Onko Visioneille

Koitin Schneiderin sivuilta etsiä Vision VDT900:lle päivityksiä, ei löytynyt. Missään ei ole mitään mainintaa päivityksistä muuta kuin se että Vision VDT900 päivittyy radioteitse tai sen voisi päivittää RS232-portin kautta tietokoneella.

Mitenkäs päivät tietokoneella kun ei koko laitteessa ole mitään RS232-porttia vaikka esite niin väittääkin. Ei löydy ainakaan mun boksista. Ja vaikka sellanen boksissa olisikin niin mites tuo päivitys sujuisi ilman tiedostoja.
Jos koittaa manuaalisella päivityksellä valikkojen kautta, se ei löydä uusia päivityksiä.

Taitaa olla ihan peestä koko laite. Onneks sain juuri toisen boksin. Tai muuten toi menettelis mutta kun Ylen kanavilla jää tekstit päälle eli se viimeisimmän repliikin tekstitysjää roikkumaan niin pitkäksi aikaa kunnes tulee uusi repliikki ja sitä tekstitys. En tiedä osaanko selittää tätä oikein mutta meinaan että normaalisti tekstit on jonkun aikaa (1-2 sek.) ruudussa ja sitten poistuvat kunnes taas tulee uudet tekstit.

MTV3 Maxilla jolla ennen oli kuuleman mukaan ongelmia tekstien kanssa, ei tuota tekstitysongelmaa ole. Se esiintyy vain Ylen kanavilla.
6593
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Tää nyt on pikkujuttu mutta piti olla ENÄÄ päivityksiä eikä nää päivityksiä. :d

Äänestä

taida olla, ellei sitä sieltä Schneiderin sivulta löydy, eikä tule löytymäänkään jos siinä boxissa ei kerran sitä sarjaporttia olekaan.
Mitä tulee antennin kautta päivittämiseen, niin niitä päivityksiä ei ole jatkuvasti siellä ilmassa tulossa. Niitä pidetään jaossa yleensä kuukauden ajan. Nyt ilmassa olevat päivitykset näkyvät tuolla http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;2998;7630
ja joskus aiemmin olleet näkyy tuolla:
http://www.digitv.fi/sivu.asp?path=1;2998;7630;4812

Äänestä
  • tulekaan koskaan. Onpa huonosti hoidettu homma. Toisaalta, jos Yle hoitais itse hommansa kunnolla niin ei mitään päivityksiä edes tarvittaisi.
    Se on sitä kun Yle muuttelee noita juuri toimimaan saatuja järjestelmiä jonkun päähän pistosta.

    Äänestä

Vision VDT900 digiboksissa on RS232-sarjaportti päivittämistä varten. Malli on sen verran uusi ettei sille ole vielä toistaiseksi tehty/julkaistu päivitystä (muistaakseni malli tuli markkinoille marras-joulukuu 2006). Vision on muutenkin "uusi" tuotemerkki (on siis entinen medion).
Kyllä se päivitys kohta tulee sinne schneiderin sivuille.

Äänestä
  • "Vision VDT900 digiboksissa on RS232-sarjaportti"

    Sepä se. Kun mun boksissa EI OLE sarjaporttia!!!

    En tiedä miksi mainostavat että muka olisi kun ainoat liitännät mitä löytyy on 2 x scart, antenni sisään ja antennin läpivienti muita vastaanottimia varten (EI siis RF-modulaattoria vaan pelkkä antennisignaalin läpivienti) sekä SPIDF digitaalinen ulostulo äänelle. Sarjaporttia siinä ei ole, sen huomaisi tällainen tietokoneilla paljon puuhasteleva heti jos sarjaportti tuossa boksissa olisi. Ilman manuaalejakin. Että se siitä tietokoneella päivittämisestä.

    Ovatkohan ne muuttaneet sitten tuota mallia kesken tuotannon..sitä en tiedä. Mun boksista ei kuitenkaan löydy liitäntää. :C

    Äänestä

  • sitä sarjaporttia! kirjoitti:

    "Vision VDT900 digiboksissa on RS232-sarjaportti"

    Sepä se. Kun mun boksissa EI OLE sarjaporttia!!!

    En tiedä miksi mainostavat että muka olisi kun ainoat liitännät mitä löytyy on 2 x scart, antenni sisään ja antennin läpivienti muita vastaanottimia varten (EI siis RF-modulaattoria vaan pelkkä antennisignaalin läpivienti) sekä SPIDF digitaalinen ulostulo äänelle. Sarjaporttia siinä ei ole, sen huomaisi tällainen tietokoneilla paljon puuhasteleva heti jos sarjaportti tuossa boksissa olisi. Ilman manuaalejakin. Että se siitä tietokoneella päivittämisestä.

    Ovatkohan ne muuttaneet sitten tuota mallia kesken tuotannon..sitä en tiedä. Mun boksista ei kuitenkaan löydy liitäntää. :C

    Tuttua D-liitintä ei tosiaankaan ole vaan nähtävästi sarjaportin pinnit on kytketty toiseen scart-liittimeen. Käyttöohjeen mukaan "TV-Scartissa" on TX ja RX pinnit (10 ja 12) jotka maapinnin (gnd) kanssa riittävät kaksisuuntaiseen sarjaliitäntään PC:n kanssa.

    Nähtävästi tällä toteutuksella on haluttu tilan ja (valmistus)hinnan säästöä - päivittäjä sitten rakentaa/ostaa sopivan adapterikaapelin.

    Tosin, mitään muuta mainitaa kaapelilla päivittämisestä ei käyttöohjeessa ole. Toivottavasti Visionin TX/RX signaalit ovat myös jännitetasoiltaan PC:n sarjaportin mukaiset eli luokkaa /- 12V (9V) eikä sen toteuttamisessa ole Visionissa säästetty :) Muuten päivityskaapelista tulee vieläkin monimutkaisempi ...

    Itse odottelen parannusta "yle-tekstitykseen". Nyt teksti jämähtää kuvaan vaikka tunniksi jossei uutta tekstiä tule - todella häiritsevää katsoa ruutuun jämähtänyttä tekstirimpsua vaikka suomenkielinen selostaja olisi pulissut varttitunnin ilman tekstitystarvetta.

    39 euroa on sopiva hinta boxista - tosin pitää sen kuitenkin moitteetomasti toimia vaikka edullinen olisikin.

    PS. mistäköhän saa VDT900:een teksti-TV:n joka käyttöohjeen mukaan lisävaruste ;)

    Samoin ohjelmaoppaan ohjelmatieto/ohjelma- esittely teksti katkeaa kesken jos se on hieman pidempi. En ole jaksanut laskea kuinka monta kirjaita tulostetaan ruutuun mutta softabugilta vaikuttaa sekin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


nää päivityksiä? kirjoitti:

Koitin Schneiderin sivuilta etsiä Vision VDT900:lle päivityksiä, ei löytynyt. Missään ei ole mitään mainintaa päivityksistä muuta kuin se että Vision VDT900 päivittyy radioteitse tai sen voisi päivittää RS232-portin kautta tietokoneella.

Mitenkäs päivät tietokoneella kun ei koko laitteessa ole mitään RS232-porttia vaikka esite niin väittääkin. Ei löydy ainakaan mun boksista. Ja vaikka sellanen boksissa olisikin niin mites tuo päivitys sujuisi ilman tiedostoja.
Jos koittaa manuaalisella päivityksellä valikkojen kautta, se ei löydä uusia päivityksiä.

Taitaa olla ihan peestä koko laite. Onneks sain juuri toisen boksin. Tai muuten toi menettelis mutta kun Ylen kanavilla jää tekstit päälle eli se viimeisimmän repliikin tekstitysjää roikkumaan niin pitkäksi aikaa kunnes tulee uusi repliikki ja sitä tekstitys. En tiedä osaanko selittää tätä oikein mutta meinaan että normaalisti tekstit on jonkun aikaa (1-2 sek.) ruudussa ja sitten poistuvat kunnes taas tulee uudet tekstit.

MTV3 Maxilla jolla ennen oli kuuleman mukaan ongelmia tekstien kanssa, ei tuota tekstitysongelmaa ole. Se esiintyy vain Ylen kanavilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu