Oli tämä Lusu, jota Kotkalaiset muistelevat alamaailman kuninkaana?
Kertoisiko joku tietävä hänen tarinansa??
Kotkassa kuulemma noita nimimiehiä ollut/on kait muitakin.
Kertoisiko joku tietävä hänen tarinansa??
Kotkassa kuulemma noita nimimiehiä ollut/on kait muitakin.
Vastaukset 20
Vanhimmat
Perustarina tiedetään. Mukava ja kaikkien kunnioittama wanhan liiton lusu. Pääsi hengestään pienen lapsensa vieressä (lapsikin sai osuman). Syyllinen saatiin kiinni mutta taisi perusmotiivi jäädä hämärän peittoon. Yleisesti puhuttiin ns. huumereviireistä, itse en ihan tuohon selitykseen usko. Suomessa ri reviireitä juuri jaella, kaikki menee kaupaksi ja sitten jäädäänkin jo kiinni. Noh, takaisin tarinaan. Siis olisi mukava kuulla eri tahojen pohdiskelua TODELLISESTA motiivista.
Romanimariako?
Romaneilla on kuulemma sama meininki kuin oikeilla Italianmafian tyypeillä. He myyvät tavaraa tietyillä aluilla, kuten vaikkapa sukkia tai paitoja. Jos joku romani menee toisen romanin bisnesalueelle, siitä seuraa keskenäistä vihanpitoa.
Sukkia nämä romanit ovat kovasti näyttäneet kaupittelevan ja ihan kohtuu hintaankin. Voisiko olla, että Lusu olisi myynnyt sukkia toisen romanin alueella ja joutunut sen takia tapetuksi?
myös mua!
Löytyykö asiantuntijoita?
Joko tekijä on vapautunut? mites mahdollinen kosto?
douppia maahan isossa mittakaavassa, pelkkää hassista yli 300 kg.
Jostain vanhasta Alibista löytyy...
Noihin aikoihin mm. omisti kuntosalin lahdessa, ja mikäpäs sen parempi paikka urheilukemian levittämiseen. Vallankin kun nuoret innokkaat kundit silmät kiiluen halusivat ostaa omat "settinsä" - matkalla isoksi ja vahvaksi.
Tosin monellakaan näistä kundeista ei enää ole jäljellä paljoa muuta kuin kalju päälaki ja aknearvet.
Mutta sehän riittääkin jo lähiökapakan pokena toimimiseen, sillä muuhun kouluttamattomilla sekatyömiehillä ei tänäpäivänä juurikaan kysyntää ole.
Edellyttäen että ylipäätänsäkään ovat itse enää hengissä.
Oliko kyseessä siin suuren luokan rikollispomo? Voidaanko Lusua verrata vaikkapa Cannonballsien presidenttiin, vai olivatko hänen bisneksensä vieläkin mittavampia kuin cannonballseilla?
Yleensä miellän romanit lähinnä alammailman pikkutekijöiksi, jotka myyvät pääasiallisesti sukkia. Oliko Lusu siis suurempi tekijä kuin tavallinen sukkia myyvä romani?
Lusu mikään mustalainen ollu? ainakaan tietääkseni.
Oliko Tienhaaran porukkaa?
joo, ei se roma ollu, vaan ihka valkea kundi, sillä oli mm. amg-mersu uus sellainen ja miljoonan kämppä..
oli suurimpia diilaajia suomessa kautta aikain, siis pääpomo. lukekaa ritva santavuoren kirja"rouva syyttäjä" siinä hänestä kerrotaan...on ollut tosi legenda aikoinaan, ollut monasti pääuutisissa yms.
Suurin se oli suomessa ja ehkä suurimpia thaikuissa. Ei ollut romani, vaan valtaväestöä, ja niin vaalea ettei toista ollutkaan.
Ei ollut sukkia, eikä tässä topicissa kellään ollut oikeastaan hajuakaan mistä puhua.
joo, on muuten kumma ettei miehestä ole leffaa tehty, kun kaikki euran daltonitkin on saanu oman leffan...
Osmo "Lusu" Ahlqvist. Pyöritti aikoinaan todellakin punttisalia, jossa tiskin alta jobbaili douppia sitä halajaville. Samalla kun toi laittomia doping-aineita Suomeen alkoi tuoda myöskin huumeita.
Kuolemaan johtaneista syistä en tarkkaan tiedä, enkä ihan hirvittävästi välitäkkään.
" mittavampaa kuin cmc:n bisnes " niin siis mikä bisnes ? Myykö ne jotain mopon varaosia nykyään vai mitä ne mahtaa tehdä?
Huumepomot ja prätkähiiret on tasan KAKSI eri asiaa!!!
Minkä salin se Lusu Lahdessa omisti?
lue minfosta
No oon yrittänyt etsiä, mutta kun en löydä. Puhutaan kyllä, että salia piti Lahdessa, mutta mikä sali oli kyseessä? Itsekin Lahden saleilla pyörineenä alkoi kiinnostamaan. Olisinko aikanaan tyypin tavannut tietämättä kenen kanssa olin tekemisissä.
Pyöritkö Lahden saleilla jo 20 vuotta sitten?
Nimenomaan silloin.
Sai huseerata rauhassa noita "bisneksiään", kun muisti tasaisin väliajoin palaveerata tinahattujen kanssa "alan jutuista". Ei ihme, että tuolla mentaliteetilla se loppu oli sitten mitä oli.
Oman hautansahan se kaivoi, siitä ei pääse yli ei ympäri ja kun yksi lusi tuomion, kehä sulkeutui. Monta hattua vie hautoihinsa monta salaisuutta. Aikanaan. Osa varmaan mullan alla jo.
1 Gym vesijärvenkatu.