Pörssilista

Olen muutaman kerran antanut pankilleni palautetta heidän järjettömän hankalakäyttöiseksi muuttuneesta pörssiosakelistastaan. Pankin vastaus palautteeseen on, että he toimivat pörssin nykymenettelyn mukaan.

Lista toimii niin, että kun haluaa seurata vaikka joitakin tietoliikenteeseen liittyviä osakkeita:
1. Avataan välilehti Large Cap.
2. Etsitään sieltä 'informaatioteknologia'.
3. Jos ei löydy haluttua, kurkataan 'tietoliikennepalvelujen' alta.
4. Jos ei löydy haluttua, avataan välilehti Mid Cap.
5. Toistetaan kohdat 2 ja 3.
6. Jos ei löydy haluttua, avataan Small Cap.
7. Toistetaan kohdat 2 ja 3.

Samaa hankalaa esitystapaa käyttävät ainakin Helsingin Sanomat ja Taloussanomat paperiversioissaan.

Esitystapa on niin järjetön, että on vaikea keksiä riittävän voimakkaita sanoja sen haukkumiseen. Jos pörssille syntyisi järkevästi listaava kilpailija, myisin heti kaikki nykypörssin osakkeet ja siirtyisin kilpailijan osakkeisiin.

Jotta pörssilista näyttäisi mahdollisimman tyhmältä, pankkini roikuttaa mukana niitäkin otsikoita, joilla ei ole yhtään osaketta. Esimerkiksi Small Cap -välilehdellä kohta Energia on tyhjä.

Ja vielä joitakin ääliömäisyyksiä: Finnlines löytyy Mid Capin kohdasta "teollisuustuotteet ja -palvelut", mutta Viking Line saman välilehden kohdasta "kulutustavarat ja -palvelut". Ja Birka Line puolestaan Small Capin kohdasta "kulutustavarat ja palvelut". Onnea vain merenkululle!

Fortum ja Neste ovat listan eri päissä ja Fortum ei tietenkään ole Energiaa, vaan Yhdyskuntapalveluita. Tuntuupa tosi loogiselta. Jos Pörssillä on tietoisesti tarkoitus vaikeuttaa asioiden löytymistä, voisivat palkata minut konsultiksi. Saattaisin kovasti pinnistelemällä keksiä vielä muutaman keinon, jolla pörssilistan saisi nykyistäkin hankalammaksi.
2521
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Tarjoaako välittäjäsi systeemi mahdollisuuden luoda oma lista / listoja eri osakkeiden seurantaan, jotka aukeavat automaattisesti aina palveluun kirjauduttuasi?

Yksi mahdollisuus on avata yksi tili välittäjälle jonka ohjelmat sallivat personasoitujen ja omia tarpeita vastaavien seurantalistojen luomisen ja muokkaamisen.

Ps. Olisi kiinnostava kuulla mikä välittäjä on kyseessa, teetkö aktiivista päiväkauppaa ja onko kyseessä vain / lähinnä suomalaiset osakkeet?

Äänestä

salkku jossa voit seurata omia tapahtumia. Ei niitä hullukaan jaksa joka kerta uudestaan etsiä vaikka olisi miten selkeästi laitettu, mistä pitää kyllä omaa välittäjää kiittää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pikkupeluri kirjoitti:

Olen muutaman kerran antanut pankilleni palautetta heidän järjettömän hankalakäyttöiseksi muuttuneesta pörssiosakelistastaan. Pankin vastaus palautteeseen on, että he toimivat pörssin nykymenettelyn mukaan.

Lista toimii niin, että kun haluaa seurata vaikka joitakin tietoliikenteeseen liittyviä osakkeita:
1. Avataan välilehti Large Cap.
2. Etsitään sieltä 'informaatioteknologia'.
3. Jos ei löydy haluttua, kurkataan 'tietoliikennepalvelujen' alta.
4. Jos ei löydy haluttua, avataan välilehti Mid Cap.
5. Toistetaan kohdat 2 ja 3.
6. Jos ei löydy haluttua, avataan Small Cap.
7. Toistetaan kohdat 2 ja 3.

Samaa hankalaa esitystapaa käyttävät ainakin Helsingin Sanomat ja Taloussanomat paperiversioissaan.

Esitystapa on niin järjetön, että on vaikea keksiä riittävän voimakkaita sanoja sen haukkumiseen. Jos pörssille syntyisi järkevästi listaava kilpailija, myisin heti kaikki nykypörssin osakkeet ja siirtyisin kilpailijan osakkeisiin.

Jotta pörssilista näyttäisi mahdollisimman tyhmältä, pankkini roikuttaa mukana niitäkin otsikoita, joilla ei ole yhtään osaketta. Esimerkiksi Small Cap -välilehdellä kohta Energia on tyhjä.

Ja vielä joitakin ääliömäisyyksiä: Finnlines löytyy Mid Capin kohdasta "teollisuustuotteet ja -palvelut", mutta Viking Line saman välilehden kohdasta "kulutustavarat ja -palvelut". Ja Birka Line puolestaan Small Capin kohdasta "kulutustavarat ja palvelut". Onnea vain merenkululle!

Fortum ja Neste ovat listan eri päissä ja Fortum ei tietenkään ole Energiaa, vaan Yhdyskuntapalveluita. Tuntuupa tosi loogiselta. Jos Pörssillä on tietoisesti tarkoitus vaikeuttaa asioiden löytymistä, voisivat palkata minut konsultiksi. Saattaisin kovasti pinnistelemällä keksiä vielä muutaman keinon, jolla pörssilistan saisi nykyistäkin hankalammaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu