siivota kanin häkin. Kanilla on nyt 3 vrk ikäiset poikaset. Normaalisti kani ei ole häkkiään kauheasti sotkenut, mutta nyt on ihan kamalassa kunnossa, vaikka häkin siivosinkin muutama päivä ennen synnytystä.
Yksi huolen aihe on se, että poikaset eivät ole kopissa vaan kopin ulkopuolella. Poikasia on 6 kpl, ja ne on kolmen ryhmissä tuolla häkissä. Olen ne kerran laittanut kaikki samaan paikkaan, mutta siirtyvät aina uudestaan eri paikkoihin.
Hyvä vointisilta näyttävät, mutta nyt kuitenkin huolettaa ettei emo imetä niitä toisia poikasia koska ovat alkaneet kauheasti heilumaan, kun taa stoiset ovat rauhallisia ja nukkuvat melkeimpä koko ajan. Olen varautunut siihenkin että joudun ruveta ruokkimaan poikasia itse.
Aikasempien poikasten kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Poikasia oli silloin viisi, ja kaikki olivat kopin sisällä.
Mistähän sen tietää sitten, jos emo hylkää poikaset? Kiitos jos joku viitsii vastata.

Vastaukset 4
Vanhimmat
Etsiskelin ja löysin tälläistä tietoa..
http://puput.net/keskustelu/index.php/topic,7168.0.html
Meillä häkki on saunan pesuh. JA fruva on tänään tehny pesän häkin ja seinän väliin. Siinä on miettimistä mitä sitten kun pojatsyntyy. Onko tila käyttökiellossa.Ei häkkiä ainakan voi siirtää koska pesä hajoaa. JA millon pikkuset voi siirtää häkkiin.(jos niitä tulee) emo ekak. 9 kk ik.
Olut eritt. äksy viim 3 vk. nyt viim vk. riehunu hupsuna,repiny alusia,sotkenut häkin ja koko pesuh. joka pv. OLLUT tosi kiukkuisen oloinen.
Anna vain poikien olla rauhassa siellä missä ovat,ei ne palellu tms. tarkk. vain etempää saako kaikki syödäkseen.
Ei ne syömättä montaa pv. kestä.Tietysti jos erillään,toiset saa vähän enemmän, luulisin.
Meillä ainakin(joskus vuosia sitten)hylättyään pojat,emo vain olla turotti, eikä mtenkään noterannu vauvoja. eikä puol niitä vaikka mentiin lähelle,kun norm oli hyvin suojeleva.
levitteli poikaset yhtäkkiä ympäri häkkiä. Ensin olivat pienessä pesässä kopin sisällä kun varovasti kurkkasin. Seuraavan kerran kun menin varovasti kattomaan, olikin emo levitellyt poikaset minne sattuu.
Liian myöhään tajusin, että jokin oli oikeesti pielessä. Seitsemästä poikasesta kuusi kerkesi kuolemaan. Syytä en tähän millään keksinyt. Olivat kuollleet ihan tunnissa siitä kun edellisen kerran kävin tarkastamassa tilanteen. Yksi löytyi kopin sisältä henkihieverissä ja kylmänä. Nostin sen pois häkistä, tein sille lämpimään pienen pesän johon laitoin poikasen. Tällöin kani oli vasta 3 vuorokauden ikäinen.
Aluksi ei meinanut ruveta syömään, ja eläinlääkärikin oli sitä mieltä että teen ihan turhaa työtä, koska poikanen ei hänen mielestään tulisi selviytymään. Sitkeys kuitenkin palkittiin, ruokiin poikasta ensin pienellä lääkeruiskulla, ja reilu viikon iästä annoin kissanpennuille tarkoitetusta tuttipullosta. Nyt poikanen on kohta 5 viikkoa vanha, reipas pupunen. Seuraa mua joka paikkaan:)
Oli pakko kirjottaa tää tänne, kun itelläni on hyvä mieli kun sai yhden pikkuisen pelastettua.
siksi levitt. ne pois "pesästä" Ei varmaan enää välitt. vaikka käsitt niitä?.
Onneksi sait hden pelastettua.
Meillä ei tuolla ole tap. mitään vielä "pesä" on häkin takana,muuta ei.Toisaalta toiv. että olis"van valer.JA menis ohi muutamaan päivään.Sitä on jo kestänyt n. kk. jos ei pitempäänkin.
Tietysti JOS tulee poikia rauhottuu ainakin vähäksi aikaa.
Ei mitään, aamulla yksi "ulkokani katseli häkistään heinätuppo suussa,ett mukavia nämä tyttöpuput.
Ja tämä ulkokani EI missään tilanteessa ole päässyt pojan kanssa tekemisiin.
Oliko teidän tyttö enskertalainen?Meillä tämä ulkok. joka nyt kerää heinää. hylk. enimmäisen.reilu v. sitten. teki sen mutta ei muuta. nökötti vain paikallaan häkin toisessa päässä. pikkunen ei selvinnyt.