juomavesi?

joku väitti ettei usko että Kanarian juomavesi tehdään merivedestä. Mistä hän luulee sen tulevan kun alueella ei ole pohjavettä missään?
Lähteitä ja eikö juurikaan edes luntakaan että MISTÄ? kerrotko minulle niin nauretaan porukalla sinun tyhmyydelle.
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Minä en sitä kysymystä heittänyt, seurasin kyllä vedestä käytyä keskustelua. Pitää nyt varmasti ymmärtää, että monille Kanaria on ihan tuntematon paikka ja kaikki ihan perustieto on tarpeen.

En nyt lähtisi oitis ketään tyhmäksi tuomitsemaan, eikä se ole myöskään sinun asiasi.

Siitä vedestä vielä, en suosittele juotavaksi, oli sitten soljunut minkä tahansa suodattimen läpi. Hampaat sillä justiinsa viitsii pestä, ruokaa ei ikuna laiteta itse, ei edes aamiaista, että no problems. Pullotettua vettä kuluu kyllä päiväjuomana riittävästi. No ok, menee siinä pari cervezaa sivussa, mutta enimmäkseen vettä.

Äänestä

Palasin 9.2. Puerto Ricosta. Jo matkalla hotelleille opas ystävällisesti selosti, kuinka merivesi "puhdistetaan" hanavedeksi, johon jää kylläkin vielä hivenen suolaakin jäljelle ja mitä muuta liekkään. Juotavaksi ei suositellut, kaikkeen muuhun kyllä.
Pullotettu vesi oli hyvää ja halpaa, varsinkin kun viitsi isomman gallonan sitä hotelliin kanniskella.
Lämmintä oli, joten vettä kului,cervezaa ja drinksuja, joissa jäitä! Kaikkea uskalsi ja pystyi syömään mitä eteen kannettiin, niin rantabaareissa kuin paremmissa illallispaikoissa.
Hyvää matkaa, ken Kanarialle talven mittaa lentää.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


utelias kirjoitti:

joku väitti ettei usko että Kanarian juomavesi tehdään merivedestä. Mistä hän luulee sen tulevan kun alueella ei ole pohjavettä missään?
Lähteitä ja eikö juurikaan edes luntakaan että MISTÄ? kerrotko minulle niin nauretaan porukalla sinun tyhmyydelle.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu