miehelläni on 2 vuotias poika joka on isänsä luona noin joka toinen vloppu ja välillä iltapäiviä keskellä viikkoa. en osaa suhtautua lapseen oikein mitenkään enkä tiedä mitä tekisin. isänsä kanssa aina leikkivät mutta minä en osaa mennä mukaan. en siis osaa leikkiä. mieskin asiasta jo huomauttanut.
tämä rassaa hermojani koko ajan vaan enemmän ja haluaisin neuvoja mitä tehdä 2 vuotiaan kanssa? miten mennä mukaan.
serkkuni lasten kanssa olen aivan erilainen, riehun ja leikin mutta tässä on jotain jota varon. kai pelkään että teen jotain väärin ja mieheni jättää minut.
naurettavaa, tiedän, mutta vaivaa minua.
tämä rassaa hermojani koko ajan vaan enemmän ja haluaisin neuvoja mitä tehdä 2 vuotiaan kanssa? miten mennä mukaan.
serkkuni lasten kanssa olen aivan erilainen, riehun ja leikin mutta tässä on jotain jota varon. kai pelkään että teen jotain väärin ja mieheni jättää minut.
naurettavaa, tiedän, mutta vaivaa minua.
Vastaukset 3
Vanhimmat
koin hieman samantapaista epävarmuutta mieheni silloiseen 3v lapsen kanssa, mutta sitten ajattelin että annanpa lapsen tulla itse tekemään tuttavuutta, ja kertoileen juttuja, ja eipä mennyt kun hetki lapsi ensin tunnustellen tuli, sitten alkoi jo hetken kuluttua luonnollisesti höpötellä, ja pyytää leikkikaveriksi jne..ja siitä se lähti, ja tuntui tosi luonnolliselta! miehenikin alkuun kerkesi ihmetellä kuinka en tuo itseäni esille, mutta sanoin että minun mielestä parempi että lapsi itse saa ottaa ensi kontaktin, kun tuntee olevansa valmis! ja luonnollisesti tämä ei lapselta kauan vie!!
tsemppiä, ja kyllä se siitä ajan kanssa!!!
Kyllä muakin alkuun jännitti ihan hirveästi, miten miehen lapsi minuun suhtautuu. Itse avioerolapsena kun en koskaan hyväksynyt äitini miesystäviä, vaan olin aika inhottava heitä kohtaan. Tosin näin jälkeenkin päin olen sitä mieltä, että miehet olivat vääriä. Joku kunnollinen olisi saanut erilaisen kohtelun. (toki olin vanhempien eron aikaan jo 8-vuotias) Isäni uuden naisen hyväksyin kuitenkin nopeasti, tosin osittain siitä syystä, että toivoinkin ettei isän tarvitsisi asua ja olla yksin.
Kun sitten itselle tuli eteen se tilanne, että rakastuin mieheen, jolla oli jo lapsi, meinasi ensin paniikki tulla. Pelkäsin, että lapsi (myös 8-vuotias silloin) käyttäytyisi minua kohtaan samalla tavoin, kuin minä aikoinaan..
Pelko oli turha. Ekalla tapaamisella lapsi pysytteli kyllä aika lailla omassa huoneessaan. Toisella kerralla kiipesikin jo yllättäen syliin. Siitä asti ollaan oltu tosi hyviä kavereita!
Eli yhden rakkaan ihmisen sijasta sainkin kaksi! :)
Hyvin se varmasti sinullakin menee. Varsinkin kun lapsi on vielä noin pieni. Varaudu kuitenkin siihen, että aikaa sopeutumiseen saattaa mennä, sekä sinulla että lapsella.
olin 12 ja siskoni 7v kun elämäämme ilmaantui toinen nainen isämme oli löytänyt uuden ja hänellä on 10v tyttö aluksi meille se oli järkytys tunsin sen tytön mut en voinut tietää sitä et se on äitinsä kanssa meille aluksi meillä oli sen naisen kanssa huonot välit mutta nyt on välit selvästi parantuneet olemme hyväksyneet sen täysin ja meillä on samat säännöt mulla ja mun 7v siskollani ja sillä 10v tytöllä puhallamme samaan hiileen