Onko suuri esim. 120 naudan yksikkö "ympäristöystävällisempi" kuin pieni vaikkapa 20 lehmän navetta?? entäs isot sika yksiköt joissa voi kai olla tuhansia eläimiä?? paljonko peltoa pitää olla että lietteet leviää laillisesti? onko vaikutuksia esim. järviin yms. Maataloudenhan sanotaan olevan suurimpia itämeren saastuttajia... ihan vaan haluaisin tietoa/mielipiteitä kun en ole asiantuntija
Kysymys
kertokaa se minulle
211747
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 21
Vanhimmat
>>Maataloudenhan sanotaan olevan suurimpia itämeren saastuttajia... ihan vaan haluaisin tietoa/mielipiteitä kun en ole asiantuntija
aika monessa valtakunnan mediassa esimerkiksi on maatalous laitettu isoksi saastuttajaksi mitä itämereen tulee, henkilökohtaisesti asiasta ei ole tietoa, siksi kyselen
se siitä luotettavuudesta ja uskottavuudesta.
Joo ei tässä hermostuta tuo syyttely nyt on jokapäiväistä enkä sinua sillä tarkoita vaan juuri tätä puolueellista ja yhteen puolueeseen sidottua "toverituomioistuinta".
Näihin "tutkimuksiin kannattaa suhtautua suurella epäluulolla ja ajatella omilla aivoillaan.
ensin ..
http://www.fimr.fi/fi/itamerikanta/bsds/1746.html
Pietarissa asukkaita yhtäpaljon kuin koko Suomessa
Suomessakin varmaan jo yli puolet rannikko kaupungeissa
Sitten mietippä tätä:
Puhtaalla maaseudulla leivottu fosforitorttu (ft) laitetaan kunnan putkipostiin.(siirtoviemäriin)
Liukasteeksi ämpäri kaivovettä.
Kunnan puhdistamo ottaa tuon veden pois, puhdasta tuli, mutta ft jää.
Kiertoon pellolle sitä ei saa laittaa, vaan autolla viedään kaupunkiin käsiteltäväksi, jolloin siihen lisätään kaupungin raskasmetallit.
Tämän jälkeen se kelpaa enää ns. viherrakentamiseen, eli kipataan teiden luiskiin.
Näin tehdään ja on tehty kaikelle kaupunkiin viedylle ruoalle, vuosikymmeniä,-satoja.
Mutta, mutta. Tämä on täysin puhdasta toimintaa. Maataloushan on se joka saastuttaa...
Että tän uuden ympäristöohjelman perusteena käytetty tutkimus maatalouden ympäristökuormituksesta ei mitenkään kestäisi tieteellistä tarkastamista.
Eli täysin (ympäristö)poliittisesti, tarkoitushakuisesti tehty tutkimus, jota vielä pykälänikkarit tulkitsevat omien tarkoitusperien mukaisesti.
Usein näkee maaseudun linja-autopysäkeillä miesjoukon palauttavan Karjalan takaisin.
Ennen katsoin paheksuen moista toimintaa, mutta nyt tajuan tuon ekologisen merkityksen.
Näinhän kaikille ihmisen biopäästöille kaasua lukuunottamatta tapahtuu.
sikalan lietteet johdetaan ihan tavalliseen kunnan ojaan josta ne sitten virtaavat mihin lie. Ei me olla niitä enää aikoihin pellolle ajettu.
Kun nyt maailmanlaajuisesti ilmaston muutos on vissiin totta kaikkien mielestä, niin onko tehotuotanto vai luomutuotanto jotenkin parempi vaihtoehto??? elikkä onko tämä Suomen linja jossa toivotaan isoja yksikkökokoja ilmaston ja ympäristön taholta parempi kuin se että olis esim.paljon pienempiä tiloja sekä luomua??? nyt tuppaa kotieläintilat olemaan aikas isoja ja suuremmiksi taitaa vaan mennä??? häh???!!! eikä vedetä heti hernaria nenään kait sitä saa asioista keskustella ilman että on heti sdp:n agitaattori!
eikös mitä lähempänä elämänmuoto on vaikkapa viisikymmentälukua, niin sitä pienempiä ovat päästöt. Vai eikö huomattu silloin valittaa saasteista, vai onko niitä nytkään? Ainakaan eu-tarkastuksia ne tilat eivät läpäisisi, mutta aika muistetaan kirkkaista vesistä.
Ja entäs ne entiset maajussit ja niitten lapset? Elintason noustua kaupunkilaisina virkamiehinä, yhtä mittaa siellä Thaimaassa käyvät. Yksi reissu lentokoneella kuluttaa 300 ha ohrasadon, etanolina laskettuna.
Ei vaan tahdo olla paluumuuttajia.
Luomu on tietysti hieno asia niille jotka haluavat maksaa puuhastelusta ja kauniista mielikuvista. Todellisuudessa luomutuotannosta aiheutuvat päästöt ovat tavanomaista tuotantoa suuremmat kiloa kohti laskettuna. Kasvinviljelyssä ero on selkeä tavanomaisen hyväksi, mutta karjataloudessa erot ovat pienemmät, mutta tietysti eläinten talvilaiduntaminen aina hieman lisää kuormitusta.
Yksi mielenkiintoinen näkökulma olisi verrata lähiruokaa ja esimerkiksi Brasilialaista lihaa ihan kasvihuoneilmiön näkökulmasta. Esimerkiksi Suomessa tarvittava talviruokinta ja kotieläinrakennukset ja sitten taas pitkät kuljetukset ulkomailta suomeen?
just aattelin että kun luomussa joutuu esim. peltoviljelyssä pörräämään koneilla paljo enempi kuin jos olis vaikka suorakylvö, niin varmaan se suorakylvö vie vähemmän energiaa ja fossiilisia polttoaineita? toisaalta lannoitteet sitte, on valumia ja niitten valmistus mitenkä se kuluttaa luonnonvaroja? olisko joku välimalli paras??? jotain luomutekniikoita esim kasvinvuorotuksesta yhdistettynä tehokkaaseen kylvöön ja kasvinsuojeluun???
Itse olen IP-viljelijä, eli käytän tuotantopanoksia vain sen verran, että tulos kattaa lisätyöt ja kustannukset!
Useinhan se euro on paras konsultti, lannoitus ja kasvinsuojelu maksaa! Esimerkiksi nurmien uudistamisessa ja lannoituksessa panostan enemmän lähellä oleviin lohkoihin, jolloin myös materiaalivirtojen tonnikilometrisuorite pienenee.
Pellolle saa ajaa vuodessa paskaa korkeintaan 30t/hehtaari. Kuitenkin paskanajo pitää "tasata" viidessä vuodessa pellon alkuperäisiä ravinteita vastaavaksi. Ts. pellon fosforimäärä alussa pitää olla sama kuin lopussa. Tasausta tehdään viljelemällä viljaa ja nurmea sekaisin kuivalanta-navetoissa. Lietteellä lantaa kait levitellään tasaisesti.
Jos mennään lain kirjaimen mukaan niin vaikka olisi 5000 sonnia tai 1 sonni niin peltoon levitettävä maksimi paskan määrä/hehtaari on sama. Yksikkökoosta ei tässä tapauksessa ole mitään hyötyä. Isomman yksikön hyödyt tulee sitten muista asioista(synergiaedutt ms).
Jos sitten mietitään lainkirjaimen ulkopuolelta niin pienet viljelijät voivat sortua laittomuuksiin tietämättömyyttän/välinpitämättömyyttään. Kun taas isojen yksiköiden pyörittäjät ovat usein tilanteessa että peltoa ei ole tarpeeksi lannalle jolloin voi sortua jonkin tasoisiin laittomuuksiin. Ja lisäksi kytettävissä oleva rajallinen aika aiheuttaa samaa.
Mutta muistutukseksi että laittomuuksiin on hankala ryhtyä paskahommissa. Ensinnäkin viranomaisilla on nimellinen paskamäärä mitä elukat tilalla tuottavat vuodessa. Jos ilmoitat viljelysuunnitelmassa huomattavasti tuota lukemaa alhaisemman paskanlevitysmärän vuodelle, alkavat viranomaiset kysellä minne aiot levittää paskat, mitkä jäävät varastoon.
No saastuttaako viljelys. Totta helvetissä saastuttaa. Mutta minkäs teet? rehu/vilja ei kasva ilman apulantaa/paskaa. Ja kukaan ei pysty kertomaan minulle paskan määrää millä vilja/rehu kasvaa optimaalisesti mutta paskan ravinteita ei mene vesistöihin. Viranomaiset yrittävät sompailla maanäytteiden tms kanssa tätä lukemaa mutta käytäntö on osoittanut että käytäntö ei ole tässä asiassa kohdannut teoriaa. Maan todellinen toiminta ja mekaniikka ei ole kellään selvillä.
Noihin laittomuuksiin vielä että paskan ajolle on tarkat rajat olemassa joten niidenkin kierto on vähän hankalaa pääasiassa valvonnan ja naapurikateuden takia...
Tuolla maataloustukipalstalla käytiin jonkin aikaa sitten väittely noista maatalouden päästöistä ja todettiin, ettei noita viherrakennukseen käytettäviä puhdistamolietteitä valvo kukaan. Ongelma on merkittävä, sillä onhan noissa lietteissä lähes kaikki ne ravinteet, jotka kerätään sadon mukana pelloilta (se osa joka ei ole mukana menee vesistöön suoraan koska puhdistustulos ei ole täydellinen).
Ajatelkaa nyt: valtava koneisto pyörii pelloilta tulevien ravinteiden tarkkailussa eikä kukaan piittaa siitä mihin lietteet päätyvät. Ei edes minkäänlaisia sääntöjä siitä miten rantatonteille metsäpirtin multiakin levitellään.
Ongelma on tietysti siinnä että äänestäjillä on omia nurmikoita ja mökkitontteja, ja on siten helppo kiinnittää huomiota muutamaan viljelijään joiden äänipanos ei ole kovin suuri.
Miten mahtaisi käydä jos oikeasti tutkittaisiin miten nuo ravinnepäästöt käyttäytyvät. Kaverini yritti jo joskus kauan sitten käynnistää tutkimusta, mutta ministeriössä oltiin sitä mieltä ettei kannata tutkia selvää asiaa (tutkii nyt sitten muita juttuja, mutta kumma juttu se oli jo silloin).
Onhan ne ympäristökeskuksen vesiensuojelun tila- raportit määritelmällisine virheineen ikävää luettavaa: maataloudessa kaikki sadonmukana poistumaton ravinne huuhtoutuu tutkijoiden mukaan (itä)mereen ja lisäksi lantavarastoista valuu enemän kuin kaikista taajamista ja teollisuudesta yhteensä..., kaupunkialueella ja teollisuudessa käytettävästä moninkertaisesta ravinnemäärästä ei huuhtoudu mitään, ainoastaan vähän puhdistamoiden purkuputkista, kaikki muu "katoaa".
Ohje: Sekoita lantaan tai muuhun jätteeseen typpipitoista turvetta ja ilmoita se kompostoiduksi. Näin jäte muuttuu maa-ainekseksi ja sen käyttöä ei rajoita mitkään asetukset eikä nitraattidirektiivit. Yleinen tapa "poistaa" lantaa ja muuta jätettä vesilaitoksilla, teollisuudessa, turkistarhoilla, kanaloissa, sikaloissa jne...
Ehdin pelastaa tuosta jo legendaarisesta
"fosforiketjusta" erinomaisen kirjoituksen,
juuri ennen kuin se poistettiin.
panen sen tähän jatkoksi:
Minne
Kirjoittanut: puhdistamoitten 17.2.2006 klo 21.07
ravinteet päätyvät???
Puhdistamolietekin kuormittaa vesistöjä
Ihminen tuottaa jätöksissään vuodessa keskimäärin typpeä 4,7–5,4 kiloa, fosforia 0,8–1 kiloa, kalia noin 1,2 kiloa
sekä vähäisiä määriä kymmeniä muita aineita. Viisi miljoonaa suomalaista tuottaa vuodessa 25 miljoonaa kiloa typpeä,
noin 5 miljoonaa kiloa fosforia ja 6 miljoonaa kiloa kaliumia.
Jos tätä ravinnemäärää vertaa Kemiran valmistamiin maatalouden lannoitteisiin, yleisimmin käytettyä 20 prosenttia typpeä
sisältävää seoslannoitetta tulisi 125 miljoonaa kiloa, eli yli 4 000 rekka-autokuormaa. Sillä lannoittaisi
250 000 hehtaarin viljapellon joka vuosi ja tuottaisi suomalaisten vuosittain tarvitseman leipäviljan.
Puhdistamojen kautta kulkee neljä viidennestä jätevesistä. Puhdistamolle tulleesta typestä on 62 prosenttia nitraattina
ja 38 ammoniumtyppenä.
Viime keväänä tiedustelin Ympäristökeskukselta, mihin jätevesien ravinteet joutuvat puhdistamolta. Jossain niiden
täytyy olla.
Ympäristökeskuksen mukaan suomalaisten ruuansyönnistä syntyy jätevettä, jonka mukana puhdistuslaitoksiin
siirtyy 20 miljoonaa kiloa typpeä ja 4 miljoonaa fosforia. Lisäksi kulutuksen kautta syntyy kiinteässä muodossa
olevassa jätteessä 5 miljoonaa kiloa typpeä ja miljoona fosforia. Prosessien seurauksena vesistöihin
joutuu typestä 68 prosenttia ja fosforista vain 7,5. Typestä ilmaan karkaa 21 prosenttia. Typestä siis vain
3,2 miljoonaa kiloa sitoutuu lietteeseen, fosforista 3,5 miljoonaa.
Fosforin hyvä tulos saadaan saostamalla voimakkailla hapoilla vesiliukoista fosforia lietteeksi.
Typen ilmaan haihtuva osuus on ammoniakkia, ylös noustessaan ja lämpötilan laskiessa se yhtyy vesihiukkasiin
ja sataa alas.
loppu-osa perhana tipahti
Minne
Kirjoittanut: puhdistamoitten 17.2.2006 klo 21.07
ravinteet päätyvät???
Puhdistamolietekin kuormittaa vesistöjä
Ihminen tuottaa jätöksissään vuodessa keskimäärin typpeä 4,7–5,4 kiloa, fosforia 0,8–1 kiloa, kalia noin 1,2 kiloa
sekä vähäisiä määriä kymmeniä muita aineita. Viisi miljoonaa suomalaista tuottaa vuodessa 25 miljoonaa kiloa typpeä,
noin 5 miljoonaa kiloa fosforia ja 6 miljoonaa kiloa kaliumia.
Jos tätä ravinnemäärää vertaa Kemiran valmistamiin maatalouden lannoitteisiin, yleisimmin käytettyä 20 prosenttia typpeä
sisältävää seoslannoitetta tulisi 125 miljoonaa kiloa, eli yli 4 000 rekka-autokuormaa. Sillä lannoittaisi
250 000 hehtaarin viljapellon joka vuosi ja tuottaisi suomalaisten vuosittain tarvitseman leipäviljan.
Puhdistamojen kautta kulkee neljä viidennestä jätevesistä. Puhdistamolle tulleesta typestä on 62 prosenttia nitraattina
ja 38 ammoniumtyppenä.
Viime keväänä tiedustelin Ympäristökeskukselta, mihin jätevesien ravinteet joutuvat puhdistamolta. Jossain niiden
täytyy olla.
Ympäristökeskuksen mukaan suomalaisten ruuansyönnistä syntyy jätevettä, jonka mukana puhdistuslaitoksiin
siirtyy 20 miljoonaa kiloa typpeä ja 4 miljoonaa fosforia. Lisäksi kulutuksen kautta syntyy kiinteässä muodossa
olevassa jätteessä 5 miljoonaa kiloa typpeä ja miljoona fosforia. Prosessien seurauksena vesistöihin
joutuu typestä 68 prosenttia ja fosforista vain 7,5. Typestä ilmaan karkaa 21 prosenttia. Typestä siis vain
3,2 miljoonaa kiloa sitoutuu lietteeseen, fosforista 3,5 miljoonaa.
Fosforin hyvä tulos saadaan saostamalla voimakkailla hapoilla vesiliukoista fosforia lietteeksi.
Typen ilmaan haihtuva osuus on ammoniakkia, ylös noustessaan ja lämpötilan laskiessa se yhtyy vesihiukkasiin
ja sataa alas.
Lietteeseen lisätään turvetta ja kalkkia, turve kuivattaa ja tekee massan ilmaa läpäiseväksi, kalkki nostaa pH:ta
ja mahdollistaa biologisen palamisen (muuttumisen mullaksi). Samalla se muuttaa saostetut fosforit vesiliukoisiksi.
Valmistunut multa on erittäin ravinteikasta.
Asiantuntijan mukaan multaa käytetään viherrakentamiseen.
Ympäristömääräysten mukaan lannoituksessa saa fosforia käyttää pelloille, joista korjataan satoa.
Viljelijät on määrätty pitämään lannoitustasetta sekä viiden vuoden välein tutkituttamaan pellon ravinnetilan.
Jos tämä jätevesilietteestä saadun mullan 3,5 miljoonaa kiloa fosforia käytetään samojen määräysten mukaan,
se tulisi levittää 233 000 hehtaarin alueelle. Epäilen, ettei uusia viheralueita vuosittain rakenneta näin paljon.
Se olisi 12 prosenttia Suomen viljelykäytössä olevasta pellosta. MT (12.8.2005) kertoi Helsingin Viikinmäen puhdistamon
esittelyssä, että multaa valmistuu vuodessa 100 000 kuutiometriä, ja siinä on 592 000 kiloa fosforia.
Ympäristömääräysten mukaan (15 kg/ha) se tulisi levittää 39 466 hehtaarille.
Samassa Helsingin kaupungin puistorakennuksen vastaava mestari Matti Hiltunen kertoo, että puistoja rakennettaessa
puhdistamomultaa käytetään 1 000 kuutiometriä hehtaarille. Tällöin hehtaarille tulee fosforia 6 000 kiloa,
kun sitä on multakuutiossa 6 kiloa. Määräykset ylittyvät 400-kertaisesti. Viheralueilta satoa ei yleensä korjata hyödyksi,
joten 15 kiloakin olisi jo liikaa. Jätemultaa ajetaan myös kaatopaikoille ja meluvalleihin, joista ravinteet huuhtoutuvat
pinta- ja pohjavesiin.
Puhdistamomulta on kasveista peräisin olevaa jätettä, joka lahoaa muutamassa vuodessa.
Ravinteet vapautuvat ja häipyvät sadevesien mukana omille teilleen.
Määräysten mukaan käytettynä typpi pitäisi levittää 260 000 hehtaarin alueelle ja fosfori 330 000 hehtaarin alueelle
uusiokäyttöön, esimerkiksi viljapeltoon. Silloin ravinnekierto olisi ehjä ja tuotanto todellista luomutuotantoa.
Pelloilta vesistöihin tuleva fosfori on ainoastaan puolet jätevesien fosforista. Siitäkin ainoastaan 15 prosenttia
on vesiliukoista. Loppu on maahiukkasiin sitoutunutta ja lietekaivoihin sekä altaisiin laskeutuvaa lietettä,
josta ne palautetaan takaisin pellolle.
Karjatalouden jäte on aina kuljetettu pellolle uusiokäyttöön.
Karjatalouden harjoittamiseen vaaditaan nykyisin ympäristölupa. Vastaavanlaisia lupaehtoja suosittelisin
myös puhdistamoille.
Vastaa tähän viestiin
Kerro kaverille tästä viestistä Ilmoita asiattomasta viestistä
Helsingin Veden esitteeseen, jossa kerrottiin tuosta kompostin käytöstä. Helsingin Vesi toimittaa keräämänsä ravinteet viherrakentajille helsingin alueelle ja toimittaa siten neljäsosan (25%)alueen viherrakennus aineksesta. Lisäksi käytetään määrittelemätön määrä muita lannotteita pihoilla, puistoissa yms viheralueila ilman sadonkorjuu velvoitetta. Maataloudessa tuo kaikki maahan laitetun ravinnemäärän ja sadon sisältämän ravinnemäärän erotus oletetaan valumaksi, golfkentällä, omakotitalon pihalla, kasvimailla, puutarhassa, puistossa yms ei käsitettä "valuma" tunneta.
Tälläisiä kuvia ei lehdissä eikä TV:ssä näytetä. Krontatin padon läpi tulee muutakin, kuin puhdasta vettä. Verratkaa merialueeseen Kymijoen suulla.
http://mrrs-ks.eo.esa.int/mrrs/images/2006/09/24/MER_FR__0PNPDK20060924_083635_000003632051_00279_23880_0564.N1_4520FD12_image_0260.jpg