Enää minulla ei ole tarvetta löytää sitä omaa kultaa. Annoin vaan olla ja nyt menee hyvin kun etsi enää ketään. Mulla oli puristavat kahleet monta kuukautta, kunnes pääsin niistä vapaaksi. Ei antanu helpolla periksi, mutta nyt mulla on niin vapaa ja helppo olo. En halua enää ihastua, se tuottaa pelkkää tuskaa paatin täydeltä. Sanottakoon, että löysin vanhan itseni, jota olin kaivannut jo kauan. Huoleton elämä on kevyempi.
Vapauduin kahleista
kahlekuningas^^^
3388
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Tässä yritetään myös vapautua kahleista. Rakkaus tuntuu satuttavan kaikista eniten ihmistä: Jos menetät rakkaasi, et saa rakkaudenkohteeltasi huomiota, et saa rakkautta, kumppanisi voi myös kahlita yms. Listaa voisi jatkaa. Rakkaus on enemminkin meidän heikkous... ja valitettavasti myös tarve. Liian suuri voima.
Eli jepulis jep. Usein kun lopettaa etsimisen niin silloin se löytyy.
Mä tiedän aika hyvin etten mä löydä, siks en enää jaksa enää tätä pelleilyä. Siis mulla ON itsetunto ihan kohdallaan, mutta ilkeä tosiasia on vain itselleen myönnettävä kun sen tietää...
pelkkää harmia mulle on seurannu ihastumisesta, täyttä kaaosta, ei mitään positiivista. En enää välitä jos joku muhun ihastuu, koska tiedän varsin selkeästi mihin se homma tulee kaatumaan. On vain pystyttävä hyväksyä itsensä ja antaa olla turhuuksien. Siis mulle tämmönen homma on täyttä turhuutta. Onnea vaan niille jotka osaa nää hommat. Oon paljon iloisempi kun en enää välitä, numerot on alkanu taas nousta koulussa ja kaikki tuntuu paremmalta.
Kahleeni taitavat kuristaa minut hengiltä ennen kuin katkeavat.
Väliillä on aivan mahtava olo, kun tuntuu ettei tarvitse löytää ketään ja hetki sitten ollut rakkauden kaipuu suorastaan huvittaa itseäni ja päällimäisenä mielessä pyörii vain harrastukset. Mutta sitten se masennus taas valtaa minut...
Kuinka voisin selittää itselleni, että kukaan ei halua minua ja että kykenen elämään yksin?