
Tämän ikäiselle vielä silloin tällöin toimii huomion kiinnittäminen muualle.
Mutta jos ehditään siihen hysteeriseen tilaan, niin mitään ei ole tehtävissä. Pitää vain pitää sylissä tai antaa huutaa lähellä kohtauksensa loppuun.
Kaikkein eniten yritän itse keskittyä siihen, että en mene itse mukaan tuohon kiukkuun. On vaikea pitää itsensä kasassa,kun toinen koettelee hermoja. Varsinkin jos itse on väsynyt ja huonolla tuulella!!
Ja jos jotain on kieltänyt, niin siitä ei auta lipsua yhtään! On pakko olla tiukkana loppuun asti, muuten peli on menetetty. Se on ainakin mulle itselle tosi rankkaa. Tekisi mieli luovuttaa ja mennä sieltä mistä helpoiten pääsee, mutta sitten tietää tekevänsä karhunpalveluksen itselleen.
On tässä meille haastetta kerrakseen; olla lähellä ja kuitenkaan ei liian lähellä tai antaa lapselle vastuuta mutta ei liikaa jne.
Voimia kaikkien pikkuterroristien vanhemmille!
Ette ole yksin.
Mukavaa kevään odotusta!